Sukat
No johan on rakas pieni! Miksi lapset ovat näin suloisia? Leena-Maija leperteli ylpeästi sylissään olevan tyttärenpoikansa kanssa, säteilemässä kameran edessä.
Oskarin puolivuotispäivää vietettiin suuresti suomalaisella torpassa. Paikalle oli tilattu taikuri, ilmapalloja, komea mansikkakermakakku. Isovanhemmat olivat järjestäneet kaiken. Anni ei ollut riehakkaasta juhlinnasta kovin innoissaan. Hän toki arvosti vanhempien halua ilahduttaa häntä ja Oskaria, mutta kuten lapsenakin, hän väsyi ihmisvilinään nopeasti. Oskarissa oli havaittavissa samaa puolen tunnin jälkeen tämä parahti itkuun ja Anni kantoi pojan sisälle. Hän sulki ikkunoiden verhot tiukasti, istahti nojatuoliin ja hetken kuluttua Oskari jo nukkui.
Väsähti, pieni urho. Sinulle on tällaiset kemut vielä liian aikaista.
Leena-Maija saapui lastenhuoneeseen, nappaen mukaan lahjapaketin.
Nukkuuko?
Väsyi. Äiti, sanoinhan että tämä on liian iso juttu näin pienelle.
Ei se mitään, tottuu kyllä. Kulta, meillä kerrankin on mahdollisuus järjestää pojalle kunnon juhlat. Katso, minkä ostin hänelle! Onhan tämä nyt aivan ihana!
Rapiseva lahjapaperi herätti Oskarin, joka alkoi kitistä levottomasti.
Äiti, voisiko myöhemmin? Anni nousi ja alkoi keinuttaa poikaa huoneessa rauhoittavin askelin.
Voi nyt sentään! Minä näin vaivaa ja sinua ei edes kiinnosta! Leena-Maija nosti lahjapaketin harmistuneena pöydälle.
Kiinnostaa kyllä! Lahjasi on varmasti ihanainen! Anni hymyili sovittelevasti. Voisitko tuoda minulle lasin vettä? Olen ihan kuiva suusta.
Laita lapsi alas ja tule itse alas keittiöön.
Hän voi herätä.
Eihän se haittaa! Sitten mennään takaisin muiden seuraksi!
Äiti, jos hän nyt herää, hän vain kiljuu ja itkee pitkään. Ei ehkä paras idea, vai mitä?
Annika, lapsia pitää kasvattaa pienestä pitäen. Mitä se on, että alkaa huutaa? Hyvin kasvatettu lapsi ei huuda!
Anni pysähtyi hetkeksi, mutta jatkoi sitten lempeää tanssiaan pojan kanssa. Hänen liikkeensä olivat sulavia, kuin olisi harjoitellut tätä koko elämänsä. Hyvin kasvatetuilla lapsilla ei ollut varaa kiukutteluun, tytöillä piti kaiken olla mallillaan. Suora selkä, leuka ylhäällä eikä mitään vastaväitteitä.
Minä menen nyt takaisin vieraiden luo. Tuo poika nukkumaan ja tule itsekin pian alas. Ei sovi, että emäntä puuttuu pidemmän aikaa juhlasta.
Voisitko äiti hoitaa emännöinnin minun puolestani?
Leena-Maija poistui ja Anni istahti jälleen nojatuoliin, puristaen Oskaria itseään vasten. Ajatus siitä, miten paljon tämä pieni oli vaatinut tullakseen heidän elämäänsä, tuntui hurjalta.
Anni oli syntynyt kunnon perheeseen. Hänen ukkinsa oli professori ja mummonsa arvostettu kirurgi yliopistollisessa sairaalassa Helsingissä. Isä peri suvun ammatinlauseen ja valmistui lääkäriksi. Anni ei koskaan ymmärtänyt, miten näin älykäs ja määrätietoinen mies muuttui ajan saatossa äidin käsissä nöyräksi muovailuvahaksi. Leena-Maija oli aivan eri maata kuin muu suku hän suoritti tutkintonsa jotenkuten, piilotti paperinsa kaappiin ja keskittyi miehen etsintään tai oikeastaan Annin mummo etsi aviomiestä tyttärelleen. Aino-Riitta onnistui tässä mainiosti: vanhempainiltojen tapaiset johtivat yhteisiin juhliin ja pian oli häät. Uudet avioparit muuttivat uuteen kerrostalokolmioon, jonka vanhemmat olivat heille ostaneet.
Anni syntyi kaksi vuotta myöhemmin ja siirtyi heti mummonsa huoleksi. Aino-Riitta palkkasi Annille parhaan mahdollisen hoitajan ja valitsi harrastukset tytölle. Kaksi kieltä, balettia ja yksityinen musiikkiopettaja.
