VUOKRAVIEN P morsian – Häät perutaan! – Polina pudotti pommin illallispöydässä vanhemmilleen. Äiti oli tukehtua uutiseen, jonka kuuli tyttäreltään. – Polina! Oletko järjissäsi? Hääpuku on ostettu, sormukset hankittu, ravintola varattu… Dimi odottaa näitä häitä kuin kuuta nousevaa… Polina, ethän nyt pelleile… – äiti hätääntyi. – En vitsaile, äiti. Me lähdemme Floydin kanssa piakkoin Lontooseen. Kaikki on ihan totta, – Polina sanoi päättäväisesti. – Lontoo? Siellä on kaikki vierasta ja outoa. Ihan eri maa, ihmiset vieraita. Hukut sinne! Herää pahviin, tyttökulta! Se Floyd on pyörittänyt sinut pään pyörälle! Varmaan ukko on naimisissa jo, lapsia konkkaronkka, melkein eläkkeelläkin! Dimi rakastaa sinua! Hän on kuin oma poika meille! Älä hylkää rakkautta. Kaikesta pitää joskus vastata, – äiti koetti vielä taivutella. – Ei hätää, vastaan kyllä. En pelkää, – Polina pysyi lujana. … Pari viikkoa myöhemmin Polina ja Floyd lähtivät Englantiin. Polina oli aina haaveillut näkevänsä, millaista elämä on muualla. Hän hallitsi ranskan, englantia puhui kuin vettä vain ja opiskeli jo espanjaa. Kuka ties minne elämä johdattaa… Opiskelujen jälkeen hän työskenteli matkatoimistossa tulkkina, missä tapasi Floydin. Työn kautta Polina joutui opastamaan vierasta ulkomaalaista eri tilaisuuksiin. Floyd kiinnitti heti silmänsä tyttöön. Polina oli helposti lähestyttävä, hyväntuulinen ja varsin viehättävä. Etenkin nuoruus viehätti Floydia! Polina oli 23 ja Floyd 46-vuotias. Aluksi Polina suhtautui ulkomaalaisen miehen liehittelyyn huvittuneena eikä osannut arvata, että Floyd kosi jälkeenpäin – vain viikko tuttavuuden jälkeen! Polina ei kertonut Floydille omista pian koittavista häistään kotona. Tyttö oli hämmentynyt: mitä tehdä? Kuka saa mahdollisuuden mennä naimisiin ulkomaalaisen kanssa! Sitä ei voinut ohittaa! Ei se rakkautta Floydiin ollut, mutta uusi elämä – täynnä iloa, tuoreutta ja seikkailua! Polina tuntisi kyllä suurta kiitollisuutta ulkomaalaiselle aviomiehelle. Eikö se jo riittäisi sellaiseen nuoreen vaimokandidaattiin? Dimi kärsisi, mutta aika parantaa. Hän on vielä nuori ja löytää omansa. Niin Polina pohti valmistautuessaan kohti tuntematonta matkaa. Puhelimessa Polina kertoi Dimille kaikesta. Dimi, jolle kaikki tuntui tulevan puun takaa, toivotti silti onnea entiselle morsiamelle ja vaipui pitkään, surulliseen ryyppykierteeseen. … Floyd ja Polina laskeutuivat Lontooseen. Polina tunsi pakahtuvansa onnesta! Hän ei voinut uskoa silmiään – voiko unelmat todella täyttyä? Polina olisi halunut halata koko maailmaa. Kuinka pitää kiinni tästä onnenlinnusta? … Floyd vei morsiamensa suureen taloon, jossa heidät otti vastaan Floydin perhe – kaksi aikuista poikaa, Kalevi ja Eemil (Polina menee myöhemmin naimisiin Eemilin kanssa ja on äärettömän onnellinen). Hetken päästä ovella seisoi… Floydin ex-vaimo, Lena. Kaunis ja huoliteltu nainen. – Oletko seonnut, Flo? (Näin Lena kutsui miestään kotona.) Kuka tämä tyttö on? Mistä olet hänet raahannut? Meinaatko että hän asuu kanssamme? – Lena alkoi hermostua. – Kyllä, tämä tyttö asuu täällä. Haluan muistuttaa, että tämä on minun taloni. Polina on pian vaimoni. Älä tee pahaa, Lena, – Floyd sanoi lähes anteeksipyytävästi. Polina vaistosi heti oudostuttavan ilmapiirin. Kävi ilmi, että perhe – vaikka eronnut – asui yhä saman katon alla. Ei ollut vaikeaa nähdä, että Lena piti langat käsissään. Mutta Polinan mieleen ja sydämeen oli jo tullut Eemil. Tämä ei ollut Dimi ryyppyineen ja polvillaan aneleminen. Tämä oli jotain muuta. Kaikkiallinen rakkaus. Puhdas ja ikuinen… Floydin nuorempi poika Eemil oli 24-vuotias ja äitinsä näköinen komistus. Hän pani heti merkille isän tuoman kauniin tuntemattoman. Jonkinlainen näkymätön, kihelmöivä tunnelma jäi heidän välilleen. Sielut värisivät. He