Viiden avioliittovuoden jälkeen veljeni vaimo oli yhä meille aivan vieras, kunnes heidän viimeisin vierailunsa todella avasi silmämme. Veljeni Aapo muutti kauas Ouluun opintojensa jälkeen aikomuksenaan palata vuoden sisällä kotiin, mutta kohtalo päätti toisin. Hän tapasi tytön, he päättivät mennä naimisiin, ja niinpä Aapo jäi sinne pysyvästi. Erinäisistä syistä emme päässeet heidän häihinsä, ja vain äitini oli tavannut hänen uuden vaimonsa lyhyesti.
Vuodet vierivät, emmekä koskaan päässeet kylään heille, mutta tänä vuonna veljeni kertoi pitkästä matkasta, jonka varrella he pysähtyisivät luonamme kahdeksi päiväksi. Olin innoissani ja valmis ottamaan heidät vastaan pieneen kerrostaloasuntoomme tai vaihtoehtoisesti serkkuni mökille, missä olisi ollut enemmän tilaa majoittaa heidät mukavasti. Ilo vaihtui nopeasti pettymykseen siitä hetkestä lähtien, kun kohtasin kälyni, Maijan, lentokentällä. Hän alkoi heti kitistä lennosta, eikä mikään tuntunut olevan hänen mieleensä.
Kun saavuimme mökille, hänen nurinansa jatkui, sillä hän suhtautui vaikeasti suihkuun ja ulkohuussiin. Taukoamaton mariseminen sai lopulta Aapon viemään hänet käymään kaupungissa, ja me vaimoni kanssa emme oikein ymmärtäneet koko käytöstä. Kun he palasivat mökiltä, Maija suhtautui hyvin valikoivasti ruokaan ja kieltäytyi useimmista ruuista, joita olin huolella heille laittanut. Kaikki mitä hän suostui syömään oli kasvisruokaa, mutta niitäkään hän ei oikein hyväksynyt.
Ja kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, toisena päivänä kaupungilla kävellessämme hän käyttäytyi kuin hemmoteltu lapsi, oli kärsimätön ja levoton. Olin helpottunut saattamaan heidät lentokentälle, enkä käsittänyt, miten veljeni Aapo oli kestänyt häntä viisi vuotta, sillä meille kävi selväksi hänen todellinen luonteensa jo kahdessa päivässä.
