Voi että, kun mummin elämä on yhtä hulinaa ensin meni naimisiin, ja nyt lapset itkevät kohtaloaan!
Viikonloppuna Anneli, kuten tavallista, saapui äitinsä luo Helsingin laitamille. Äiti on 78-vuotias, asunut yksin jo vuosia. Kahdessa päivässä Anneli ehtii puunata koko talouden, pyykätä käsipelillä, koska pesukonetta ja juoksevaa vettä ei talossa ole. Kesällä vielä pitää kitkeä kasvimaa, ja sieltä nousee kaffepaussin sijaan hikinen tauko.
– Muuttaisit nyt minunkin luo, helpottais vähän, kun sinä reppana et saa ikinä hengähtää, – äiti toisteli.
– Äiti, mulla on se työ, tytär, pojanpojat, – huokaisi Anneli takaisin.
– Seppo palasi kylään. Rapsi laudanpätkät vanhan torpan ikkunoista pois. Oli viisi vuotta tyhjillään se talo, kun Vappu kuoli. Seppo kertoi, että kierteli pitkin maailmaa, mutta haluaa nyt vanheta tutussa maisemassa. Sanoi, että kyselee sinun perään varmaan tulee käymään, – äiti uutisoi.
Seppo, Sepi… hän oli Annelin nuoruuden haave. Anneli hullaantui, mutta Sepi ei noteerannut lainkaan. Yliopiluokkana Anneli päätti rohkaistua: upotti ämpärin kaivoon ja juoksi Sepin luokse pyytämään apua muuten äidiltä tulisi moitteet.
Sepi otti pitkän harjan ja lähti hommiin. Puoli tuntia ähelsi jäätyneen kaivon äärellä, mutta ämpäri nousi.
– Luuletko, että kylän uskomus toimii? Sepi nauroi hyvästiksi.
Kelle nostetaan ämpäri, siittä tulee sulhanen, näin kylän tytöt uskoivat.
Sepi oli oikeassa. Uskomus ei toiminut.
Hän lähti kaupunkiin, valmistui insinööriksi, muutti toistuvasti, kiersi lähes koko Suomen. Mennyt naimisiin, eronnutkin ja nyt palannut.
Anneli opiskeli kauppaopistossa Nokialla, lähellä kotikylää. On edelleen kirjanpitäjänä. Meni naimisiin, sai ainoan tyttären, Mintun. Kahdeksan vuotta sitten Anneli jäi leskeksi.
Seppo ilmestyi illan hämärissä. Oli muuttunut harmaat hiukset ja ryppyjä poskilla.
– Sinä olet edelleen yhtä kaunis, – Seppo sanoi ja halasi Anneliä.
– Taitavasti valehtelet minullakin ikää jo yli viidenkymmenen, muuttunut ja vanhentunut, kuten kaikki, – Anneli keskeytti nauraen.
Istuskelivat myöhemmin pihasaunalla. Kippasivat vähän tyrnilikööriä tapaamisen kunniaksi ja juttelivat ja juttelivat…
Seppo paljasti, ettei ole koskaan riidellyt ex-vaimojensa kanssa. Molemmille jäi asunto ja kotitarveet.
Ensimmäisestä vaimosta jäi aikuinen poika. Poika ja äiti muuttivat pysyvästi Saksaan vaimo sattui olemaan saksalaisten jälkeläisiä, joita evakuoitiin sodan aikana Lappiin.
Toinen vaimo itse halusi erota löysi nuoremman miehen. Seppo ei pitänyt kynttilää enää. Heillä ei ollut lapsia.
Seppo on jo eläkkeellä, pohjoisen työvuosilla ja epäterveellisillä hommilla. Haaveilee perustavansa rakennusporukan kylän miehistä, rakentavansa taloja, mökkejä, saunoja ja remontoivansa, kun kysyntää riittää ja alkuunkin löytyy pääomaa.
– Mitä minä itsestäni jaarittelen miten sinä olet pärjännyt? Kuulin, että jäit yksin, – Seppo uteli.
Anneli yllättäen kertoi koko tarinansa. Ehkä tyrnilikööri auttoi, tai hetki vain vaati puhumista.
– En ole yksin, Sepi. Suurperhe minulla, ja saan olla kuin talonmies, – Anneli aloitti.
– Tyttäreni Minttu ei koulun jälkeen halunnut opiskella vaan meni heti naimisiin. Vei vävyn meille. Kolmio, tilaa riittää kaikille. Syntyi pojanpoika Lumi.
Ja jotenkin kävi niin, että kaikki kotityöt sysättiin minulle. Tyttärellä on pikkuinen masennus ja pieni lapsi.
Mieheni (hyvä mies!) auttoi ja tuki, mutta eräänä aamuna ei enää herännyt. Sekin oli shokki, mutta surulle ei ollut aikaa.
Tein töitä ja kannattelin taloutta. Kulut nousivat, vävy tienaa vähän. Rahani uppoavat yhteiseen kassaan. Ajattelin, että kun Lumi kasvaa, Minttu laittaa hänet päiväkotiin, alkaa töissä, ja helpottaa. Mutta… Kun Lumi oli neljä, Minttu synnytti toisen Helmi.