olisivat voineet hypätä yhdessä tuntemattoman tunteen kuiluun. … Floyd sanoi Polinalle, että häiden kanssa pitää nyt odottaa. Syytä hän ei kertonut. Polina sopeutui. Hän ei aikonut palata enää kotimaahan. Hänelle järjestettiin viihtyisä huone (iso talo salli sen). Floydin kanssa heillä oli lämmin, viaton suhde. Lena ei huomioinut Polinaa lainkaan – päinvastoin, hän sivuutti tytön täysin. … Kolme kuukautta kului. Sinä aikana Polina tutustui paremmin Eemiliin, joka avasikin Polinalle perheen tilannetta. Floyd oli edelleen rakastunut ex-vaimoonsa Lenaan. Tämä oli molemminpuolista. Mutta kerran suuri riita johti avioeroon. Aika kului, eikä pariskunta palannut yhteen. Sitten Floyd keksi kiusata Lenaa: jos entinen vaimo ei peräänny, hän ottaa uuden nuoren morsiamen – ja siihen rooliin Polina sopi loistavasti. Kun exät vihdoin sopisivat, Polina saatettaisiin lentokentälle ja ostettaisiin paluulippu kotiin. Kuultuaan Eemilin tunnustuksen, Polina puhkesi nauramaan hysteerisesti: – Just mulle taas kävi näin! Oon sitten ihan vuokramorsian! Jonkun toisen jätin aikanaan. Mitä nyt teen, Eemil? – Polina… En pärjää ilman sinua! – Eemil astui esiin. – En minäkään… Vihdoin tunnustit! Luulin ettet koskaan uskaltaisi, – Polina huokaisi. – Miten olisin voinut, kun olit isäni morsian! En tiennyt vanhempien peleistä. Kalevi sen minulle kertoi. Minä riemastuin – nainen, johon olen rakastunut, onkin vapaa! Polina, olisitko oikeasti mennyt naimisiin isäni kanssa? – Eemil vielä kysyi. – Voi Eemil! Kun näin sinut, kaikki suunnitelmani menivät uusiksi! Olisin kieltäytynyt isältäsi, – Polina hymyili. He halasivat kuin sielunkumppanit. Polina antoi anteeksi Floydille ja Lenalle. Mitäpä ei tekisi rakkauden tähden… Kiviselläkin tiellä kompastuu. Rakastavaiset tuppaavat kinastelemaan. Silti kaiken sekavan keskellä oli hyvä puoli: Polina tapasi Eemilin! Siinäpä tuo – Jumala järjesti hänelle parin toiselta puolelta maailmaa! Ihminen juoksee onnen perässä, vaikka se makaa jalkojen juuressa. Eemil ja Polina menivät pian naimisiin. Eemil pelkäsi yhä, että Polina karkaisi takaisin Suomeen, joten hän päätti toimia nopeasti myös perheenlaajennuksessa. Pian Polina synnytti pojan. Kahden vuoden päästä – tyttären. Eemil ympäröi Polinan rajattomalla rakkaudella. Perhe kylpi onnesta. Heidän kodissaan oli rakkautta. Floyd ja Lena olivat jo ymmärtäneet ja sopineet. Jokaisella loukkauksella on aikansa. Nyt Floyd ja Lena pitivät vieläkin parempaa huolta toisistaan. He hoitivat mielellään lapsenlapsiaan. … Kerran Polina sai hätäisen kirjeen äidiltään. Äiti pyysi vierailulle. Polina ryhtyi matkaan, jätti lapset pieneinä mummo-Lenan hoitoon. Kotona äiti itki, tuskin ehti ovella kertoa: – Voi Polina! Dimi, se sun entinen, kuoli! Ja vei vaimonsakin mukanaan hautaan! Moottoripyörällä ajoivat varmaan liian lujaa. Jättivät tytön orvoksi. Kolmivuotias lapsi vain. Kun lähdit, Dimi otti nopeasti uuden. Joku surkimus maalaiskylältä. Tytön ne saivat, nimesivät sen Polinaksi. Viisaskin vielä, kumma juttu. Tyttö jää nyt orvoksi. Lapsikoti tai laitokseen se kai joutuu. Ajattele, Dimi kävi juuri ennen kuolemaansa täällä, meinas tehdä sun Polinalle jonkun lahjan, että muistais aina. Mutta kuolema oli jo nurkan takana. Dimi auttoi meitä kotona, aina humalassa mutta… Sinä siellä Lontoossa vaan… Ei se ehtinyt, raukka, lahjaa – äiti pyyhki kyyneliään. Polina kuunteli rauhallisena. Hetken mietittyään sanoi päättäväisesti: – Ehti kyllä, äiti. Me adoptoidaan sen Polina-tyttö. Tässä tuli nyt Dimiltä viimeinen lahja. Eemil kyllä ymmärtää. Tiedäthän, kaikesta joutuu elämässä vastaamaan… Ja nyt, äiti, laita ruokaa – minulla on nälkä. Haluaisin hapanta omenaa tai suolakurkkuja… Odottavat äidit syövät kahden edestä! – Polina vinkkasi sokkelisesti äidilleen…

