“Yllätys!” tokaisi sukulaiset, kun he saapuivat syntymäpäivilleni kutsumatta. “Samoin”, vastasin minä. “Yllätykset maksaa se, joka ne järjestää.”
Aino nykäisi smaragdinvihreän mekkonsa olkainta peilin edessä, tarkasteli itseään ja nyökkäsi tyytyväisenä. Neljäkymmentä vuotta. Joillekin se pelottaa, mutta Ainolle se merkitsi vapautta, taloudellista itsenäisyyttä ja vihdoin varmuutta sanoa jämäkästi “ei”.
Aino, taksi odottaa jo, huikkasi Oskari eteisestä, katsoen vaimoaan ihaillen. Sä olet tänään upea. Oletko ihan varma, ettei kutsuta ketään?
Osku, mehän jo sovittiin tämä, Aino vastasi, nappasi pikkulaukkunsa. Ei vieraita, ei kokkailua, ei mitään “leikkaisitko salaatin” tai “missä mun tohvelit”. Vain sinä, minä, hyvä ravintola ja kerrankin rauha. Haluan syödä pihvin ilman että sun äitis paasaa, miten ruoka pitää pureskella.
Oskari nauroi. Hän tiesi, että Ainon ja Anja-anopin suhde muistutti lähinnä talvisotaa: pitkä hiljaisuus katkesi aina välillä arvaamattomaan neuvojen tulitukseen.
Sovittu! Tämä on sun päivä, sun säännöillä, hän sanoi.
Ravintola “Kultainen Joutsen” oli valikoitunut tarkkaan: hieno mesta, paljon samettia ja kattokruunuja, ja hintataso sellainen, että normaalilla ihmisellä alkaisi silmä nykiä. Täydellinen paikka tuntea itsensä illan kuningattareksi.
He astuivat saliin odottaen pientä pöytää ikkunan vierestä. Ravintolan emäntä hymyili leveästi ja johdatti heidät syvemmälle salia. Mutta ei ikkunalle.
Pöytänne on tässä, hän ilmoitti ja osoitti salin keskelle.
Aino jähmettyi: hiljaisen kahden hengen pöydän sijaan salin keskellä komeili valtava pöytä kahdelletoista hengelle eikä se ollut tyhjä.
Pöydän päässä istui anoppi Anja, kimaltelevassa mekossaan kuin kruunaamaton kuningatar. Vieressä setä Eero (jonka Aino muisti tapaavansa ehkä viiden vuoden välein) kauhoi mätiä suoraan suuhunsa. Toisella puolella serkku Kaisa pyyhki pienemmän poikansa suuta samalla, kun isoveli yritti kaivertaa antiikkituolin käsinojaa haarukalla.
YLLÄTYS! kailotti Anja, kun Aino ja Oskari jähmettyivät. Ääni oli kantava, vuosien kokemuksella väestörekisterissä koulittu.
Koko sali kääntyi. Oskari kalpeni ja kurkkasi vaimoaan. Aino oli hiljaa, mutta silmässä vilahti kylmä pilke, joka ennakoi yleensä myrskyä.
Äiti? mutisi Oskari. Mitä te teette täällä?
No mitäpä luulet? Anja huitaisi niin että lasi melkein kaatui. Rakas miniä täyttää pyöreitä! Eikai me jätettäis sua yksin! Mehän ollaan perhe! Käykääpä istumaan, ollaan jo vähän aloitettu, odotellessa.
Aino lähestyi pöytää hitaasti. Se notkui savusiikaterriinin, kinkkuleikkeleiden, kalliiden konjakkipullojen ja ostereiden alla. Eero katseli ostereita epäluuloisesti mutta söi niitä konekaivurin tehokkuudella.
Anja, Aino sanoi tyynesti, me varattiin pöytä kahdelle.
Älä ny viitsi! Kaisa nauroi ja kaatoi viiniä itselleen. Äiti soitti ravintolaan ja sanoi että meitä tuleekin enemmän. Siellä kyllä protestoitiin, mutta hyvinhän meidät tänne järjestettiin! Mutta hei, miksi sun mekko näyttää selkää? Nelikymppisenä kannattais pukea vähän hillitymmin, ei se iho enää ole persikka.
