Veljeni kertoi minulle, että äitimme oli koskenut hänen vaimoonsa oudolla tavalla, ja tunsin heti, että jokin ei ollut kohdallaan.
Lomalla ollessani äiti soitti minulle epätoivoisessa, hysteerisessä tilassa. Hän itki lakkaamatta, eikä saanut henkeään. Suljin puhelimen nopeasti ja soitin veljelleni, yrittäen selvittää mitä oli tapahtunut. Veljeni vastasi kylmästi: minun pitäisi kysyä suoraan äidiltä, kun tiesin kuitenkin syyn hänen itkuunsa. Hän väitti jopa, että äiti sai mitä ansaitsi. Olin kummissani ja niin oli myös mieheni päätimme palata kotiin, vaikka joudumme käyttämään paljon euroja kahteen hätälippuun.
Kun pääsimme kotiin, äiti oli yhä täysin tolaltaan. Tarjosin hänelle vähän kamomillateetä rauhoittumaan. Lopulta hän kertoi epäonnisesta tapauksesta: eräänä iltana työpäivän jälkeen hän oli tullut kotiin ja nähnyt miniänsä, Ainon, täynnä mustelmia. Koska Aino oli raskaana, äiti pelästyi ja meni heti hänen luokseen, halasi häntä ja kysyi mitä oli tapahtunut. Samassa veljeni tempaisi oven auki ja Aino nousi äkisti sohvalta, alkaen huutaa ja syyttää äitiäni väkivallasta.
Äiti seisoi siinä kummallisessa, oudon sumuisessa tunnelmassa, kykenemättä ymmärtämään mitä tapahtui. Veljeni, joka uskoi kaiken Ainon sanoman, järkyttyi ja pyysi äitiä poistumaan talosta välittömästi. Myöhemmin hän vei vaimonsa sairaalaan, jossa raskaus päättyi. Veljeni ei halunnut keskustella kanssamme asiasta eikä kuunnellut selityksiä, vaan katkeroitui äidillemme. Tunsin kuitenkin omituista levottomuutta, kuin sumun keskellä olisi ollut totuus, ja luotin äitiini.
Totuus nousi pintaan kaikkein oudoimmalla tavalla aivan kuin metsässä olisi avautunut polku, jota kukaan ei ollut koskaan nähnyt. Ainon ystävä, Hilkka, jonka kanssa hän usein keräsi lakkoja soilla, päätti kertoa meille todellisen tarinan. Osoittautui, että Aino oli itse suunnitellut lavastuksen, saadakseen veljeni ajamaan äidin pois. Aino halusi olla talon valtias ja hän oli jopa itse aiheuttanut raskautensa keskeytymisen. Kun veljelleni valkeni, mitä todella oli tapahtunut, hän raivostui ja heitti Ainon ulos kuin vanhan, käytetyn villapaidan.
Sitten veljeni tuli äitini luo anteeksipyyntö mukanaan; hänen sanansa olivat kuin jääsade juhannuksena, kylmiä mutta rehellisiä. Äidin sydän oli silti lämmin kuin savusauna, ja kaikesta tästä usvaisesta ja oudosta koettelemuksesta huolimatta hän avasi sylinsä ja otti poikansa takaisin.