Kaiken lapsessa pitää olla kaunista!
Annin viikonloput kuluivat museoissa ja teatterissa, mummon tiukassa ohjauksessa. Vanhempia hän näki harvoin isä istui pitkää päivää sairaalalla, äiti piti seuraa vain sen verran että ehti pusutella tytärtään ennen seuraavaa juhlakierrosta.
Mummon ponnistelut tuottivat tulosta Annista tuli ensin konservatorion oppilas ja myöhemmin kiinnitettiin Kansallisteatterin balettiryhmään. Ura eteni, kunnes Anni tapasi tulevan miehensä. Samuli ei ollut suvun suosiossa, paitsi anopilla.
Voi ihme, mikä seka-avioliitto! Aino-Riitta makasi sohvalla, ohut sormet ohimillaan, Mieti nyt, Anni, tarkkaan Miksi haluat tuollaista? Mitä teet miehellä, joka ei osaa edes puhua kunnolla?
Mummo, sun läsnäollessa harva uskaltaa puhua mitään. Anni istui tuolilla jalat allaan, mikä normaalisti olisi johtanut kunnon komentoon, mutta nyt mummon ajatukset olivat muualla.
Mitä yrität sanoa? Aino-Riitta kohottautui äkillisesti ja katsoi tyttärentyttöä tarkkaan.
Sanon vain, että harva yltää sun tasollesi, mummo.
Aino-Riitta katsoi Annia epäluuloisena.
Lisäksi: minä en ainoastaan pidä Samulista. Minä rakastan häntä. Ja sinä jos kuka tiedät, että rakkaus on se, mikä taidetta synnyttää.
Ja taiteella mitä väliä? Mitä meinaat tulevaisuudessa hänen kanssaan tehdä?
Elää. Ja mahdollisimman onnellisena.
Lopulta Anni sai puolustettua valintansa. Se ei tapahtunut helposti, mutta hän katsoi Samulia silmiin ja sanoi vahvan kyllä, katkaisten kaikki vastaväitteet. Annista tuli Samulille jumalatar, haavoittuvainen mutta lujatahtoinen. Häntä teki mieli suojella kaikelta.
En osaa tarjota sinulle vielä paljoa, mutta teen kaiken jotta olet onnellinen. Osaan rakastaa sinua.
Sanat riittivät. Annista tuntui, että löytyi vihdoin joku, jonka edessä saattoi olla oma itsensä. Ei odotuksia, ei vaatimuksia vain rakkaus.
Tie ei silti ollut helppo. Samulilla ei ollut sukuverkostoja eikä varakkaita kummisetiä. Isä oli kuollut, äiti, Tuula, oli opettaja pienellä kyläkoululla. Äiti kannusti Samulia, eikä koskaan epäillyt hänen kykyjään. Hän auttoi Samulia hankkimaan ensimmäisen oman kodin, kun myi talonsa ja antoi rahat pojalle. Samuli perusti oman firman ja muutaman vuoden työskentelyn jälkeen bisnes alkoi todella kantaa kymmenessä vuodessa siitä tuli yksi alan menestyneimmistä. Viimein Aino-Riittakin myönsi Samulin kyvyt, varsinkin kun hänestä tuli isoisä.
Anni halusi lasta hartaasti. Suuret taiteilijat eivät muka synnytä mutta Annin haave oli vain tavallinen onnellinen perhe-elämä. Luonto päätti kuitenkin toisin: vuosien tutkimukset, kaksi leikkausta, tuloksetta. Anni itki yöt ja mietti, pitäisikö jättää Samuli. Hän halusi antaa Samulille mahdollisuuden olla isä. Esiin tuotu päätös synnytti miehessä vain naurua:
Anna anteeksi, Anni! Samuli veti Annin tiukasti syleilyyn. Onko sulle jäänyt epäselväksi, että sinä olet minun elämäni? Kaikki muu on toissijaista.
Anni itki sekä helpotuksesta että surusta, painautuen mieheensä kiinni.
Lapsen kaipauksen ymmärtäminen oli Annille helpompaa kuin sen hyväksyminen. Hän yritti tottua, mutta oli vaikeaa. Äiti valitteli kohtaloaan: kaikki ystävät jo mummoja, hän vielä nuori ja vapaana. Ystävät kutsuivat lastenjuhliin Anni penkoi lelukauppoja. Aika kuitenkin tasoitti särmät. Lopulta Anni alkoi pyörittää omaa balettiryhmää.
Jos en keksi jotain, sekoan!