Kaisa, sulla on majoneesia leualla, Aino sanoi viileästi. Ja sun poikasi aikoo kaataa kastikkeenmaton päälle.
Ja samassa poksahti: Kaisan seitsenvuotias kaatoi kukkamaljakon lattialle.
Eipä mitään! Anja kiljaisi lasien helähtäessä. Astiat rikki, se tietää onnea! Tarjoilija, lisää rapusalaattia ja lämpimät ruoat perään!
Aino istahti, Oskari kutistui viereen melkein näkymättömäksi. Hän tunsi vaimonsa “tarkka-ampujan katseen”.
Eli te siis halusitte yllättää, Aino totesi ja otti lautasliinan.
Tietysti! Anja otti kolmannen siikapalan. Sinähän säästät niin aina ja teet kaiken itse. Nyt juhlitaan! Eerokin tuli ihan Vaasasta asti, otti töistäkin vapaata.
Mä oon nostanut laatikoita viikkotolkulla, selkä kipeä, lepo tekee hyvää, Eero mutisi. Ja on muuten hyvää konjakkia, Aino. Parempaa kuin sun joulusima.
Tyyli vain röyhkeentyi. Kaisa alkoi julistaa, miten Ainon olisi korkea aika hankkia lapsia, “kun kellot ei tikitä enää, vaan suoraan kukkuu”, ja että ura nyt on miesten hommaa, naiset keittää soppaa. Anja myötäili ja tilasi ravintolan kalleimmat menut.
Mä otan hummeria, ilmoitti anoppi. En oo koskaan maistanut. Ja Kaisalle kanssa. Lapsille iso jälkkäri!
Äiti, tuossa on aika kova hinta, Oskari yritti.
Äh, älä valita! tylytti Anja. Vaimolla on juhlapäivä, nyt lompakko auki!
Huipentuma tuli tuntia myöhemmin. Anja, punaposkisena viinistä, nousi pitämään puhetta ja kilisteli haarukalla lasia:
Ainokka, hän aloitti pisteliäästi, nyt on neljäkymmentä mittarissa. Naisella ei ole pitkä aika loistaa toivon, että lakkaisit ajattelemasta itseäsi. Katso Kaisaakin kolme lasta, mies ryyppää mutta ainakin on perheenpää. Entä sinä? Toimistolla, jumppatunnilla. Itsekäs olet, Aino. Mutta me kyllä rakastetaan sua. Perheen vuoksi!
Perheelle! Eero kailotti.
Kaisa kikatti. Oskari puristi nyrkkiä, mutta ennen kuin ehti reagoida, Aino laski kätensä hänen päälleen, nousi verkkaasti ylös ja hymyili niin, että tarjoilija otti askeleen taakse.
Kiitos, Anja, Aino sanoi kirkkaasti. Sait avaamaan silmäni. Olen tosiaan ollut itsekäs. Kuvittelin, että synttärit ovat mun päivä. Mutta näköjään perhe meneekin kaiken edelle.
Anja nyökkäsi tyytyväisenä.
Ja kun kerran yllätyksistä ja anteliaisuudesta puhutaan hän vilkuili muita. Tarjoilija!
Tarjoilija ilmestyi heti.
Saisimmeko laskun, kiitos.
Ai NYT? Kaisa ihmetteli ja lappoi vielä hummeria. Eihän me syöty edes jälkkäriä!
Syökää, vaan, rakkaat, Aino sanoi pehmeästi.
Tarjoilija toi laskun. Aino käänsi sen auki summa oli sellainen, että sillä saisi jo käytetyn farmarin. Sukulaiset olivat onnistuneet syömään ja juomaan kuin kansallisten juhlien mitassa.
No huhhuh! Anja vihelsi. Oskari, kaiva kortti esiin!
Aino sulki laskun ja antoi sen tarjoilijalle.
Meillä on Oskarin kanssa omat rahat, Aino sanoi kuuluvasti. Erottakaa lasku: kaksi Caesar-salaattia, kaksi entrecôte-pihviä ja kivennäisvettä. Siinä meidän tilaus.
Salissa tuli hiljaista. Vain kärpänen surisi kalakyljen yllä.
