Valmistaessamme illallista edesmenneen isämme muistoksi, veljeni Tapion käytös yllättää koko perheen. Hän on ollut töissä ulkomailla yli viisitoista vuotta, eikä ole käynyt kotona kuin kahdesti tuona aikana, ja nyt hän saapuu yllättäen yhdeksäntenä päivänä isämme kuoleman jälkeen. Tapio on levoton, kyselee tavaroiden perään ja penkoo vanhempiemme kotia ympäriinsä.
Ruokaa laittava henkilö huomaa hämmästyneenä, ettei Tapio ole ollut osallisena perheessä pitkään aikaan, ja sillä välin siskoni Aino on pitänyt huolta sekä isästämme että äidistämme. Mutta Tapio ei tunnu tulleen hyvästelemään isäämme, vaan vaikuttaa etsivän jotakin. Ainolle Tapion käytös on hämmentävää hän ajatteli veljen tulleen tukemaan häntä surun keskellä.
Tapion toiminta ei ole kuitenkaan tukevaa. Hän kyseenalaistaa erilaisten esineiden omistajuuden ja vaatii, että kaikki kuuluu hänelle. Hän esittelee papereita, joiden mukaan vanhempamme olisivat kaksi vuosikymmentä sitten siirtäneet omaisuutensa hänen nimiinsä. Hän syyllistää Ainoa, vihjaillen että tämä yrittää viedä häneltä talon. Lopulta Aino purskahtaa itkuun ja lähtee kotoa surullisena, muidenkin jättäessä huolestuneina Tapion seuraan.
Jännitteestä huolimatta Tapio jää vielä viikoksi, asentaa uudet lukot ja kalterit kaikkiin oviin ja ikkunoihin ennen kuin palaa vaimonsa luokse ulkomaille. Myöhemmin Tapion ulkomaisen asunnon naapurilta saadaan huolestuttava viesti: Tapio on vakavasti sairas ja ennuste on huono. Hänen terveytensä heikkenee hiljalleen samaan tapaan kuin isämme aikanaan. Saatuaan kuulla asiasta, Tapion vaimo ehdottaa, että Tapio palaisi Suomeen; hänen tilansa on muodostunut rasitteeksi puolisolle.
Ainon omistautuminen perheelle pysyy kuitenkin järkkymättömänä. Vaikka Tapio on aiheuttanut hänelle paljon tuskaa, Aino ajattelee veljensä olevan perhettä, josta hänellä on vastuu. Ainon tytär puolestaan pelkää, että äiti uhraa oman elämänsä ja hyvinvointinsa kiittämättömän veljensä vuoksi. Tytär asettaa Ainon vaikean valinnan eteen: hän muistuttaa siitä, kuinka tärkeää olisi käyttää aikaa hänen ja lastenlasten kanssa, jotka rakastavat mummiaan valtavasti.
Aino kokee olevansa ristiriitaisessa tilanteessa, repaleisena ja epätietoisena. Hän säälii vaikean tilanteen edessä olevaa veljeään, mutta samalla ymmärtää myös tyttärensä toivomusten painavuuden. Päätös tuntuu painavalta ja ahdistavalta, Ainon punnitessa mikä lopulta olisi parasta itselle ja läheisilleen.
