Voi raukka lammas – Hei, vanhemmat, – Dasha (tehdään suomalaisittain Daria) ryntäsi kotiin viikonloppuna, – minä menen naimisiin, Roni kosi ja minä suostuin empimättä. – Voi hyvänen aika, Daria, sinä olet ihan aikuinen jo, – Lydia huudahti ja katsoi miestään, Stepani istui vakavana ja hiljaa, ilmeisesti sulatteli tyttärensä uutista. – No totta kai, valmistuinhan juuri ammattikoulusta ja teen jo töitä kaupungissa. Roni tekee töitä myös, päätettiin mennä naimisiin. Roni – kaupunkilaispoika – oli vanhemmille tuttu, asui äitinsä kanssa lähikaupungissa, rauhallinen ja kohtelias nuorimies. Vanhemmat eivät olleet moisesta vävystä lainkaan pahoillaan. Häät järjesti Lydia ja Stepani; asuivathan he itse maalla, oli oma talous. Tosin Roni oli säästänyt hiukan rahaa, mutta Stepani sanoi: – Roni, säästä ne rahat asuntoa varten – kyllä me hoidamme äitisi kanssa häät, ehkä äitisikin vähän auttaa. Ronin äiti Maija kuitenkin ilmoitti suoraan: – Ei mulla ole rahaa, kasvatanut yksin pojan, eletty yhdellä palkalla – ehkä jotain pientä lahjaksi. Darjan vanhemmat eivät moittineet miniän äitiä, mutta jostain syystä Lydia ei luottanut häneen ensinäkemältäkään. Häät pidettiin kaupungin kahvilassa, vaatimattomasti mutta iloisesti. Pian häiden jälkeen nuoripari osti asunnon lainalla, alkuinvestointiin auttoivat Darjan vanhemmat, Ronin äiti ei pystynyt – oli kuulemma kaikessa mahdollisessa velassa. Daria ja Roni asuivat omassa asunnossa, sitten syntyi tytär Masha (Marjatta). Lydialla ja miehellä oli tapana tuoda tuliaisina ruokaa maatilalta – maitoa, kermaviiliä, vihanneksia – sekä pieniä lahjoja lapsenlapselle. Joskus Lydia soitti Maijalle: – Maija, ostetaan yhdessä Marjatalla hyvä lahja, lapsella on paljon tarpeita. – Voi voi, ei mulla ole rahaa, tiedäthän, yksin täällä sinnittelen, – itku kurkussa. Darjan syntymäpäiville vanhemmat tulivat taas perunoiden, porkkanoiden ja lihan kanssa. Maija antoi tuhannen euron lahjan, Lydia antoi viisi tuhatta. Lydialle ei raha ollut tärkeintä, mutta harmittihan se, kun miniän äiti ei osallistunut. – Miksi me annamme kaikkemme lapsille, mutta toinen vain valittaa, aina surkuttelee elämäänsä, – Lydia tuskaili Stepaniä kohtaan. Hän huomasi, että Maija pukeutui aina hyvin, oli laitettu ja kammattu, kynnetkin kunnossa. Mistä rahat siihen, kun muuten aina valitti, että ei ole? Lydian yllättyi, kun Stepani tokaisi: – Hienoa, että nainen pitää itsestään huolta – siksi hän näyttää nuorelta. Lydia hermostui miehensä puolustelusta. – Niinpä tietenkin, helppohan sillä on, ei ole kotieläimiä eikä peltoa! Minä saan rehkiä aamusta iltaan – eipä siinä ehdi kynsiä miettiä! Stepani oli hiljainen mies, mieluummin kuunteli kuin väitteli, ja arki jatkui ennallaan – Lydia teki oman osansa, Stepani kävi töissä kuljettajana. Marjatalla oli kolme vuotta, aloitti päiväkodin – mutta sairastui usein. Sovittiin, että Maija auttaa hoitamaan, eläkeikäinen kuitenkin. – Kyllä, istuskelen lapsen kanssa mielelläni. Lydia iloitsi – viimein miniän äiti osallistuu. Aika kului. Lydia huomasi, että Stepani kävi yhä useammin kaupungissa. – Laita kerma, munia, perunaa, vien niitä Darialle – siellä on muuta asiaakin, pitää hakea autoon osia. Lydia iloitsi lasten auttamisesta. Mutta Stepani palasi yhä myöhemmin kotiin, ja lopulta Lydialla välähti: – Voi luoja, onko Stepani ihastunut Maijaan? Pitää selvittää! Seuraavalla kerralla, kun Stepani oli lähössä, Lydia päätti lähteä mukaan: olihan ikävä lapsenlasta. Matkalla Lydia näki, miten miehen mieli oli apea. – Mikäs sinua harmittaa? – Ei mikään… vähän päätä särkee. Päästyä asunnolle oven avasi Maija kylpytakki auki, meikit kasvoilla, iloisena – kun näki, että Stepani tulikin vaimon kanssa, hämmennys iski ja hymy katosi. – Oi, en odottanut teitä, tulkaa toki. Teekutsuilla Lydia huomasi, miten Maija vilkuili Stepania, eikä mieskään ollut välinpitämätön – Lydia kiehui, mutta ei näyttänyt tunteitaan. Stepani lähti parvekkeelle tupakalle. Heti Lydia kääntyi Maijan puoleen: – Älä esitä viatonta lammasta, kyllä minä näen katseistanne kaiken tarpeellisen. Lopeta silmien iskentä miehelleni, jos tarvitset miehen, etsi omasi – mutta pysy kaukana Stepasta! Ei pitäisi olla mitään asiaa vieraan miehen seuraan, – sanoi Lydia suoraan. Maija punastui täysin – ei osannut odottaa Lydian suoruutta, piti tätä vain yksinkertaisena maalaiseukkona, jolla ei ole aikaa huomata mitään. Mutta nopeasti kävi selväksi, miten asiat oikeasti olivat. Lähdön hetkellä Lydia kuiskasi Maijalle: – Älä tee minusta hölmöä, kyllä minä asiat ymmärrän. Kotimatkalla Lydia puhui asiat suoraan miehelleen: – Ymmärsin kaiken. Enää et yksin käy kaupungissa – ja se lammas pitää minusta pysyä erossa! – Ei meidän välillä ole mitään, – yritti Stepani. – No jospa ei, – mutta ymmärrä, ei tarvitse rampata yksin lapsettoman naisen luona, kun lapset ovat töissä. Jos pitää, lähden itse hoitamaan Marjattaa, ja sinä jäät tänne hoitamaan kotieläimiä – kerran sanon! Illalla Daria soitti ja vaati selityksiä: – Äiti, miksi loukkasit Maija-serkkaa? Hän auttaa meitä, ja minä arvostan häntä – sinä vain olet mustasukkainen. Lydia suuttui – miniän äiti yritti selvästi kääntää Dariaa omaa äitiään vastaan. – Kulta, et vielä ymmärrä kaikkea. Mutta et toivoisi, että oma miehesi olisi päivät pitkät vanhan ystäväsi kotona, eihän? On väärin ottaa vastaan vierasta miestä, yksinäistä tai ei. – Anteeksi, äiti, Maija mustamaalasi sinua – nyt tajuan, – myönsi tytär. Tämän jälkeen Stepani veti itsensä hiljaisemmaksi, pyysi usein Lydian mukaan kun meni kaupunkiin, ja toimi muutenkin perheystävällisemmin – auttoi tilan töissä ja oli enemmän Lydian tukena. – Kyllä miehelle pitää olla tekemistä, niin pysyy ajatukset oikeissa asioissa ja oppii arvostamaan vaimoaan, – mietti Lydia tyytyväisenä. – Ja nyt minullakin on aikaa itselleni – miksi olisin yhtään huonompi kuin miniän äiti? KIITOS kun luit, ja kiitos tuesta! Onnea ja hyvää mieltä kaikille!