VUOKRATTU MORSIAN

Häät perutaan! ilmoittaa Aino vanhemmilleen illallispöydässä.

Äiti hätkähtää ja meinaa tukehtua, kuultuaan järkyttävän uutisen tyttäreltään.

Ainu! Oletko järjissäsi? Häämekko on ostettu, sormukset hankittu, ravintola varattu Sun Mikko odottaa näitä juhlia kuin kuuta nousevaa! Ainu, sanohan että pelleilet, äiti hätääntyy.

En, äiti, tämä ei ole mikään pila. Me lähdetään ihan pian Ilmarin kanssa Lontooseen. On tosi kyseessä, Aino sanoo tiukasti.

Hmh Lontoo? Siellähän kaikki on vierasta. Uusi maa, outoja ihmisiä. Menehän siellä perikatoon, vielä ilman penniäkään! Voi hyvä tytär! Se Ilmari on kyllä tainnut pistää sun pään pyörryksiin! Sillä on varmaan perhe jo valmiina! Ja aika vanhakin! Mikko kyllä rakastaa sua oikeasti! Hänestä on tullut meille kuin oma lapsi! Älä pilaa rakkautta. Kaikesta joutuu kerran vastuuseen, äiti yrittää suostutella.

Kyllä minä pärjään, vastaan jos tarvitsee, enkä pelkää, Aino on päättäväinen.

Parin viikon kuluttua Aino ja Ilmari muuttavat Englantiin.