Samuli ei oikein ymmärtänyt vaimonsa intoa, mutta Tuula puuttui asiaan:
Samuli, tiedätkö miten Annista tuntuu? Luota minuun, hänen pitää saada tehdä mitä haluaa nyt. Auta häntä.
Selvä.
Samuli löysi tilan, ja kun Anni näki tilavan salin, hän taputti käsiään riemusta.
Varusteet hankittiin, lapset ilmoittautuivat kurssille, Anni uppoutui työhön. Oman vointinsa muutoksia hän ei tajunnut.
Eräänä päivänä Tuula katsoi Anni huolestuneena kahvilassa.
Saat vastata vain jos haluat. Odotatko vauvaa?
Annin silmät salamoi arka aihe!
Älä suutu. Minulle vain tuli mieleen…
Kuvittelet vain! Anni nousi, mutta huone keinui, ja hän istahti heti takaisin.
Tuula pyysi vettä ja ojensi Annille pienen paketin.
Ei arvuutella, vai mitä?
Henkilökunta ihmetteli, kun kahvilassa kaksi naista hetken kuluttua tanssi nauraen, silmät kyynelissä, aivan ekstaattisina. Kaikki ymmärsivät, että kyseessä oli suuri ilo.
Oskari syntyi terveenä ja jäntevänä, vaikka piti syntyessään lääkärit jännityksessä.
Oletko mennyt balettia harrastamaan? naurahti hoitaja väsyneelle Annille.
Joo.
Hieno poika tuli!
Yllättikö?
Vähän. Yleensä balettitaustaisilla on ongelmia, mutta tässä on kaikki kohdillaan. Hyvin hoidit!
Nyt Anni heräsi aamuisin täynnä onnea, melkein peläten sitä määrää.
Et ole yksin, kulta. Meitä on nyt kaksi, älä jaappa pelkoa. Samuli katsoi pienen kasvot, käärittynä pitsiliinaan, jonka Leena-Maija oli ostanut kotiinpaluuta varten.
Kotiinpaluusta tuli katastrofi. Samuli yritti vastustaa, mutta Leena-Maija oli järjestänyt tilaisuuden: valokuvaajat, vierasjoukko vastassa, pöytä notkui herkkuja.
Anni, kivun uuvuttama, toivoi vain kuumaa suihkua ja omaa rauhaa.
Miksi, äiti, miksi tämä kaikki?
Pitää tehdä kuten kuuluu! Tämä on juhla! Olen niin onnellinen!
Turha väittää vastaan Anni asteli vaivalloisesti portaat ylös ja huokaisi, kun huomasi yläkerrassa uusia vieraita.
Kulta, nämä ovat lähisukulaisia!
Anni löysi Tuulan katseen käytävässä. Se tuki. Jalat huusivat kapinaa, mutta vieraat vain jatkoivat onnitelemista.
Sallitteko että ryöstän mummun ja vauvan hetkeksi? Tuula puuttui asiaan ja ohjasi Annin yläkertaan.
Mene lepäämään, minä huolehdin ruoasta ja lapsesta. Oletko nälkäinen?
Anni nyökkäsi väsyneenä ja katsoi Samulia nostamassa poikaa pinnasänkyyn. Pakko oli kuitenkin sanoa:
Pitäisi mennä alas…
Onko pakko? Tuula kurtisti kulmiaan. Kyllä ne pärjäävät. Olethan jo ollut asiallisesti paikalla.
Anni huokaisi raskaasti ja vaipui uneen, katsellen Tuulaa häälimässä huoneessa. Ja nukahti.
Leena-Maija nousi pian ylös ihmettelemään, miksei Anni ollut vieraiden luona.
Mikä touhu tämä nyt on?
Synnyttänyt nuori äiti. Lepääminen on nyt velvollisuus muuten maito loppuu, ja vauva jää vaille.
Höpö höpö! Minäkin jätin Annin ilman rintaruokaa. Tässä kasvoi katso nyt miten hyvään kuntoon on tullut!
Leena-Maija aikoi rynnätä herättämään tytärtään, mutta Tuula tarttui lujasti käsivarteen.
Tiedätkö, Leena-Maija, eiköhän oteta yhdessä koppia tästä uudesta mummun roolista! Miten muuten, haluatko että poika kutsuu meitä mummoiksi vai nimellä?
Samuli sulki oven jälkeen ja kiitti äitiään mielessään. Miniänsä äiti oli vaikeasti lähestyttävä. Leena-Maija nautti kaikesta, mitä vävyltä irtosi, mutta ei vaivautunut kysymään hänen mielipiteitään. Samuli, rauhallinen mies, joutui pinnistelemään kestääkseen. Appiukko löysi hänen kanssaan heti yhteisen pohjan, mutta suhtautui isältään opittuun naisten valtaan hiljaisuudella.