Voi että, kuule, mun on ihan pakko kertoa, mitä meidän suvussa taas tapahtui ihan kuin suoraan jostain Me naiset -lehden palstalta!

No, kuvittelepa, että Sini tulee yks kaks viikonloppuna meille maalle, posket hehkuen ja sanoo ovesta suoraan: Moi äiti, moi isä mä menen naimisiin, Juhani kosi, ja vastasin heti kyllä, en ees miettinyt!

Voi hyvänen aika, siinä mä en meinannut uskoa korviani. Mutakakun taikina meinasi mennä väärään kurkkuun, ja taputin käsiä yhteen: Sini, meidän pikkuinen, sähän oot jo aikuinen! Katsoin miestäni, Tapioa, istui ihan hiljaa keittiön pöydän ääressä, mietintä päällä.

No niin, tietenkin! Läpäisin ammattikorkean, töissä Helsingissä ja Juhanikin työelämässä mukana. Asiahan se on, että naimisiin vaan, höpisi Sini siihen perään.

Juhanin me tunnetaan hyvin, kaupunkilaispoika, asunut äitinsä kanssa Espoossa sellainen rauhallinen ja kohtelias mies, tiedäthän, ei kukaan pahansuopa. Ei meillä varsinaisesti ollut mitään Juhania vastaan miksei siis ottaisi vävykseen.

