Ystäväni Satu joutui sairaalaan uuden, vakavasti sairastuttavan taudin vuoksi. Hänellä oli vaikea tautimuoto, kun molemmat keuhkot olivat pahasti vaurioituneet. Sairaalassaoloaikanaan hän sai potkut töistä. Kun Satu lopulta pääsi kotiin, kukaan ei tietenkään vaatinut häntä etsimään heti uutta työpaikkaa. Olosuhteet maassa olivat vaikeat ja kaikki pitivät kynsin ja hampain kiinni omasta työstään hyviä paikkoja ei ollut vapaana, eikä kassatyöhönkään voinut mennä, kun terveys oli mennyt. Siksi Satu etsi hiljakseen töitä, jotka liittyivät hänen koulutukseensa ja joita voisi tehdä kotoa käsin.
Eräänä päivänä Satu päätti, että kun kerran joutui olemaan kotona, hän käyttäisi ajan siivoamiseen. Hän alkoi järjestellä tietokonepöytäänsä, kunnes huomasi vihon, joka ei ollut tuttu hän ei muistanut koskaan nähneensä sitä aiemmin kotonaan. Kuka tiesi, mitä se kätki ehkä vanhoja puhelinnumeroita tai osoitteita. Satu avasi vihon, ja paksu nippu kuitteja tipahti ulos. Jokaisella sivulla oli hänen miehensä käsialalla listattu ostoksia: kasvovoidetta, D-vitamiinia, pistoksia (kaksi kertaa).
Satu tunsi sormensa vapisevan. Hän ymmärsi, että hänen miehensä oli kirjannut kaikki naisen sairauden aikaiset menot tarkasti ylös ja ynnännyt ne muiden kulujen joukkoon. Säännöllisesti summat oli laskettu yhteen, ja niin Satu huomasi olevansa tässä hetkessä velkaa lähes satatuhatta euroa miehelleen. Kaikki lääkemaksut ja osa ruokaostoksista löytyivät tuosta samaisesta ruutuvihosta!
Olin vaikuttunut siitä, miten hillitysti Satu toimi. Hän ei tarttunut puhelimeen soittaakseen puolisolleen vihaista puhelua, eikä kehitellyt mitään kostoa. Hän vain odotti rauhassa, kunnes mies tuli töistä kotiin. Satu laittoi ruoat pöytään, kuunteli, miten miehellä oli päivä sujunut, ja kysyi lopulta asiasta aivan rauhallisesti, ilman yhtäkään kirosanaa.
Mies muotoili vastauksensa näin: “Mikä siinä sitten on niin pahaa? Eihän meillä ennen ollut yhteistä tiliä jokainen maksoi omat menonsa. Ja nyt olen vain sijoittanut tähän yksin. Sitten kun palaat töihin, alat laittaa enemmän rahaa yhteisiin menoihin, kunnes velka on hoidettu. Ja kun itselleni kertyy säästöä, ostan uuden kannettavan, koska vanha ei enää pyöritä pelejä.”
Keittiössä leijui kirpeä hiljaisuus. Satu mietti, oliko tämä vielä hänen kotinsa vai jonkun toisen kirjoittama tarina.
