Mun äidillä on talo Espoon rauhallisessa lähiössä. Joka kesä, äidin aloitteesta, suunnataan sinne: maalataan seinät, käännetään maata, kitketään ja istutetaan. Viime aikoina mun mieskin viritti pihalle uima-altaan ihan kuin oltaisiin lomalla! Lisäksi pihan perällä kohoaa grillikatos. Mutta siitä päivästä lähtien kun mun veli meni naimisiin, hän ei ole jalallaan käynyt mökillä. Vaimonsa, Sanni, ei ollut innostunut asiasta. Sanni asetteli asiat selväksi heti alkuun: tästä lähtien hänellä on aviomies, heidän oma perhe ja omat intressit ennen kaikkea muuta ja jos äiti tarvitsee apua, hän voi palkata puutarhurin.
Äiti ei ottanut itseensä, yritti ymmärtää. Tänä kesänä hän kyllä ahersi liikaa eikä enää jaksanut käydä mökillä. Harmitti silti, kun kukaan ei pitänyt tiluksista huolta.
Äiti ehdotti veljelle, että istuttaisi kasvimaa, mutta Sanni kääntyi kannoillaan ja veli ei halunnut mitään istuttaa. Me mun miehen kanssa ajateltiin, että mikäs siinä, raitis ilma tekee hyvää. Voisihan mökillä käydä viikonloppuisin ja äiti saisi olla rauhallisin mielin.
Me käytiin hakemassa taimia ja siemeniä, siistittiin pihamaa, uusittiin kukkapenkit, ja hoideltiin kasvihuonetta kuin ammattilaiset. Sunnuntaina grillattiin makkaraa ja hengailtiin pihalla äidin ohjeiden mukaan.
Viime viikonloppuna mentiin käymään mun miehen vanhemmilla, joten mökki jäi tyhjäksi. Mutta kuten myöhemmin selvisi, veli ja Sanni olivatkin siellä.
Kun saavuttiin seuraavana viikonloppuna mökille, yllätykset ei loppuneet: joku asui siellä! Koputettiin oveen, mutta kukaan ei avannut. Sanni raotti ikkunaa ja ilmoitti:
“Me päätettiin vuokrata meidän kerrostaloasunto, jotta saadaan kasaan vähän euroja lomaa varten. Ja nyt asutaan täällä itse. Että turha yrittää, ei me teitä kutsuttu.”
Tietääkö äiti tästä? kysyin. “Totta kai tietää! Mistä arvelet meidän saaneen avaimet?” Sanni vastasi.
Soitin äidille. Joo, annoin veljellesi avaimet ja hän lupasi mennä auttamaan, äiti sanoi. Äiti, he asuvat täällä eivätkä auta ketään. Sanni ei tee mitään eikä päästä meitä edes sisään.
Miten niin asuvat? äiti ihmetteli. No, näin se nyt vaan on. He päättivät vuokrata asuntonsa ja kerätä säästöjä lomaa varten, ja muuttivat mökkiin,” kerroin suoraan.
“Jos ne pitää kasvimaasta huolta, kastelevat ja kitkevät, niin olkoon. Mutta jos ei huolehdi sitten ulos vaan! Niin ne tulee syksyllä apajille keräämään kaiken, vaikka omat pikkuvarpaat ei ole tehneet mitään. On nyt heidän vuoronsa huolehtia mökistä”, äiti linjasi. Koputin uudelleen. “Mitä nyt?” Sanni tiuskaisi. Kerroin äidin päätöksestä. Sanni sanoi, että ei aio tehdä mitään, on manikyyri ja kaikkea, eikä aio olla mikään renki! “Jos kasvatan jotain, miksi uskoisit että jaetaan teille? Voitte ostaa omat porkkanat kaupasta! Kaikki täällä kuuluu meille”, hän ilmoitti. No, oli pakko heittää pihalle porukka eivät kuunnelleet, joten äidin oli otettava ohjat. Äiti soitti ja käski lähteä.
“But minne me mennään? Joku asuu meidän asunnossa!” veli kitisi. Anna niille rahat, ehdotin.
Se ei käy. Menivät Sannin korvakoruihin. Niillä ei saa edes puolikasta hintaa takaisin, eikä kukaan ota niitä vastaan. En tiedä mitä tehdään. En minä ala selvittää tätä, veli tuumi. “Olisit edes varoittanut äitiä aikeista. Ja muutenkin, vähän sentään voisi kysyä lupaa. Aika röyhkeää. Sanni ja aviomies lähtivät Sannin äidin luo ja toivottivat meille onnea matkaan. “Ei tulla enää ikinä mökille! Hoitakaa hommat itse!”
Mutta jotenkin epäilen, että syksyllä taas nähdään kun omenat ja perunat ovat valmiina, ja Sanni ja veli ilmestyvät pihalle säkkien kanssa…
