Eräällä tutulla naisella on surua: poika on päättänyt mennä naimisiin tytön kanssa, joka ei kuulu heidän piiriinsä. Tiedän, miltä hänestä tuntuu, omatkin lapset on, samoin olisi sydän syrjällään.
Mutta muistanpa yhden Lahtisen.
Lahtisen poika vain ilmoitti äidilleen tässä on Mirja, ja me menimme jo naimisiin.
Lahtisen suvussa on: yliopiston professori, kaksi väitöskirjatutkijaa, balettimestari, kaupungin pääinsinööri, kirjallisuuskriitikko, johtava kardiologi ja niin edelleen.
Ja sitten tämä tyttö, josta kukaan ei oikein tiedä, kummallista kasvatusta saanut, isä ei kuvioissa, äiti vasikanhoitaja Lapin navetassa (vasikanhoitaja!), koulutus maalari-tasoitetyöntekijä, olemus hieman rähjäinen. Tuntuu kuin kohtalo olisi tähdännyt, sylkäissyt ja osunut suoraan päähän.
Maalarityttö oli kyllä kohtelias, häntä tuskin kuuli tai näki, vain vaimea rapina kun kulki eteisessä ohi.
Kohta sinä siinä vielä itket, kun tottuu taloon, arveli Lahtisen ystävätär Kerttu.
Syksyllä poika lähti työmatkalle Yhdysvaltoihin.
Jos nyt ajattelen, kuinka tämä hahmo hiipii minun asunnossani, tekisi mieli olla tulematta kotiin, Lahtinen tuskaili Kertulle.
Uudeksi vuodeksi poika palasi, mutta maaliskuussa ilmoitti: ensinnäkin, Yhdysvalloissa tarjottiin sopimusta,
toiseksi, siellä hän tapasi Saran,
kolmanneksi, torstaina he saavat eron mutta perjantaina hän lentää pois, äiti ei tarvitse olla huolissaan, soittelen.
Nainen itki, saattoi pojan, vilkuttikin.
Maalari pakkasi tavaransa: yksi matkalaukku ja S-marketin muovipussi siinä kaikki omaisuus.
Ilme kuin hylätyllä pystykorvalla.
Lahtinen ponnisti ja kysyi:
Onko sinulla paikka, minne mennä?
Maalari kuiskasi:
Kuukauden kuluttua saan sängyn soluasunnosta, tytöt päästävät minut nyt lattialle taittopatjalle.
Lahtinen katsoi pitkään ja sanoi lopulta:
No kuukauden päästä sitten muutat, pura nyt kassit.
Syytti itseään typeryydeksi.
Kerttu oli samaa mieltä ihan höpsöä.
Aamuisin maalari juoksi maalaamaan ja tasoittamaan, palasi myöhään illalla harmaana väsymyksestä. Yritti antaa rahaa Lahtiselle vuokrasta, sanoen ylpeästi, että tienaa tarpeeksi.
Niin meni kolme viikkoa, kunnes Lahtinen sairastui: yhtäkkiä, vakavasti, puolitoista kuukautta sairaalassa, hyvä kun selvisi hengissä.
Poika soitti muutaman kerran, totesi:
Koita jaksaa, äiti, lähetin meidän ja Saran kuvan Niagaran putouksilla.
Sara oli keskinkertainen, ei mitään erityistä, kannattiko moista?
Kerttu kävi sairaalassa harvoin, perhettä ja kiireitä.
Maalari keitti liemiä, mehuja, teki höyrytettyjä broilerikotletteja, houkutteli syömään lusikallisen enemmän.
Minua epäilyttää tuollainen pyhimysmeininki, Kerttu mutisi, onkohan se muka kirjattu sinne pysyvästi? Ettei vaan olisi vienyt puolta asunnosta? Joko maistuu kotletti? Etkö halua? Oikeastiko? Minulla on nälkä, tulin suoraan töistä.
Kun Lahtinen pääsi sairaalasta, maalari auttoi kotiin, nosti tavarat, ei tullut sisälle, kiire töihin.
Kotona oli siistimpää kuin koskaan. Keittiön pöydällä lappu:
Tuula Lahtinen, kiitos. Ruoka jääkaapissa. Pikaista paranemista. M.
Varakätköt kaikki paikallaan.
Poikansa huoneessa kuin mitään maalaria ei olisi koskaan ollutkaan.
Viikon kuluttua Lahtinen hiipi pitkän kaiuttoman käytävän läpi, koputti. Kolme sänkyä, pöytä ja sen alla taittopatja.
Sanoi:
Sitten kun saat oman asunnon, muutat, nyt kerää tavarat, taksi odottaa, mittari raksuttaa.
Syyskuussa he menivät ostamaan syystakkia, nolotti katsella, millaisissa kamppeissa neiti kulkee, ja kunnon saappaat piti saada. Kauppakeskuksessa törmäsivät Kerttuun.
Kerttu virkkoi:
Hyvää apulaista saa etsiä vaikka päälläseisonnassa, tiedän kyllä, vielä kun sulla ilmaiseksi hyvinhän sinä, Lahtinen, järjestit!
Se on sulla apulainen, minulla miniä, tulepa, Mirja, etsitään vielä laukku, katsotaan housut ja minä tarvitsin uuden huivin, Lahtinen vastasi.
Ensiasunnon käsiraha säästi itse, ei ottanut penniäkään minulta, talo valmistuu pian, hyviä tapetteja haetaan, tekee pitkää päivää, viimeksi meinasi nukahtaa istuma-asentoon, Lahtinen jatkoi.
Minä jo hermoilen, nuori, kaunis, ahkera, pian oma asunto, Mirja on viisas tyttö, mutta viekoittelevat ne fiksuimmankin, älä usko, öisin en saa unta, pelkään että joku epämääräinen keikari tai kelmi…ei omasta piiristä… vetää nenästä.
