Yksi pyyntö
Siitä, että mummo oli muuttanut, sain tietää naapurin kautta. Kävin hänen luonaan nimipäivänä, ostin täytekakun ja pussillisen luumuja mummo rakasti luumuja. Pysähdyin portaiden eteen, kun yritin kaivaa puhelinta laukusta, ja silloin ensimmäisen kerroksen naapuri huikkasi:
Onko se Sanni? Mummohan muutti pois.
Oikeastaan hän ei ollut minun mummoni, vaan entisen mieheni mummo. Tutustuimme opiskeluaikoina; hän asui silloin vielä mummon kanssa. Kun Jesse vei minut tutustumaan, olin aivan hermona tiesin, että joudun arvioitavaksi. Jessen vanhemmat olivat kuolleet, hänellä oli vain mummo, joka oli kasvattanut pojan viidestä ikävuodesta lähtien. Turhaan pelkäsin mummo hyväksyi minut heti kuin omansa.
Menimme naimisiin viidennen vuoden lopussa, ja häälahjaksi mummo antoi meille uskomattoman lahjan pienen yksiön. Olihan se kaupungin laidalla, viidennessä kerroksessa ja ilman parveketta, mutta kuitenkin oma koti. Mummo oli säästänyt siihen koko ikänsä, eikä halunnut olla nuorille vaivaksi.
Minulla ei koskaan ollut mitään omaa. Isäpuoli vartoi tarkasti, ettei minulle sattunut sen enempää ruokaa kuin hänen omille lapsilleen, ei vettä kulunut liikaa, ja sähkönkäyttöäkin hän valvoi. Seitsemäntoistavuotiaana pääsin töihin tarjoilijaksi ja vuokrasin pienen huoneen, melkein kuin komero. Asuntolapaikkaa ei voinut saada, koska olin kirjoilla kaupungissa. Niinpä se yksiö tuntui oikealta palatsilta.
En ehtinyt asua siinä pitkään. Vuoden kuluttua häistä, kun tulin töistä tunnin etuajassa (olin kiiruhtanut tehdäkseen Jesserille aamiaisen), löysin omasta sängystäni vaalean ja nenäkkään tytön. Hän tupakoi, puhallus sujahti kattoon, ja kylpyhuoneesta kuului juoksevan veden ääni. Tyttö ei ollut moksiskaan, vain veti peiton ylleen sama peitto, jonka mummo oli antanut meille joululahjaksi.
Siihen se viisi vuotta kestänyt suhde päättyi. En tehnyt skandaalia, ja ero sujui rauhallisesti. Asunto jäi tietysti Jessen nimiin, en edes yrittänyt vaatia sitä itselleni, vaikka tyttö, joka seurasi Jesseä joka paikkaan eron aikana, sähisi kovaan ääneen: Pyydä kirjallinen lupaus, muuten kohta on raskaana jonkun kuskin kanssa ja alkaa vaatia osuuttaan!
Mummo muutti? ihmettelin, puhelua lopettaen.
Niin, sinne teidän yksiöön! Niillähän on lapsi tulossa, vaihtoivat sitten asunnot.
Huolestuin mummolla oli lonkkamurtuman jälkeen ollut vaikeaa liikkua ja se yksiö oli viidennessä kerroksessa ilman hissiä. Mitenhän hän siellä pärjää? Juuri ennen sitä päivää, kun löysin tytön omasta kodista, olimme sopineet Jessen kanssa, että muuttaisimme mummon luo hoitamaan häntä, mutta nyt kävi niin, että mummo jäi yksin uuteen paikkaan, missä ei ollut tuttuja. Täällä hänen koko portaan väki oli apuna tarvittaessa.
Uutinen tulevasta lapsesta raapaisi vähän Jesse ei halunnut kanssani lapsia, sanoi että pitää elää vielä itselleen.
Kiitos tiedosta, Maija.
Lähdin pysäkille, odotin bussia neljäkymmentä minuuttia, pidellen kiinni kuluneesta kaiteesta ja varoen, ettei kakku tipahda.
