Olen tuntenut Antti-Veikon lapsesta asti. Asuimme saman kerrostalon pihalla Helsingissä ja olimme tietenkin ystäviä. Teini-iässä liikuimme yhdessä muiden kavereiden kanssa keskustassa, Kluuvin puistossa tai istuimme vain Kampin asemalla penkeillä. Tyttöihin ei suhtauduttu kovin vakavasti. Meitä kiinnosti enemmän kaveripiirin reaktiot emmehän halunneet nolata itseämme heidän silmissään.
Kun täytin kahdeksantoista, minut kutsuttiin armeijaan. Antti-Veikko onnistui jotenkin välttämään palveluksen. Varusmiespalveluksen jälkeen löysin pian töitä ja menin naimisiin. Minä ja vaimoni elimme yhdessä kymmenen vuotta ja saimme kaksi lasta. Vuosien myötä huomasimme, että olimme muuttuneet toisillemme täysin vieraiksi. Riitelimme yhä useammin ja tajusimme lopulta, ettei yhteinen arkemme enää toimi. Otimme avioeron.
Kului kaksi vuotta, olin taas vapaa mies, kun törmäsin sattumalta Antti-Veikkoon Hakaniemen torilla. Hän oli muuttunut paljon kahdessatoista vuodessa selvästi lihonut, mutta tuttu katse silmissään.
Istahdimme kahville vanhaan Kallion kuppilaan ja juttelimme pitkään. Kävi ilmi, että myös Antti-Veikko oli eronnut ja etsi nyt uutta rakkautta. Vuosi vierähti. Tapasin uuden naisen ja menimme naimisiin. Sattumalta tapasin taas Antti-Veikon. Hänkin oli löytänyt elämänkumppanin, mutta en oikein pitänyt hänen vaimostaan. Hän oli hyvin isokokoinen nainen.
Mitä sinä näet hänessä? kysyin suoraan.
Antti-Veikko vastasi minulle hymyillen, että nainen on loistava pitämään kodin järjestyksessä ja on oikea ruoanlaiton mestari.
Lisäksi hän tuo rauhaa elämääni! Voin rauhassa juoda oluen ja katsoa lätkäpeliä, joskus käydä kavereiden kanssa baarissa. Hän on täydellinen nainen minulle. Ei kiellä minulta mitään, ei moiti turhasta.
Olin aidosti hämmästynyt hänen vastauksestaan. Minulle parisuhde tarkoittaa aivan muuta. Toki arvostan sitä, että puoliso osaa laittaa hyvää ruokaa ja huolehtii kodista, mutta tärkeintä on, että rakastamme toisiamme.
Joillekin ihmisille puhtaus ja maukas ruoka ovat tärkeintä elämässä. Minä taas toivon, että puolisoni kanssa olemme samalla aaltopituudella, olemme niin kuin yksi ja sama. On tärkeää, että kunnioitamme ja ymmärrämme toisiamme. Parasta on, kun parilla on yhteisiä mielenkiinnon kohteita voimme vaikka siivota tai kokata yhdessä, kuten minä ja vaimoni teemme usein.
Kun kaksi ihmistä ajaa tandem-pyörällä ja polkee samaan suuntaan, onnistumisen mahdollisuus on paljon suurempi.
Oletteko samaa mieltä kanssani?