Et sinä häntä muuta, turha yrittää. Parempi pitää pöydän alla paineet.
Anni heräsi puolitoista tuntia myöhemmin. Oskari kitisi, joku nauroi alhaalla, elämä palasi. Pienen ruokinnan jälkeen Anni haki Samulin paikalle vauvan kanssa ja pääsi, oi onnea, suihkuun. Sitten hän istui ikkunan ääreen, nauttien Tuulan tekemää keittoa ja kyselemässä lapsen hoidosta.
Sairaala kyllä opasti, mutta pelottaa ihan hirveästi! Anni laski lusikan.
Syö nyt vain. Ja muista lapset ovat paljon sitkeämpiä kuin arvaatkaan. Sinä tunnet poikasi parhaiten, luota siihen! Minä hoidin Samulia yksin. Oli vaikeaa, mutta selvittiin. Tekee virheitäkin, jokainen tekee. Sinä pärjäät, kun vain uskallat luottaa itseesi. Älä epäile. Uskottele sitä itsellesi se on totta.
Tuula oli oikeassa. Anni oppi nopeasti, miten arki pojan kanssa toimii, vaikka pelko ja epävarmuus eivät koskaan täysin kadonneet.
Puoli vuotta kului nopeasti. Tuula kävi pari kertaa viikossa auttamassa, mutta usein keitti ruokaa ja siisti Anni hermostui ensin mutta sitten anoppi selitti:
Koko vauva-aika menee ohi hujauksessa. Katso ja nauti pyykin ja pölyn ehdit kyllä sitten hoitaa. Minä jaksan vielä mopata ja pistää padan liedelle.
Leena-Maijan vierailut olivat harvempia ja niistä tuli aina numero.
Anni, katso mikä vaunut löysin! Upea löytö!
Äiti, meillä on hyvät vaunut jo.
Ei, ei! Ero on kuin yöllä ja päivällä! Lähdetään testikävelylle heti!
Myös pojan nimi oli tappelun paikka.
Mistä ihmeestä repäisitte tuollaisen nimen? Miksei voinut olla vaikka Matti? Oskari! Ei tuolla nimellä selviä koulussa!
Sehän on klassikkonimi! Mikä siinä nyt mättää?
Ajattele nyt kuinka hänestä tulee lempinimien naurunalainen…
Sitten haemme ihan tavalliseen kouluun. Ja ehkä tämä on vanhempien päätös, eikä mummon?
Ei Minutkin mummo nimesi! Olisin itse päättänyt toisin.
Onneksi minä päätin oman poikani kohdalla.
Leena-Maija tuhahti, nappasi Oskarin ja katosi ulos. Hän nautti ihmisten ihailusta: “Onpa suloinen vauva äitikin niin nuoren näköinen. Oli miltei imarreltua tulla erehdyksessä luulluksi äidiksi mummon sijaan. Pian kyläläiset tajusivat kupletin juonen, ja Leena-Maija alkoi piipahtaa vain kahvilla, suukotti poikaa pikaisesti ja kiirehti menoihinsa.
Minä olen sitten sellainen juhla-mummu! aina uusi äänekäs lelu löysi tiensä lastenhuoneeseen.
Ajan myötä roolit vakiintuivat.
Puolivuotispäivästä meinasi tulla riita.
Anni hymyili pojalleen ja avasi Leena-Maijan tuoman lahjan. Hopeinen helistin sai hänet haukkomaan henkeään.
Oskari, katso miten kaunis!
Oskari heilutti soittorasiaa ja hymyili ensihampaita näyttäen.
Mitäs anoppi-Tuula on sinulle jättänyt? Anni avasi paketin.
Valkoinen, pehmeä villapuku, jonka Tuula oli kutonut itse. Anni puristi vaatetta poskeaan vasten.
Ja sukat! Katso mitkä kummat! Sinulla on taitava mummo, Oskari!
Leena-Maija ryntäsi huoneeseen ja ihasteli:
Herranjestas, miten soma! Onko tämä jostain designliikkeestä?
Ei, Tuula-mummu kutoi nämä itse.
Leena-Maija pyöritteli nuttua käsissään.
Eikö olisi voinut keksiä jotain kunnollista lahjaa? Ensimmäinen juhlapäivä! Olisi voinut ostaa muutakin. Tällainen niukkuus ei sovi! Ei mene ymmärrykseen!
Äiti!
Mitä äiti? Olenko väärässä?