Mitä ihmettä? Anjan kasvot punehtuivat. Aino, tämä on vitsi?
Ei ole, Aino läväytti kortin maksupäätteeseen. Piip. Maksettu.
Et voi tehdä noin! Kaisa kiljui. Sehän on sun syntymäpäivä! Sähän meidät kutsuit!
Minäkö? Aino nosti kulmiaan. Te sanoitte: “Yllätys!”
Hän nousi, suoristi mekon ja katsoi anoppia ylhäältä.
Tulitte juhliini kutsumatta, tilasitte ruuat joita en pyytänyt, ja vielä nälvitte mua omana synttäripäivänäni. Yllätykset ovat toki kivoja. Mutta muistakaa: yllätykset kustantaa se, joka ne järkkää.
Oskari! Anja ulvahti sydämestään kiinni pitäen. Sun vaimos on mennyt sekaisin! Tee jotakin! Nyt tulee kuolema!
Oskari nousi tuolilta, vilkuili ympärilleen. Katse kiersi äitiin, Eeroon joka yritti piilottaa konjakkipulloa pöydän alle, ja lopuksi Kaisaan lapsineen, jotka olivat kuorruttaneet itsensä jälkiruokakastikkeeseen.
Äiti… Aino on oikeassa. Jos halusitte juhlat, sellaiset saitte. Nauttikaa. Meillä on vielä omat iltasuunnitelmat.
Hän tarttui Ainoa kädestä ja ohjasi kohti uloskäyntiä.
Te petturit! Anja rääkäisi, draamasta unohtaen sydänkohtauksensa. Kyllä minä teidät kiroan! Kaisa, soita poliisit!
Turha poliisia on kutsua, puuttui peliin ravintolapäällikkö, jykevä mies kuulokkeineen, takana seisoi kaksi turvamiestä. Mutta lasku on hoidettava. Tässä ja nyt.
Aino ja Oskari poistuivat kovaäänisen huudon ja metelin saattelemana.
Ei mulla oo tuommoista rahaa! Kaisa ulvoi. Maksakoon Eero, se veteli suurimmat annokset!
Mitä?! Eero punastui. Minähän vain maistoin vähän! Kaikki tämä on sun äitisi syytä!
Kuka muka vanha ak..!? Anja ei saanut sanoja suustaan.
Viileän Helsingin illassa Aino hengitti syvään ulkona.
Mitä fiiliksiä? Oskari kysyi, käsi olkapäälle.
Tiedätkö, Aino hymyili rehellisesti. Tämä oli paras synttärilahja ikinä. Kuin olisi tiputtanut vuosien kivirepun selästä.
Eivät ne tätä ihan helposti niele, Oskari nauroi.
Se oiskin hienoa, Aino myhäili. Nyt ne tietää, että yllätykset voi palata bumerangina.
Epilogi (viikko myöhemmin):
Anjan numero oli estolistalla, mutta huhut kiersivät tuttavien kautta. Laskun maksu johti megariitaan: kenelläkään ei ollut käteistä. Ravintolapäällikkö pysyi jämäkkänä. Eeron kulta-Rolex jäi pantiksi ja hän joutui kirjoittamaan velkakirjan. Kaisa soitti miehelleen, joka tuli paikalle todella vihaisena oli säästänyt rahat talvirenkaisiin ja automekaniikan remonttiin, joten Kaisalla alkoi pitkä, ankea säästökuuri.
Anja? Hän koetti kaatua muka sydänkohtaukseen, mutta päivystävä lääkäri totesi vain viinipöhnän ja ähkyn. Niinpä turkki jäi kauppaan säästöpossu meni ravintolan kassaan.
Mutta makeinta oli se, että sukuporukka alkoi riidellä keskenään: Kaisa syyttää äitiä, Anja sättii Eeroa alkoholista, Eero vaatii kelloaan. “Vastaisku Ainolle” -rintama hajosi omaan mahdottomuuteensa.
Aino istui kotikeittiössä kahvikuppi kädessä, luki pokkaria. Kotona oli rauhallista, kukaan ei valittanut, neuvonut eikä moittinut.
Oikeudenmukaisuus sitä kannattaa tarjoilla kylmänä. Mieluiten omalla, erilillisellä laskulla.