Aino on aina unelmoinut näkevänsä, kuinka muualla maailmassa eletään. Hän on harrastanut ranskaa, osaa englantia hyvin ja aloittelee espanjaa eihän koskaan tiedä, minne kohtalo vie. Valmistuttuaan yliopistosta Aino työskentelee matkaoppaana suomalaisessa matkatoimistossa. Siellä hän kohtaa Ilmarin, joka on työmatkalla Suomessa ja tarvitsee tulkkia. Ilmari kiinnittää heti huomionsa Ainoon.

Aino on sosiaalinen, nauravainen ja nätti. Ja nuori, mikä oli etenkin Ilmarin silmissä tärkeää Aino on 23, Ilmari 46. Aluksi Aino suhtautuu huvittuneena Ilmarin lähentelyyn, eikä edes kuvittele, että mies kosisi häntä jo viikon jälkeen. Aino ei kerro Ilmarille, että hänellä olisi pian häät nuoruutensa rakkaan, Mikon, kanssa.

Aino on hämmentynyt. Mitä tehdä? Ulkomaalainen avioliitto ei tule joka tytölle vastaan! On tartuttava hetkeen! Vaikka Ilmariin ei ole rakkautta, ulkomailla odottaa ihan uusi elämä iloa, vaihtelua ja seikkailua. Hän olisi tietysti Ilmarille kiitollinen nuorena vaimona. Mikko jää suremaan, mutta aika parantaa haavat. Kyllä Mikko vielä löytää oman onnen…

Näin Aino miettii, pakaten kohti tuntematonta.

Puhelimessa Aino kertoo Mikolle kaiken. Mikko hölmistyy muutoksesta, mutta toivoo onnea entiselle morsiamelleen ja vaipuu pitkäksi aikaa surunsa alle.

Aino ja Ilmari ovat perillä Lontoossa.

Ainon päässä humisee onni! Hän ei voi uskoa, että unelmista tulikin totta. Hän haluaisi halata koko maailmaa. Miten saisi tällaisen onnen säilymään?

…Ilmari vie Ainon suureen taloonsa. Heitä vastassa on Ilmarin perhe kaksi täysi-ikäistä poikaa, Kalle ja Eero. (Myöhemmin Aino menee naimisiin Eeron kanssa ja löytää suuren onnen heidän liitossaan.) Pian ovesta astuu myös Ilmarin entinen vaimo, Lempi. Tyylikäs ja itsevarma nainen.

Hän on kiukkuinen.

Oletko järjiltäsi, Ilmo? (Lempi kutsuu miestään kotoisasti.) Kuka tämä tyttö on? Mistä tuot tuollaisen? Hänkö aikoo asua täällä meidän kanssamme? Lempi alkaa korottaa ääntään.

Kyllä, hän muuttaa tänne. Haluan muistuttaa, että tämä on minun kotini. Aino on pian vaimoni. Älä kohtele häntä huonosti, Lempi, Ilmari vastaa anteeksipyytävästi.

Ainoa hämmentää talon ilmapiiri. Käy ilmi, että perhe, vaikka eronnutkin, asuu yhä saman katon alla. Ei ole vaikea huomata, että Lempi pitää perhettä tiukasti otteessaan. Mutta Ainon sydämessä alkaa asua Eero. Hän ei muistuta Mikkoa, joka sortui suruihinsa polvillaan anelemaan. Tämä on erilaista. Ikuista ja puhdasta rakkautta.

Ilmarin nuorempi poika, Eero, on 24-vuotias ja muistuttaa ulkonäöltään äitiään, charmanttia Lempiä. Hän iskee Ainon mieleensä heti, kun näkee tämän. Välillä heistä tuntuu kuin näkymätön yhteys vetäisi toisiaan kohti. Molemmat pelkäävät, että rakastuisivat liikaa.

Ilmari kertoo Ainolle, että häitä pitää siirtää. Syytä hän ei kerro.