No, häistä alettiin heti puhua. Tapio oli sitä mieltä, että järkätään tilaisuus täällä maalla ja hoidetaan kulutkin. Juhanilla oli vähän säästössä, mutta Tapio sanoi: Juhani, laita ne eurot talteen. Teidän pitää kuitenkin ostaa oma asunto, me hoidetaan kyllä häät ehkä sun äiti voi vähän jeesata, jos pystyy.

Juhanin äiti, Marjatta, totesi suoraan: En mä kyllä hirveesti auta kasvatin Juhanin yksinhuoltajana, rahaa oli just ja just. Ehkä vähän voin tuoda lahjaksi.

Ei me millään viitsitty Marjattaa syyllistää, mutten mä Lidianakaan jostain syystä ihan täysillä siihen ihmiseen luottanut. No, pidettiin sitten häät Helsingissä pienessä ravintolassa, vaatimattomasti mutta kivasti kuitenkin.

Sitten ne nuoret osti yhteisen kerrostalokolmion Vantaalta. Sinin vanhemmat, eli me, autettiin käsirahassa Marjatta vaan taas pahoitteli, ettei kykene, kun on kuulemma veloissa niin pahasti.

Sini ja Juhani asuivat jo omassa asunnossaan, kun syntyi pikku Eerika! Me Tapion kanssa tuotiin joka käynnillä maito ja perunat, kanamunat, marjat, mitä nyt meidän tilalta irtosi. Joka kerta jotain heille ja pienelle Eerikalle.

Joskus mä soitin Marjatalle: Hei kuules, ostettaisko Eerikalle yhdessä vähän parempi synttärilahja, lapsi kasvaa ja kaikenlaista tarttee.

Marjatta aina samaan sävyyn: Ei oo rahaa, Lidia, yksin täällä sinnittelen, tiedäthän sä

Sinin synttäreinä me tultiin taas porkkanakorin, jauhelihan ja puolukkahillon kanssa, ja Marjatta otti setelilompakostaan sata euroa, eikä mulle kyllä kauheasti lämmittänyt, kun me Tapion kanssa vielä vietiin viisi sataa. Eipä nuo eurot harmittaneet lapsenlapselle kyllä annetaan, kun pystyy mutta myönnän, harmitti ettei Marjatta koskaan ollut yhtään auttavampi.

Yhtenä iltana mä purin sydäntä Tapolle: Miksi me aina vaan annetaan, eikä toinen äiti ollenkaan? Itkee ja narisee, että kaikki on vaikeaa. Mut kuka se täällä metsässä kitkee perunamaata ja lypsää lehmää? Tekisitkö musta sellaisen vaimon, joka vain istuu ja voivottelee? Mä painan hommia sun kanssa tasavertaisena, mä vähän tiuskin. Tapio kuittasi kaiken vaan hiljaisuudella se on ollut meillä aina mieluummin vaietaan kuin kinataan -mies.

Huomasinhan mäkin, että Marjatta oli aina viimeisen päälle laitettuna, tukka nätisti, meikit ja kaikki. Mietin kyllä joskus, mistä se siihen rahat repii. Eikö ollut varaa lastenlapseen, mutta omaan ulkonäköön on.

Tapon reaktio sitten yllätti: No hyvä että nainen pitää huolta itsestään siksi se varmaan näyttää nuorelta. Fiksu se Marjatta on. Ai että miten meinasi savu nousta mun korvista!

Helppohan se on, kun ei oo navettaa, kasvimaita eikä huollettavia. Me painetaan hommia aamusta iltaan ja se hengittää helpommalla, motkotin ja päätin: Musta tulee kanssa tällainen hieno nainen, ja sä kyllä hoidat sitten perunapellon ja karjan. Katsotaanpa, haluatko!

Tapio ei sanonut tuohonkaan mitään. Tiesihän se vaimonsa luonteen. Hommat jatkui kuten ennen, mä tein eniten navetta- ja kotityöt, Tapio ajeli linja-autoa.

Kun Eerika täytti kolme, se meni päiväkotiin mutta alkoi sairastella vähän väliä. Lopulta sovittiin, että Marjatta on hoitamassa Eerikaa kotona, kun on eläkkeellä.

No mikäs siinä, otan Eerikan päiviksi, eläkeläisenä on aikaa, Marjatta suostui.

Mua helpotti, kun viimein tuli konkretiaa apuna lastenperheelle. Aikaa kului. Tapio alkoi yhä useammin käydä asioilla keskustassa mukaan piti ottaa smetanat, munat, perunat, aina kuljetus menossa lapsille.

Mä aina iloitsin: Paljon parempi antaa luomua maalta, kun kaupassa kaikki niin kallista.

