Veli Matti muutti valmistuttuaan toiselle puolelle Suomea töihin. Aluksi hänen piti olla siellä vain vuoden, säästää rahaa ja palata takaisin kotikaupunkiin, tarkoituksenaan ostaa oma asunto. Kohtalo kuitenkin päätti toisin. Matille sattui löytymään siltä paikkakunnalta tyttöystävä, ja he menivät naimisiin. Veli asettui sinne pysyvästi. Emme tunteneet hänen vaimoaan lainkaan. Sattui niin, että heidän häidensä aikaan itse olin viimeisilläni raskaana, joten päätimme, etten matkustaisi ollenkaan. Isälläni ei ollut mahdollisuutta saada vapaata töistä, joten ainoastaan äitini pääsi mukaan juhlaan. Äiti ei juuri tutustunut miniäänsä he vain tapasivat kerran, siinä kaikki. Heti häiden jälkeen pariskunta lähti häämatkalle ja äiti palasi kotiin muutamaa päivää myöhemmin. Äidin mukaan nainen oli ollut ihan sievä, ystävällinen ja iloinen. Vuosia kului, emmekä koskaan tulleet kunnolla tuntemaan Matin vaimoa.
Mutta tänä vuonna Matti yllätti meidät iloisilla uutisilla. Hän oli suunnitellut pitkän matkan: ensin he pysähtyisivät vaimonsa kanssa meillä, sitten suuntaisivat Matin opiskelukaverin häihin, osallistuivat luokkakokoukseen, sen jälkeen viettäisivät muutaman päivän molempien vanhempien kanssa mökillä ja palaisivat kotiin. Meillä he viettäisivät kaksi yötä. En nähnyt tässä mitään ongelmaa vaikka kotimme oli pieni, saisimme käyttöömme appivanhempieni kesämökin. Anoppi lupasi, että voimme hyvin olla siellä. Mökillä ei ollut hetkeen tehty remonttia, mutta olosuhteet olivat mielestäni ihan kelvolliset. Olin hyvällä tuulella ja odotin vieraita innolla.
Kun he vihdoin saapuivat, ongelmat alkoivat heti. Veli esitteli vaimonsa, ja jo ensi hetkestä lähtien tämä alkoi valittaa: bussissa oli ollut liian kuuma, liian meluisaa, istuimet epämukavat, ja mitä kaikkea. Veimme heidät kesämökille, ja päätin näyttää heille paikat. Kälyni tuijotti suihkua ja ulkohuussia sellaisella ilmeellä, kuin joku olisi juuri sylkenyt hänen kengilleen. Hän veti Matin sivuun, juttelivat hetken, ja kohta veli pyysi, voisiko mieheni viedä heidät takaisin keskustaan. Kälyni ilmoitti, ettei aio käyttää mökin suihkua. He siis lähtivät luoksemme matkakassaan, hän kävi pesulla, meikkasi ja palasivat vasta illaksi mökille. Ruokakin oli ongelma. Olimme tehneet parhaamme ja kokanneet monenlaista: oli karjalanpaistia, saaristolaisleipää ja muuta perinteistä, mutta jokaisessa ruuassa tuntui olevan jotain vikaa joko siinä oli gluteenia, rasvaa tai muuta, mitä en enää muista. Lopulta hän söi vain vihanneksia, eikä niihinkään koskenut kunnolla. Myöskään mökin makuuhuoneeseen hän ei suostunut jäämään, joten palasimme yöllä kaupungin asuntoomme.
Seuraavana päivänä kävimme kävelemässä keskustassa, mutta hän valitti enemmän kuin kolmevuotias poikani: milloin oli liian kuuma, milloin jalka kipeä, milloin tylsää. Olin todella helpottunut, kun heidän oli aika jatkaa matkaa. Olen usein miettinyt, miten Matti on kestänyt tuollaista vuosien ajan. Koko vierailu teki selväksi, että kaksi päivää heidän seurassaan riittivät minulle mainiosti. Opin ainakin sen, että kaikki perhevierailut eivät anna pelkästään lämpimiä muistoja joskus ne opettavat, miten tärkeää on osata rajata omaa jaksamistaan.
Press «Like» and get the best posts on Facebook ↓
