Veljeni kertoi minulle, että äitimme löi hänen vaimoaan, ja heti tunsin, että jokin on pielessä.

Kun olin lomamatkalla, äiti soitti minulle. Hän oli aivan hysteerinen, ei saanut itkultaan sanaa suustaan, täysin poissa tolaltaan. Katkaisin puhelun ja soitin veljelleni, josko hän pystyisi selittämään tilanteen. No, Jarmo ei varsinaisesti tarjonnut sympatiaa: hän tiuskaisi, että kysyisin asiaa ihan äidiltä itse, kyllä hän tietää miksi äiti itkee, ja että äiti oli ansainnut kaiken.
Olin ihan hermona, joten puolisoni kanssa päätimme jättää loman sikseen. Kyllähän sitä olisi voinut ostaa uuden sähkögrillin sillä summalla, mikä meni lentoihin, mutta mikäpä auttoi, kun piti palata kotiin.
Perille päästyämme äiti oli edelleen ihan sekaisin. Kaivoimme valeriaana-pullon pöytälaatikosta, jotta hän saisi hermonsa rauhoittumaan, ja viimein saimme hänet kertomaan, mikä oli vienyt yöunet. Hän palasi töistä kotiin ja kohtasi siellä järkyttävän näyn: miniä oli mustelmilla ja, mikä pahempaa, odotti vauvaa. Äiti tietenkin säikähti, kiiruhti lohduttamaan miniää, kunnes samaan syssyyn Jarmo marssi ovesta ja miniä pomppasi pystyyn ja alkoi kiljua kuin palosireeni, syyttäen äitiä pahoinpitelystä.
Äiti seisoi siinä kuin puulla päähän lyötynä kerta kaikkiaan ymmällään. Veljeni, joka uskoi puolisonsa jokaisen sanan, raivosi ja ajoi äidin samantien ulos. Sitten hän kiidätti vaimon sairaalaan, missä valitettavasti raskaus päättyi keskenmenoon. Ja tietenkään hän ei suostunut kuuntelemaan selityksiä, vaan katkeroitui äitiä kohtaan ja lopetti välit meihin muihinkin. Minä kuitenkin luotin vaistooni ja uskon äidin versioon asiasta. Onneksi totuus paljastui yllättävältä taholta.
Veljeni vaimon ystävä, oikein mukava ja lämminsydäminen nainen, kertoi minulle, mikä todella oli homman nimi. Hän paljasti, että miniä oli juoninut kaiken tarkoituksella, saadakseen Jarmon heittämään oman äitinsä ulos. Miniä oli myös itse aiheuttanut raskauden keskeytymisen. Kun Jarmo sai kuulla totuuden, hän suuttui enemmän kuin koskaan ja kantoi vaimonsa tavarat pihalle. Sen jälkeen hän pyysi äidiltämme anteeksi niin sydämestään kuin suomalainen mies nyt vain osaa.
Äidin sydän on kuin mummon pullataikina venyy, joustaa ja antaa aina anteeksi. Kaiken tämän jälkikatastrofin jälkeenkin meidän äiti otti Jarmon avosylin vastaan, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Niin se suomalainen äidinrakkaus vaan toimii, ei auta kuin vitsailla viimeisille kruunuille asti.