Silti Tapio alkoi jäädä kaupungissa pidempään. Ensin kuvittelin, että vaan kaipasi tytärtä ja Eerikaa, mutta sitten osui silmiin miksi istuu aina juuri Marjatan luona?

Eräs lauantai päätin: Tänään lähden mukaan, olen ikävöinyt Eerikaa ja tarvin kaupunkiostoksia. Tapio meni jotenkin vaisuksi, muttei voinut kieltäytyä.

Kun saavuttiin Sinin ovelle ja soitettiin ovikelloa, Marjatta avasi oven silmät tuikkien, aamuntakki auki ja punaiset huulet mutta sitten näki mut, ja ilme kuihtui samantien. Oho, ettehän te osanneet ilmoittaa! Tulkaahan sisään, takki kiinni ja kakkosvaihde päälle. Leikkimökissä leikittiin Eerikan kanssa, annettiin uusi nukenvaate lahjaksi, ja sitten lapsi nukahti päiväunille. Marjatta teki teet, syötiin täytekakkua, maistui.

Mutta mä näin kyllä, miten Marjatta vilkuili Tapon suuntaan villisti, ja Tapio vähän samaa peliä takaisin. Ajattelin että huh huh, onko näillä jotain salamyhkäistä? En näyttänyt mitään, kunnolla pidin pokkaa. Yhtäkkiä Tapio sanoi: Käväsinpä tupakalla talon päädyssä.

Heti kun Tapio poistui, jatkoin suoraan: Kuule Marjatta, ei kannata esittää mitään köyhää lampaanviatonta. Kyllä mä olen huomannut miten katseet käy, ja tiedän miksi Tapio viihtyy täällä. Lopeta iskemästä miestäni. Jos kaipaat miestä, hanki oma! Oletko miettinyt, minkä esimerkin annat lapsenlapselle, kun flirttailet toisten miehelle? Jos jatkat, niin minä tulen ja olen täällä Eerikan kanssa. Ota järki käteen ja jätä Tapio rauhaan.

Marjatta punehtui kuin keitetty punajuuri, ei ollut varautunut että tällainen järkipuhe tulee heti. Kai se ajatteli, etten muka huomaisi mitään, kun navettahommat pitää kiireisenä. Mutta kyllä minä huomasin.

Kun lähdettiin, sanoin vielä eteisessä: Älä pidä mua tollona kylänakkina. Kyllä tiedän.

Kotimatkalla sanoin Tapiolle kaikki suoraan: Et muuten enää käy yksin kaupungissa. Nyt loppui nämä vierailut. Sanoin Marjatallekin suorat sanat.

Tapio yritti selittää: Ei siellä mitään tapahdu, kuvittelet nyt

Olkoon miten vain, mutta oma mies ei vieraalla ovella notku, kun tyttärellekään ei se sopisi. Jos lapsenhoidossa on ongelmia, meen vaikka itse Eerikan kanssa tänne. Ja sä painat maatilaa kotona yksin. Ja tiedät, etten toista kertaa varota, jupisin.

Illalla Sini soitti ja piti palopuheen:Miksi äiti menit haukkumaan Marjattaa se on Eerikan hoitajana korvaamaton! Ja sä vaan mustasukkaisena

Meinasin hermostua, tajusin että Marjatta puhuu Sinin verkkoon miten mua vastaan Kultaseni, et ole vielä kokenut tarpeeksi. Tai miltä tuntuisi, jos oma miehesi viettäisi tunteja jonkun toisen asunnossa salaa? Ei kai sekään kivaa olisi. Eikä aikuisen naisen tarvitsisi tehdä itsestään tarjousbriemarikuningatarta, kun toisen mies tulee kylään. Kunpa ymmärtäisit, että kaikki mitä sun eteen teen on mun, äitisi ansio Ja jos Marjatta kieltäytyy lapsenhoidosta, minä kyllä tulen.

Sini pyyteli anteeksi huomasin, ettei ihan ollut kaikkea tajunnut, mutta eipä se Marjattakaan ihan niin viaton ollut kuin miltä yritti näyttää. Jatkossa Tapio otti mut aina mukaan reissuille, ja rupesi auttamaan enemmän tilan töissä. Sai mieheenkin liikettä, oli minulle oikein mukavampikin.

Kyllä se niin on, että kun mies pysyy kiireisenä, ei ehdi miettiä turhia ja arvostaa vielä vaimoaan enemmän. Nyt mullakin on aikaa laittaa kynnet ja tukka kuntoon en mä Marjatalle häviä, hymyilin itse tyytyväisenä.

Kiitos kun kuuntelit mun tarinan toivottavasti muutkin ymmärtää ottaa vähän mallia ja muistaa pitää puolensa. Hyvää mieltä ja valoa sun päivään!