Saanko tulla, Aila, pysähtyi oviaukkoon yksi apulaisistani tehdaspäällikön työhuoneen kynnykselle.
Totta kai, Matti, astu vain sisään, vastasi Aila asiallisella nyökkäyksellä. No, mites meillä tänään menee?
Mitä tarkoitat missä?
Linjastolla tietenkin.
Ai, linjastolla. Siellä kaikki kunnossa. Vai… Mitä asiaa?
No, niin kuin sanoin kai et tullut juttelemaan pelkistä säästä. Ehkä jotain tärkeämpää mielessäsi?
Öh, no joo Piti oikeastaan pyytää sinulta pientä palvelusta, Matti murahti synkkänä.
Palvelusta? Aila mittasi apulaistaan tarkasti ja pudisti päätään. Matti, minulla on viime aikoina ollut outo tunne sinun kanssasi.
Ai, viime aikoina?
Niin. Kuljet harmaana ja alamaissa, kuin joku olisi sairastunut perheessäsi. Kai siellä kotona on kaikki kunnossa?
Jos rehellisiä ollaan, Matti huokaisi syvään, kohta ei enää ole. Jos et auta minua yhdellä asiakirjalla.
Asiakirjalla? Aila terävöitti katseensa. En nyt kyllä ymmärrä, mistä puhut.
Ymmärrän, että kuulostaa hassulta Matti rakenteli kasvoilleen surullisen ilmeen. Mutta tilanne vaatii. Tarvitsen sinulta todistuksen. Vaimolle.
Mitä ihmettä? Ailan ilme venähti tahtomattaan. Todistuksen? Vaimollesi? Missä mielessä?
Sellaisen, että minun ja sinun välillä ei ole mitään eikä ole koskaan ollutkaan.
Mitä muka ei ole ollut?
Läheistä suhdetta Matti punoitti korviaan myöten. Sellaista kuin naisella ja miehellä joskus on.
Oletko hullu? Aila muuttui melkein kalpeaksi. Tai pilaatko sinä hermojani nyt oikein tosissasi?
Valitettavasti tämä paperi ratkaisee, pysyykö perheeni kasassa. Vaimo on saanut päähänsä, että me olemme rakastavaisia.
Aila jäi suu auki tuijottamaan, kunnes varovasti kysyi:
Onko vaimosi hullu? Että vaatii mieheltään todistuksen siitä, ettei… Sellaista en ole koskaan kuullut, en edes elokuvissa nähnyt!
Kyllä minä tiedän, Matti sanoi noloa myötätuntoa äänessään. Mutta enhän minä mahda mitään. Meillä on lapsetkin. Vaimo sanoi, että jos et vahvista kirjallisesti, ettei meidän välillä ole muuta kuin työ, hän hakee eron. Ja sitten vie lapset ja muuttaa äitinsä luo Rovaniemelle. Siinäpä se maailman ääri. Tämä on viimeinen toivoni, Aila. Kirjoita, please, se naurettava paperi.
Anna armoa, Matti! Aila epäili jo uneksivansa. Mistähän vaimosi on tällaista keksinyt? Mehän tuskin olemme edes tavanneet hänen kanssaan! Eikä minun huulipunani jälkiä löydy sinun kauluksestasi. Mistä nämä ihmeelliset kuvitelmat?
Täältä Matti kaivoi takkinsa taskusta kännykän, etsi kuvan ja ojensi sen Ailalle. Vaimo sattui näkemään tämän valokuvan, ja sitten ei enää usko mitään muuta.
No, entäs sitten? Aila tiiraili kuvaa, jossa koko tehtaan johto seisoi palkitsemistilaisuuden jälkeen rivissä. Tuollainen on minulla itselläkin laatikossa.
Niinpä… Matti virnisti surkeana. Mutta olemme vierekkäin. Minulla on käsi sinun olkapäälläsi.
No mutta, kaikkihan yrittivät mahtua samaan kuvaan!
Kyllä. Mutta katso miten pääsi on nojannut. Kaisa sanoo, että vain rakastunut nainen nojaa päätään miehen rintaan noin!
Mitä ihmettä! Ailan silmät säkenöivät jo suuttumuksesta. Miten ihmeessä? Eikö vaimollasi ole silmiä päässään? Nojasin lapsellisesti, kun pelkäsin että Marja-Liisan kukkakimppu peittäisi naamani.
Samaa selitin Kaisalle, mutta enemmän puolustelin, sitä pahemmin hän epäili. Oikeasti ilman sinun todistustasi tämä on minun loppuni. Ihan rehellisesti.
Järjetöntä! Aila huudahti. Oletko todella sellainen tossun alla, että pelkäät vaimoasi kuin ruttoa?
Olen, Matti kuiskasi tuskastuneena, kuitenkin niin että Aila kuuli. Lasten takia. En osaa olla ilman heitä. Ymmärrätkö?
On tämäkin nyt… Aila tuhahti ja nappasi puhtaan paperiarkin. No, jos kerran tarvitset todistuksen Sanelkoot sitten.
Kirjoita, Matti mutisi. Minä, Aila Korpela, vakuutan, että en voi sietää apulaisjohtajaani Matti Virtasta
Aila nosti kulmiaan, mutta Matti nyökkäsi.
Niin juuri. Ja vielä: Enkä, edes, siedä häntä miehenä.
Siis mitä? Aila jo protestoi. En voi sanoa, että vihaan työkaveriani!
Sanotaan sitten, että vihaan häntä miehenä. Enkä suostuisi nukkumaan hänen kanssaan mistään hinnasta, en edes miljoonasta eurosta.
Pankaa vielä allekirjoitus ja tehdasleima, se rauhoittaa varmasti.
Leima on kirjanpidossa, tokaisi Aila koneellisesti ja vilkaisi paperia silmäillen sitä epätoivoisena.
Tämä on silkkaa hulluutta! Ei niin voi tehdä! sanoi hän, taittoi paperin ja repi sen äkkiä pieniksi paloiksi.
Mitä sinä teet! Matti hätkähti. Sehän oli minulle elintärkeä dokumentti!
Kuulehan nyt, Matti Ailan kasvoille ilmestyi merkillinen hymy. Tiedätkö mitä mietin? Sinun kannattaa kyllä ottaa ero tuosta Kaisasta. Ja kauas.
Siis mitä ihmettä? Matti hätkähti. Minä en voi! Lapset… Hän varmasti veisi heidät mennessään.
Hän ei vie, Aila jatkoi hymyillen. Tunnen erinomaisen lakimiehen, joka kyllä järjestää niin, että lapset jäävät sinulle lain mukaan.
Mutta minä…
Jos tarvitset, Aila keskeytti, minä autan lasten kanssa.
Siis sinäkö? Minua? Henkilökohtaisesti?
Tietenkin. Pidän sinusta apulaisena kovasti. Löydän sinulle parhaimman lastenhoitajan koko Uudestakaupungista. Olet varmasti tyytyväinen.
Entä Kaisa?
Antaa Kaisan mennä äitinsä luo Rovaniemelle. Tai jos haluaa, voi tulla tänne ja puhua minulle suoraan. Se olisi paljon fiksumpaa kuin vaatia jotain älytöntä todistusta leimoineen.
Vera, saako kysyä? – Tehtaanjohtajan toimiston ovella seisoi yksi hänen varajohtajistaan.
