Veljeni asui ensimmäisen vaimonsa kanssa hyvin pitkään. Vaimo oli hyvin rahan perään ja riitaisa; hän kohteli veljeni vanhempia huonosti. Veljeni jaksoi kestää tätä monta vuotta, mutta lopulta mitta tuli täyteen ja hän päätti erota. Pian hän avioitui uudelleen. Tällä vaimolla oli tytär edellisestä suhteestaan. Veljelläni ei ollut omia lapsia, ei ensimmäisestä eikä toisestakaan liitosta. Mutta jonkin ajan kuluttua hänen toinen vaimonsa menehtyi yllättäen. Ottotytär meni aikanaan naimisiin ja muutti pois.
Veljeni päätti ryhtyä remonttipuuhiin. Kirjahyllyn takaa löytyi vanha paperisalkku täynnä pölyisiä papereita, ja ryhtyessään setvimään niitä hän mietti, löytyisikö sieltä jotakin arvokkaampaa kuin pelkkiä kuitteja. Kaivelessaan hän löysi nipun kirjeitä.
Joku tyttö kirjoitti isälleen siitä, kuinka rakasti häntä, odotti vastausta ja oli hirveän surullinen. Hän kertoi koulunkäynnistään, arjestaan ja toiveistaan. Kun veljeni huomasi lähetysosoitteen, todellisuus iski tajuntaan. Hän oli aikoinaan palvellut varuskunnassa eräässä pikkukaupungissa ja rakastunut siellä. Nyt paljastui, että nainen oli tullut raskaaksi, mutta veljeni ei ollut tiennyt siitä mitään. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli piilottanut kaikki tytön kirjeet eikä ollut maininnut niistä koskaan mitään.
Raivoissaan veljeni soitti ex-vaimolleen ja vaati selitystä. Totuus paljastui. Kävi ilmi, että kyseinen tyttö oli todellakin hänen oma tyttärensä. Onneksi nykyään on internet, ja hänen ei-biologinen tyttärensä auttoi löytämään oikean yhteyden.
Vain muutama päivä myöhemmin veljeni sai puhelinsoiton linjan toisessa päässä oli hänen oma lihastaan ja verestään oleva lapsi. Hän oli järkyttynyt; sanat takertuivat kurkkuun, eikä hän tiennyt mitä tytölle voisi edes sanoa, miten selittää vuosikymmenten hiljaisuus. Kävi ilmi, että tytön äiti oli kuollut ajat sitten. Puhelimessa tytär purskahti itkuun ja kertoi olevansa itse jo naimisissa, ja että veljelläni olisi nyt lapsenlapsi oma suomalainen tyttärentytär. He sopivat tapaamisesta.
Veljeni itki ilosta. Hän näkisi vihdoin oman tyttärensä, jonka olemassaolosta hän ei ollut tiennyt mitään. Hän toivoi sydämestään, että tytär kykenisi ymmärtämään ja antamaan anteeksi. Veljeni ei ollut syyllinen hän ei vain tiennyt, että tytär oli edes olemassa. Jos olisi tiennyt, ei olisi koskaan jättänyt lastansa yksin.
