Oma suhtautumiseni toiseen äitiini, Anneliin, muuttui vasta häiden jälkeen. Syy tähän oli puhtaasti raha Anneli ei osallistunut taloudellisesti hääjärjestelyihin, ja otin sen itseeni. Ainoa lohtuni oli, ettemme joutuneet asumaan saman katon alla, sillä vaimoni Marjatan vanhemmat antoivat meille avokätisesti kolmion Helsingin Lauttasaaresta uudeksi kodiksi. Markun äidiltä saimme vain yksinkertaisen, tavallisen astiaston lahjaksi. Lisäksi hän jäi pois astioiden maalaustalkoista vedoten huonoon oloonsa. Olin oikeastaan salaa helpottunut Anneliin poissaolosta.
Perhe-elämämme sujui rauhallisesti jonkin aikaa, kunnes Anneli sairastui eikä enää pärjännyt yksin pienessä Pirkkalan mökissään. Vaikka en itse olisi halunnut ottaa häntä meille asumaan, muuta vaihtoehtoa ei ollut. Anneli yritti parhaansa mukaan auttaa kodin askareissa, mutta siitä tuli minulle vain lisää stressiä mikään, mitä hän teki, ei tuntunut hyvältä. Oli selvää, ettei Anneli tuntenut oloaan kotoisaksi. Kun hänen kuntonsa koheni hieman, hän päätti palata omaan kotiinsa. Olin helpottunut ja toivoin, että elämä palaisi taas uomiinsa. Mutta sitten kohtalo koukkasi: Markku sairastui vakavasti ja lopulta menehtyi, eikä mitään ollut tehtävissä.
Koko elämäni hajosi. Samaan aikaan sain tietää olevani raskaana. Suruni keskellä sain kuitenkin merkittävää tukea Anneliilta. Hän oli menettänyt ainoan poikansa, mutta siitä huolimatta jaksoi olla rinnallani, lohduttaa ja auttaa arjessa. Anneli muistutti minua siitä, että elämä jatkuu sittenkin, ja ettei toivoa saa menettää. Olin aivan neuvoton ja peloissani ajatuksesta, että joudun kasvattamaan lastani ypöyksin. Silti, kiitos Annelin tuen, tilanne ei tuntunut enää ihan niin synkältä. Asiat alkoivat hiljalleen järjestyä, ja vuotta myöhemmin syntyi ihana tyttäreni, Aava.
Toinen vuosi Markun kuoleman jälkeen tapasin upean miehen. Mutta siitä huolimatta en unohtanut Anneliita, vaan kävin usein hänen luonaan Aavan kanssa. Olen oppinut matkan varrella, ettei kannata kantaa kaunaa vaikeimpinakin aikoina apu saattaa tulla sieltä, mistä sitä vähiten odottaa. Ymmärsin, että perhe ei synny vain verisiteestä, vaan myös siitä, kuinka kannattelemme toisiamme läpi elämän myrskyjen.
