Olen aina ollut läheinen Sanni-siskoni kanssa, jo lapsuudesta saakka, ja elämä vain lujitti suhdettamme entisestään. Sanni muutti Helsinkiin opiskelemaan ja jäi sinne, löysi töitä ja vuokrasi itselleen pienen asunnon. Vaikka välimatkaa kertyi, yhteytemme säilyi hän kävi lomilla kotona ja soitimme usein pitkään iltaisin. Kahdenkymmenen ikävuoden tienoilla minä menin naimisiin ja minusta tuli tyttären isä. Vuosi sitten vaimoni kanssa päätimme muuttaa Helsinkiin ja sattumalta vuokrasimme asunnon samasta kaupunginosasta kuin Sanni.
Sanni, joka on nyt kaksikymmentäseitsemän, on ollut kaikki nämä vuodet yksin. Se ihmetytti minua, sillä hän on kaunis ja älykäs nainen. Kuitenkin hiljattain Sanni ilmoitti, että oli vihdoin alkanut tapailla jotakuta olin siitä aidosti iloinen ja pyysin innokkaasti päästä tapaamaan hänet. Sanni kuitenkin vastasi salaperäisesti, ettei hetki ollut vielä oikea.
Kohtaaminen sovittiin noin kuukautta myöhemmin, kun Tapani muutti Sannin luo. Sanni kutsui minut ja vaimoni kylään. Kun astuimme sisään, näin ensimmäistä kertaa Sannin sulhasen. Olin hämilläni Tapani näytti ikäistään selkeästi vanhemmalta, kasvoilla näkyi elämän kovuus ja ehkä vuosienkin alkoholin käyttö. Ulkonäöltään hän oli epäsiisti, melkein kuin koditon. Vaihdoimme vaimoni kanssa hämmästyneitä katseita. Myöhemmin kuulin, että Tapani oli työtön, ja koulutustakin oli vain yhdeksän luokkaa takana.
En voinut ymmärtää, miksi hienostunut, kaunis ja älykäs siskoni oli päätynyt hänen kanssaan yhteen. Yritin puhua Sannille huolistani, mutta hän suuttui ja pyysi, etten sekaantuisi hänen elämäänsä. Hän sanoi myös haluavansa lapsen Tapanin kanssa, mikä kauhistutti minua. Pelkkä ajatuskin siitä, että siskoni haluaisi lapsen miehen kanssa, joka minusta oli täysin epäsopiva, tuntui mahdottomalta hyväksyä. Oli vaikea käsittää, miksi hän teki tällaisen ratkaisun, kun mikään siinä ei tuntunut järkevältä vaikka tiedän, että ihmisten maut ja valinnat voivat olla kummallisen erilaisia.
Kirjoittaessani tätä päiväkirjaani ymmärrän, että vaikka sisareni valinta on minusta käsittämätön, jokaisella on oikeus omaan onnellisuuteensa siitä huolimatta, ymmärränkö sitä vai en. Olen oppinut, että läheisenkin elämään ei voi pakolla vaikuttaa, ja ehkä joskus on vain päästettävä irti ja annettava toisen kulkea oma tiensä.
