14. tammikuuta
Tänään oli yksi niistä päivistä, jolloin työ vei minut kauas Helsingin vilinästä, ihan Etelä-Pohjanmaan pienille teille. Olin liikkeellä isän vanhalla pakettiautolla, jonka hytissä leijui äidin leipomien perunapiirakoiden tuoksu. Hän paistoi niitä minulle evääksi, ja nyt ne lämmittivät vatsaa ja mieltä. Vaikka vietettiin Pyhän Henrikin päivää, tehtiin meillä tänäänkin töitä piti saada tavara toimitettua ajallaan.
Kun ilta alkoi hämärtyä ja tähtitaivas näkyi kirkkaana, saavuin erään syrjäisen kylän laitamille. Siinä, missä kyläkauppa ja bussipysäkki olivat vieretysten, näin tummien puiden keskellä seisovan tytön. Hän nosti kätensä pysäyttääkseen minut, ja olin melkein ajanut ohi, mutta jokin sai painamaan jarrua. Hän tuli ripeästi autolle, selvästi viluissaan paksussa villakangastakissaan.
Voisitko heittää minut eteenpäin? tyttö kysyi varovasti.
Tietysti. Näillä seuduilla ei tähän aikaan juuri muita autoja kulje. Oletko odottanut kauan? kysyin.
Tyttö nyökkäsi ja silmät kiilsivät kyynelissä. Hän alkoi äkisti itkeä.
Onko kaikki kunnossa? kysyin hämmentyneenä.
Epävarmoin äänin hän alkoi kertoa:
Nimeni on Heljä. Tänään juhlitaan vanhan tavan mukaan loppiasta ja ystäväni Kaisa kutsui minut heidän kesämökilleen viettämään iltaa. Hänen miehensä lupasi laittaa makkarat grillattavaksi ja laittaa pöydän koreaksi. Kaisa käski soittaa heti, kun päässäb pysäkille mökki on melkein vieressä, marketin kulmilla.
Olin suostunut, sillä olin hetki sitten eronnut poikaystävästä ja Kaisa ei halunnut, että jäisin yksin kotiin.
Niinpä hyppäsin bussiin, jonka kyljessä luki Ilmajoki ja jäin pois pysäkillä, kuten Kaisa oli neuvonut. Soitin hänelle heti.
Mene kauppaan, tulen sinne muutaman minuutin päästä, hän ohjeisti.
Katsoin ympärilleni mitään muuta ei ollutkaan, kylä alkoi vasta hyvän matkan päästä. Silloin huomasin, että bussin kyltissä luki sittenkin Lapua. Olin noussut väärään kyytiin, kylä johon jouduin, oli ihan eri suunnassa.
Yritin huutaa kuljettajalle, mutta hän oli jo kääntänyt bussin, eikä kuullut minua. Kahden tunnin jälkeen tajusin, ettei tänne tulisi enää yhtään linja-autoa.
Autojakin oli tuskin lainkaan menossa kaupunkiin päin. Mietin, pitäisikö lähteä taivaltamaan kylälle, mutta kylmässä hytistessä päätin yrittää liftausta ja tässä sitä ollaan. Taisin seistä penkalla liki kolme tuntia. Ilman sinua en tiedä, miten olisi käynyt. Kiitos hurjasti
Hymyilin ja sanoin:
Siirrytäänkö tunkemattomasta sinutteluun, minä olen Jarmo.
Heljä nyökkäsi ja naurahti jo hieman.
Hän teki minuun vaikutuksen: lämminhenkinen, aito, ei turhia hienostellut. Näki, että Heljä oli rohkea ja itsenäinen. Laitoin pakun lämmöt kaakkoon ja sanoin:
Eiköhän lämmitellä ja syödäkin jotain. Tuossa on äidin tekemiä perunapiirakoita ei parempaa ole.
Avattiin eväät ja Heljäkin kaivoi laukustaan lihaleikettä, viipaleita juustoa ja tumman suklaalevyn.
Syötyämme kävimme nukkumaan: minä penkille, Heljä hyllylle pakun takaosaan. Kun olin jo laittamassa päätä tyynylle, Heljä kysyi:
Oletko Jarmo naimisissa?
En, en ole, hymähdin.
Ai miksi et?
No, juuri tapasin tytön, josta olen oikeasti alkanut pitää, mutta en ole vielä uskaltanut sanoa sitä hänelle.
Selvä.
Nyt lepäämään, aamulla pitää ehtiä perille.
Aamu koitti, matka sujui rattoisasti. Heljä vitsaili, että tämä oli hänen elämänsä ensimmäinen kunnon seikkailu, ja taisi olla vähän tyytyväinen, että sattui vääriin kyliin.
Minä huomasin joka kilometrillä enemmän, että olin saanut rinnalleni erikoisen tyttösen ja kun saavuimme iltapäivällä takaisin Seinäjoen liepeille, pyysin Heljältä puhelinnumeroa.
Entä se tyttö josta pidät? hän hymyili.
Tarkoitin sinua, sanoin ja vähän nolostuin. Olet upea tyyppi ja haluaisin jatkaa tuttavuutta, jos se sopii.
Totta kai! Sinäkin teit vaikutuksen autoit vaikka olin pulassa ja kohtelit herrasmiehen lailla. Tiedä vaikka tämä oli juuri onni, että nousin väärään bussiin, Heljä nauroi.
Meistä tuli pari, ja kevään koittaessa menimme maistraattiin. Joskus tuntuu, että elämä järjestää yllätyksiä juuri silloin, kun niitä vähiten odottaa on vain osattava pysähtyä, avata sydän ja pysähtyä auttamaan. Siitä olen tänään kiitollinen.