Paluu siihen asuntoon, jossa vuoden ajan olin ollut onnellisin nainen maailmassa, tuntui haikealta. Kävelin tuttuja katuja, panin merkille muutokset uusi kyltti kaupan ovella, tyhjälle tontille rakennettu aidattu leikkipaikka… Pihassa istui noin kuusivuotias poika paljain jaloin lätäkössä.
Olen rannalla! hän ilmoitti iloisesti.
Hymyilin ja kaivoin taskusta suklaapatukan.
Ota tästä, Robinson!
Mummo tietysti väitti, että kaikki on kunnossa ja että tämä muutto oli hänen oma ideansa.
Jesse käy kaupassa ja vie minut tarvittaessa lääkäriin, selitti mummo.
Milloin Jesse oli viimeksi?
Kävi eilenkin.
Tiesin, ettei mummo puhunut totta roskapussi tiskin alla oli täynnä ja leipä oli kivikovana.
Käyn minä kuitenkin kaupassa, ehdotin. Muistin, että juusto unohtui.
Juusto oli vain tekosyy.
Mummo vastusteli, mutta pidin pääni. Kun lähdin, jätin tahallani sateenvarjon, jotta voisin palata seuraavana päivänä. Mummo mietti hetken, sanoi ettei tarvitse, että Jesse käy. Mutta kun sairastuin syksyllä flunssaan eikä minusta kuulunut viikkoon, pelkäsi tartuttamista ja soitti itse pyysi ujosti, milloin voisin tulla käymään.
Ymmärsin, ettei jatkuva juokseminen ollut helppoa. Ratkaisin asian omalla tavallani: roskien viennin sovin leikkipaikan Robinsonilla, joka vei pussit viidelläkymmenellä eurolla viikossa, ja ruokaostokset tilasin kotiinkuljetuksena. Ostin mummolle uuden älypuhelimen ja opetin käyttämään sovellusta. Jesse sanoi, ettei mummo pärjää, mutta pärjäsi sentään. Kävin viikoittain, joskus useammin, joskus harvemmin. Mummosta tuntui kuin Jesse olisi ollut entinen aviomieheni hän kehui Jessen esikoista ja ihasteli videoita, joita Jesse lähetti uuteen puhelimeen.
Oletko nähnyt oikeaa lapsenlastasi? kysyin.
Eihän se ole vielä tarpeeksi iso!
Jouluna toivat sentään lapsen vauvan mummo pyysi minuakin nostamaan tililtä kymmenen tuhatta euroa lahjaan. Näin tiesin Jessen vierailut: syntymäpäivänä, lapsen nimipäivänä, jouluna ja vielä kerran huhtikuussa, ilmeisesti blondin syntymäpäivänä. Jokaisena juhlana mummo nosti tililtä lahjarahaa.
Mummo yritti antaa minullekin rahaa, mutta kieltäydyin.
Minä loukkaannun sinuun, jos yrität, sanoin.
Kerran mummo sanoi:
Hyvä on. Lupaa sitten, että täytät yhden toiveeni, enkä enää tuputa rahaa.
Minkä toiveen?
Kyllä se selviää ajallaan.
Lupasin.
Kun Pasi tuli elämääni, mummo kuuli siitä ensimmäisenä. Äitiin en enää ollut yhteydessä hän joi nykyään yhdessä isäpuolen kanssa, ja vähätteli minua, haukkui tyhmäksi.
Mies ja oma asunto menivät sivu suun, kyllä olit hölmö! Elätkin varmaan koko ikäsi komeroissa!
Pasilla ei ollut omaa asuntoa, mutta lupasi hankkia. Hän oli minua viisi vuotta nuorempi, ja pitkään kieltäydyin hänen lähestymisistään, mutta lopulta suostuin. Hän oli lempeä ja nauravainen, ja hänen perheensä otti minut tervetulleeksi heti. He asuivat omakotitalossa kaupungin liepeillä, ja Pasin perheessä oli viisi veljeä.
En uskaltanut enää yrittää tyttöä seitsemättä kertaa, sanoi Pasin äiti hymyillen. Toivon tyttölasta! Miten, haluatko lapsia vai keskitytkö uraan?
