Yksi ystäväni kysyi yllättyneenä: “Mietin vaan, miksi Markun vanhemmat eivät jättäneet mitään hänen nimiinsä? Ja heidän lastenlapsensakin kyllä tarvitsisivat jotain!”
“No, kuka näitä asioita ymmärtää?” vastasin minä. “Se nuorin poika on edelleen sinkku ja omistaa jo kolmen huoneen asunnon Espoon Tapioissa, eikä siinä vielä kaikki on vielä kaksi muuta kaksion asuntoa. Lisäksi hänellä on kolmikerroksinen mökki Saimaan rannalla. Ilmeisesti sekään ei riitä hänelle. Ja kaiken tuon hänen vanhempansa ovat lahjoittaneet hänelle! Samaan aikaan mun mies tuli jääneeksi ihan tyhjin käsin.”
Markku ja minä ollaan oltu naimisissa jo 12 vuotta ja meillä on kaksi lasta, 6- ja 10-vuotiaat. Minä en ole koskaan tullut toimeen anoppini kanssa, kun hänellä on ollut tapana aina tulla meidän elämäänsä sormeilemaan ja sanomaan, mitä meidän pitäisi tehdä ja mitä ei saisi. Aika raskasta oli jo se, että hän jatkuvasti kritisoi mun valintoja ja innoissaan halusi, että kutsuisin häntä “äidiksi”.
“Mulla on yksi äiti, en mä tarvitse toista”, sanoin kerran suoraan anopille.
Varsinaiset ongelmat alkoivat oikeastaan vasta kun meidän esikoinen syntyi. Viktoria eli anoppi alkoi tulla meille kylään ihan kutsumatta, yllättäen ja pyytämättä. Minä en avannut ovea enkä vastannut hänen soittoihinsa. Lopulta hän tajusi itse, että on mennyt vähän liian pitkälle ja alkoi pysytellä poissa meidän arjesta.
Onneksi sain lasten kanssa apua omalta äidiltäni silloin tällöin. Kun lapset sitten kasvoivat, muutimme vielä kauemmaksi Markun äidistä.
Markun vanhemmat ovat olleet oikeasti hyvin varakkaita ja heillä oli tapana reissata usein, käydä taidenäyttelyissä ja syödä kavereidensa kanssa ulkona. He eivät juuri soitelleet tai pitäneet yhteyttä meihin muutenkaan. Jopa jouluisin tuli usein vasta viime hetkellä ilmi, että he ovatkin ulkomailla.
Sitten yhtäkkiä meille selvisi, että Markun vanhemmat aikovat jättää kaiken omaisuuden nuorimmalle veljelle siis sille, jolla on jo kaikkea. En vaan voinut niellä tätä purematta, joten päätin soittaa appiukkokotiin ja kysyä asiasta suoraan.
“Mitä sinä odotit?” kysyi anoppi tyynesti. “Ethän sinä antanut minun olla tekemisissä lastenlasteni kanssa, ja sait Markunkin kääntymään meitä vastaan. Mutta meidän nuorin poika ei unohtanut meitä! Hän soittaa ja tulee käymään joten näin on oikein.”
Mitäs mieltä sä olet, oliko tämä vanhempien päätös reilu?