Anni ei tiennyt minne katsoa; ovella seisoi Tuula, joka oli juuri tuonut Annille marjamehua. Hän hymyili hieman ja hiljaa poistui paikalta. Kun Anni tuli alakertaan poikaa rauhoiteltuaan, Tuula oli jo lähtenyt.
Samuli! Tuli niin kiusallinen tilanne, hävettää!
Et sinä ollut syyllinen. Miksi häpeäisit?
Koska en osannut pysäyttää ajoissa! Sellaista ei saisi tapahtua!
Älä huoli. Äiti on fiksu, kyllä hän ymmärtää.
Anni yritti monesti korjata tilannetta myöhemmin mutta anoppi kielsi välittömästi jatkamasta:
Annika, jätä jo. En loukkaantunut.
Silti Annista tuntui, kuin jokin olisi mennyt rikki hän haki tapaa korjata tuon näkymättömän särön.
Eräänä päivänä mielettömän kivun kourissa Anni etsi puhelimellaan apua, mutta Samuli oli tavoittamattomissa töissä. Isä oli leikkauksessa sairaalassa. Lopulta hän soitti äidilleen.
Moi, äiti.
Moi vaan! Kaikki hyvin? Oskari voi hyvin? Voi vitsi puolivuotisjuhlat oli onnistuneet! Kaikki oli ihanaa!
Äiti
Älä kiitä! Minähän olen mummo! Oi, nyt minulle soitetaan toista puhelua, heippa!
Äiti sulki puhelun. Anni yritti vielä, mutta ei saanut vastausta.
Kipu alkoi käydä ylivoimaiseksi. Hän soitti ambulanssin, sitten Tuulalle.
Anni? Mitä nyt?
Apua Oskari…
Tuula syöksyi kotipihalta ulos tohveleissa, kädessä käsilaukun, napaten ensimmäisen taksin.
Elämä kyllästyttää vai? kuski kirosi.
Tyttäreni on pahassa kunnossa! Vie nopeasti!
Hyppää kyytiin!
Auto kaahasi Helsingin katujen halki. Ambulanssi ehti pian perille. Tuula juoksi lääkärit sisään.
Anni virkosi muutaman minuutin kuluttua.
Me viemme teidät nyt sairaalaan.
Miksi? Minne? Anni sumeni kivusta.
Annika, älä huoli. Minä pidän Oskarista huolta. Samuli on jo matkalla.
Leikkaus onnistui ja kahden viikon kuluttua Anni pääsi kotiin. Hän olisi halunnut heti pois sairaalasta, mutta isä vaati hänen lepäävän.
Tämä ei ole leikin asia! Olet poikasi tärkein ihminen toivu kunnolla!
Kotona Anni halasi ensin Oskaria, sitten soitti äidilleen.
Moi äiti.
Annika, miten olet?
Olen vielä heikko, tarvitsen apua kotona.
Totta kai! Mutta varauduin juuri lähtemään lomalle. Lentoni on ylihuomenna ja matkaa ei saa enää peruttua. Olen odottanut tätä!
Anni sulki silmänsä hetkeksi ja katkaisi puhelun. Selvä omat voimat käyttöön. Hän ruokki pojan ja kävi lepäämään. Milloin kipu loppuu?
Herätessään Anni kuuli askelia.
Oh, en halunnut sinua herättää! Tuula nosti Oskaria syliinsä ja hymyili vävytyttärelleen. Syötkö? Sain keittoa ja pullia. Vien Oskarin Samulille ja tuon sinulle ruoan. Olisiko sopivaa, että asun täällä pari viikkoa kunnes paranet?
Anni purskahti itkuun.
Älä nyt! Lääkäri totesi että sun kuuluu nyt saada pelkkää hyvää oloa! Keskitytään siihen, eikö niin? Katso mitä meillä on sinulle.
Tuula laski Oskarin lattialle ja päästi irti, kun tämä seisoi. Annin kyyneleet kuivuivat, kun hän näki poikansa ottavan ensimmäisiä askeleitaan. Hän ojensi kätensä, nosti pojan syliin ja katsoi anoppiaan kiitollisena.
Miltä tuntuu? Hyviä tunteita? No juuri sitä pitää nyt vaalia! Nyt keitolle, että saat voimasi pian takaisin koska kun tämä poika lähtee kunnolla liikkeelle, tarvitset kaikki voimasi.
Elämän tärkeimmät hetket rakentuvat arjesta ja yhdessäolosta, eivät kalleimmista lahjoista tai juhlista. Käsin neulotut villasukat lämmittävät sydäntä enemmän kuin mikään ostettu esine ja huolenpito, jota annamme läheisille, kantaa yli vuosien.