Haluan, myönsin.
Sitten toivon tyttöä teiltä Pasi on meillä vakavin, muut ovat vielä villejä!
Menimme naimisiin vaatimattomasti, ilman juhlia, ja säästetyt rahat käytimme matkaan. Huoletti, miten mummo pärjää ilman minua, mutta sille ei voinut mitään.
Peloille oli syynsä. Kukaan ei tiedä tarkasti, miten kävi ehkä mummo meni pyytämään apua tai haki roskat itse… Mummo löydettiin lopulta portaista, jo kylmänä.
Yritin olla itkemättä ja masentumatta olin juuri saanut plussan raskaustestiin ja halusin kertoa mummolle… Mutta miten voisi olla itkemättä? Jos olisin pysynyt kotona, mitään ei olisi tapahtunut! Hautajaisiinkaan en ehtinyt, Jesse ei kertonut mitään, vaikka tiesi olevani mummon kanssa yhteydessä. En soittanut enkä riidellyt.
Muutaman päivän päästä soitti Jessen vaimo.
Kuvitteletko olevasi fiksuin? Me viedään oikeuteen ja näytetään, että mummo ei ollut täysjärkinen kun kirjoitti!
En heti tajunnut mistä oli kyse. Blondin huuto yltyi, haukkui minua, ja vasta lopuksi ymmärsin kyse oli asunnosta.
Seuraavana päivänä soitti notaari. Kutsu käymään ja tutustumaan testamenttiin. Mummo oli jättänyt minulle kirjeen.
Luettuani kirjeen itkin mummo oli kiittänyt minua niin kauniisti, että nolotti. En ollut tehnyt kaikkea kiitosta varten, vaan oikeasti, koska rakastin mummoa kuin omaa sukulaista. Eikä minulla ollut ketään muuta, jota rakastaa. Tässä toive, josta puhuin: ota tämä asunto lahjana, muuta ei ole millä sinulle kiittäisin.
Luulin, että mummo tarkoitti sitä yksiötä, missä asui, mutta notaari selvensi, että kyse oli kahden huoneen asunnosta, jossa Jesse nyt vaimoineen asui. Yksiö oli Jessen nimissä, koska mummo oli sen siirtänyt hänelle.
Pyysin miettimisaikaa ja keskustelin Pasin kanssa. En halunnut minkäänlaista asuntoa, en halunnut uhkauksia, pelkäsin että menettäisin lapseni kaiken stressin vuoksi. Mutta mummon toivetta oli väärin olla täyttämättä. Pohdimme yhdessä ja lopulta päätimme, mihin ryhdytään.
Kutsuttiin Jesse ja hänen vaimonsa notaarille. Notaarin mielestä en ollut kovin fiksu, mutta ei väitellyt.
Jessen vaimo hyökkäsi päälle niin että olisi varmaan lyönyt, ellei Pasi olisi ollut vieressä. Satoi uhkauksia.
Lopeta nyt, Jesse yllättäen sanoi. Sanni ansaitsi asunnon hoiti mummoa kolme vuotta.
Olin hetken sanaton olin valmistautunut pitkään puhumaan Jesselle.
Ei tässä ole mitään puhuttavaa, tiedän mitä tehdään. Siirretään tavarat ja vapautetaan asunto, hän sanoi, katsomatta minua.
Silloin sanoin kaikille, että en halua heidän arkeaan rikkoa, että yksiö riittää kyllä minulle. Notaarin kanssa oltiin mietitty, miten se oikein tehdään; tarvittiin enää Jessen suostumus.
Silloin Jesse katsoi minua ensimmäistä kertaa silmiin, ja hänen katseensa oli pyytävä.
Vaimo rauhoittui ja alkoi vaatia kahvia ja keksejä, sillä hän oli väsynyt ja olisi voinut säästyä vaivalta, jos olisin suoraan sanonut.
Sain tyttären. Nimesin hänet Sonja, mummon mukaan. Pasin äiti oli valtavan onnellinen tyttövauvoja tulisi ehkä lisääkin, mutta Sonja olisi aina rakkainta.
© Hei, suru!