Aino suostuu mukisematta. Hän ei aio palata Suomeen.

Ainolle järjestetään oma pikkuinen huone (iso talo mahdollistaa sen). Ilmarin kanssa välit pysyvät ystävällisinä. Lempi ei juuri huomioi Ainoa, vaan on täysin välinpitämätön.

Kolmen kuukauden kuluttua Aino on oppinut tuntemaan Eeroa paremmin. Eero paljastaa Ainolle, miten perheen asiat oikeasti ovat.

Ilmari, Eeron isä, rakastaa edelleen entistä vaimoaan Lempia, ja tunne on molemminpuolinen. Suuri riita johti aikanaan avioeroon, mutta aikaa myöten kumpikaan ei taipunut. Silloin Ilmari päätti ärsyttää Lempia. Ehkä ex-vaimo ottaisi opikseen. Hän hankkisi uuden nuoren morsiamen tähän rooliin Aino sopi täydellisesti.

Kun vanhemmat palaisivat yhteen, Aino saatettaisiin brittiläisin tuliaisin takaisin kentälle ja ostettaisiin paluulippu Suomeen.

Kuultuaan tämän Ainon kasvoille nousee epätoivoinen hymy.

Siinäpä minulle oppitunti! Olin vain vuokramorsian! Itse aikanaan jätin oman sulhaseni. Eero, mitä teen nyt?

Ainu, en osaa enää olla ilman sinua! Eero tunnustaa.

En minäkään. Vihdoin sanoit sen ääneen! Luulin, ettet koskaan uskaltaisi, Aino huokaisee helpottuneena.

Voisinko paljastaa tunteeni, kun olit isäni morsian? En tiennyt vanhempiemme kieroiluista, sen kertoi minulle Kalle. Olin helpottunut se tyttö, johon olin rakastunut, olikin vapaa!

Ja sinä, Aino, olisitko mennyt naimisiin isäni kanssa? Eero kysyy varovasti.

Voi, Eerukka! Heti kun näin sinut, kaikki suunnitelmani muuttuivat! Olisin kieltäytynyt isältäsi, Aino naurahtaa.

Nuoripari syleilee kuin vanhat tutut.

Aino antaa anteeksi Ilmarille ja Lempille. Rakkauden eteen tekee mitä vain Kapeallakin polulla voi kompastua. Rakastavaiset kinastelevat, mutta aina sopivat. Ja onneksi lopulta Aino tapasi Eeron! Kuinka kohtalo lykkäsikin hänet maailman toiselle laidalle löytämään oikean puoliskonsa!

Ihminen juoksee onnen perässä, vaikka se on omissa jaloissa. Eero ja Aino menevät pian naimisiin.

Eero pelkää yhä, että Aino katoaisi takaisin Suomeen, joten hän ei aikaile lasten suhteen. Aino synnyttää ensin pojan, kahden vuoden päästä tytön.

Eero osoittaa Ainolle ehtymätöntä hellyyttä. Perhe elää onnen keskellä. Talossa asuu rakkaus.

Muuten, Ilmari ja Lempi ovat vihdoin sopineet riitansa. Kaikella katkeruudella on aikansa. Nyt he kohtelevat toisiaan lempeämmin, eivätkä enää sorru yhtä rajuun sovintoon. Heistä on tullut iloiset ja rakastavat isovanhemmat.

Eräänä päivänä Aino saa äidiltään huolestuneen kirjeen, jossa äiti pyytää häntä kylään.

Aino alkaa järjestellä matkaa kotiin, mutta lapset hän jättää Lempin hoiviin ovat vielä liian pieniä pitkälle matkalle.

Aino kiirehtii äidin luo, sydän aavistaen pahaa.

Äiti ottaa tytön ovella vastaan kyyneleet silmissä ja parahtaa heti:

Voi Ainu! Mikko, se sinun Mikko, on kuollut! Ja vei vaimonkin mukanaan! Moottoripyöräonnettomuus vei heidät molemmat, tytön jättivät orvoksi.