Nyt vanhempi käy koulua, nuorempi on viisivuotias, äiti yhä kotona.
Aamulla teen vävylle ja lapsille aamupalan, puen Lumin koulureppuun. Helmi jää kotiin, leikkii itsekseen tai katsoo Pikku Kakkosta rauhallinen tyttö kun on. Äiti nukkuu puoleen päivään.
Saattelen Lumin kouluun ja ryntään töihin. Illalla kokkaan, opetan lapsia, pyykkään, siivoan.
Yritin sanoa Mintulle, että ei tässä nuorruta, tarvitsisi apua. Turhaa puhua Minttu väsyy lapsista.
Vävy on tyytyväinen: anoppi tekee töitä, rahaa riittää, hän ei joudu pinnistelemään. Ja vihanneksetkin tulevat kätevästi maalta.
Vävy auttaisi puutarhassa, mutta “auto puuttuu”. Toivoo, että anoppi antaa rahaa auton ostoon. Tietävät, että minulla on jonkin verran säästöjä minua pelottaa antaa viimeinenkin sentti ja jäädä tyhjän päälle. Lisäksi niillä rahoilla ei autoa osteta.
Hukassa on olo tiedän, että syynä olen itse. Kasvattanut laiskan ja häpeämättömän tyttären. Ymmärrän kaiken, enkä pääse irti oravanpyörästä… –
– No mutta älä sure, Anneli. Keksitään jotakin. Nyt aamu sarastaa, mennään koteihimme, – Seppo sanoi ja lähti.
Sunnuntai-iltana Seppo ajoi Annelin kaupunkiin autollaan. Anneli oli iloinen, kun sai maalta tuoda oikein muhevat määrät evästä. Seppo kantoi kassit ylös asti.
Kun Seppo lähti, Minttu kysyi: Mistä tuo pappa löytyi?
Anneli kertoi, että Seppo oli vanha koulukaveri, ja ryhtyi lajittelemaan vihanneksia.
Parin viikon päästä Seppo ilmaantui puolenpäivän aikaan ja alkoi viedä etukäteen pakattuja tavaroita ulos. Vävy ja Minttu ilmestyivät unisina ovesta.
Mitä tapahtuu? he kysyivät yhteen ääneen.
Lähden pois menen naimisiin. Paluu kotikylään, elän Sepin kanssa loppuvuodet, – vastasi Anneli.
Nyt on kyllä pää sipulin lailla naimisiin lähtee! Eikä edes paikkaa tiedossa! Oletko taikonut lounaankin? Lapset kohta nälissään, – Minttu kiukutteli.
Sinä rakas tytär, nyt syötät lapsesi ja miehesi itse. Kymmenen vuotta olen teidän eteen elänyt nyt aion elää itselleni. On aika ryhtyä hommiin, – Anneli totesi.
Pettäjä, minä kieltoisin sinua näkemästä pojanlapsia, – Minttu kiljui.
En ole suunnitellutkaan tapaamisia nyt minulla riittää puuhaa. Olen nähnyt lapsiasi enemmän kuin sinä, – Anneli virnisti ja lähti.
Autossa Anneli tietenkin vollotti.
Olisi pitänyt varoittaa etukäteen, että lähden, – Anneli sanoi Sepille.
Olisit kuullut saman, mutta vielä värikkäämmin. Kauniita sanoja ei olisi tullut. Irtiotto on tehtävä reippaasti heidän otteestaan ei muuten selviä, – Seppo totesi.
Anneli laittoi Sepin talon viihtyisäksi. Seppo rakensi hänelle lämpimän vesivessan ja suihkun. Tosin vettä pitää kantaa ja säiliö täyttää, septikki tyhjentää pari kertaa kuussa mutta sehän on elämän pikkukivaa.
Anneli sai paikan kylän koulun vahtimestarina. Palkka vähän pienempi, mutta rauhassa voi olla. Seppo rakennusporukkansa kanssa tekee töitä ympäri vuoden. He ovat varsin onnellisia, arki sujuu sävyisästi.
Kuukauden kuluttua vävy toi lapset viikonlopuksi. Lumi kertoi, että kotona äiti ja isä riitelevät. Isä keittää keittoa muuta ei osaa. Äiti miettii töitä, suunnittelee, mihin menisi.
Sunnuntaina vävy halusi jättää Helmin mummille kylään, mutta Anneli ei suostunut, – Minä ja Seppo olemme töissä. Lapset kuuluvat vanhemmilleen. Voi kyläillä, mutta hoitakaa lapset itse. Olette synnyttäneet heidät omaksi iloksenne, ette minulle.
Minttu ja vävy loukkaantuivat, mutta viikon päästä lapset tulivat taas mummille.
Vain viikonlopuksi, vävy selitti jäi itsekin iltapalalle, kaipasi mummilan sapuskaa.
Siinäpä tarina.
Joku saattaa sanoa, että äiti oli raaka tyttärelleen.
Joku voi pitää ratkaisua ihan oikeana.
Niin monta mielipidettä kuin on suomalaista.
Voi tätä mummoa – meni naimisiin ja loukkasi lapsiaan! Viikonloppuna Allekka, kuten aina, vieraili…