Tyttö on vasta kolmevuotias. Suru palasi kylään.

Tiedätkö, Ainu, Mikko ei koskaan unohtanut sinua. Rakasti edelleen. Kun sinä lähdit pois, hän haki kainaloon uuden erikoisen naisen tuolta korvesta. Hiukan surkean oloinen, mutta Mikko oli tyytyväinen ja kai rakastikin. Lapsi syntyi pian ja tytöstä tuli nätti! Polina he antoivat nimeksi, sinun muistoksi. Fiksu ja herttainen. Nyt hänestä tulisi lastenkodin asukas tai sijoitetaan jonnekin. Surkein asia kuitenkin on, että ennen kuolemaansa Mikko kävi meillä ja sanoi haluavansa antaa tytölleen lahjan, jotta muistaisi isänsä aina! Silloin kuolema jo odotti oven takana.

Mikko auttoi meitä askareissa, vaikka oli usein alakuloinen. Olit sinäkin siellä Lontoossasi…

Ei ehtinyt, onneton, saada lahjaa perille äiti pyyhkii kyyneliä esiliinalla.

Aino kuuntelee rauhallisesti. Hetken mietittyään hän sanoo päättäväisesti:

Ehti, äiti. Eero ja minä otamme Polinan omaksi lapseksemme. Siinäpä “lahja” Mikolta

Eero tulee mukaan. Olen varma asiasta. Kaikesta tässä elämässä joutuu lopulta kantamaan vastuunsa, äiti, tiedäthän sen.

Nyt voitko laittaa ruokaa? Olen väsynyt ja nälkäinen matkasta. Voisin syödä vaikka happamia omenoita tai suolakurkkuja. Kahden pitäisi syödä kahden edestä tulevien äitien tapaan! Aino iskee äidilleen silmääÄiti naurahtaa itkuisena ja rutistaa tytärtään pitkään. Keittiön tuoksut sekoittuvat lämminhenkiseen puheensorinaan, kun uuni lämpenee ja vesi alkaa kiehua. Pian keittiössä istuu kolme sukupolvea äiti, odottava Aino ja sylissä Polina, joka hymyilee ujosti uuden tätinsä sylissä. Ulkona hellittää sade, ja ikkunoista pilkistää kevätaurinko kuin lupauksena siitä, että elämä jatkuu, vaikka menetykset painavatkin sydäntä.

Illalla, kun Polina ajetaan nukkumaan vanhan keinutuolin hellässä keinunnassa, Aino katsoo tytön uneen sulkeutuvia silmiä ja ajattelee, miten ihmeellisellä tavalla elämä osaa kuljettaa: surun ja ilon, menetyksen ja löytöjen poluilla. Eeron viesti pirahtaa matkapuhelimeen: “Kaikki järjestyy. Odotan sinua kotiin. Meidän perhettä.”

Aino hymyilee. Tähän kotimaiseen iltaan, äidin keittämään perunasoseeseen ja pienen Polinan pehmeään poskeen kiteytyy kaikki, mikä on tärkeää. Rakkaus ei koskaan katoa se vain löytää uusia muotoja. Se on tullut kotiin merten takaa mukanaan avarampi sydän, suurempi perhe ja luottamus siihen, että ihminen voi aina päättää kulkea kohti valoa.

Aamulla, ennen lähtöä takaisin Lontooseen, Aino nostaa Polinan syliinsä, katsoo tytön silmiin ja kuiskaa: Tervetuloa meidän tarinaan, pieni ystävä. Meillä sinut on tarkoitettu rakastettavaksi. Ja kun he yhdessä lähtevät kohti uutta, Aino tietää, ettei hän ole enää yksin missään maailman kolkassa missä tahansa hän on, hän kantaa rakkautta mukanaan, ja siitä riittää koko talolle, koko elämäksi.