Minulla ja veljelläni on kuuden vuoden ikäero, ja hän on vanhempi kuin minä. Kolme vuotta sitten hän meni naimisiin ja päätti muuttaa vaimonsa asuntoon sen sijaan, että olisi jäänyt vanhempiemme luokse asumaan. Helsingin vuokrat ovat korkeita, ja se oli heidän ainoa järkevä vaihtoehtonsa. Minä puolestani olen ollut naimisissa kuusi vuotta, ja meillä on kaksi lasta, poika Akseli, joka on kuuden, ja tytär Helmi, neljän vanha. Vaimoni Aino on kotoisin Helsingistä, joten muutimme tänne jo silloin kun tapasimme. Työpaikkani on myös Helsingissä, joten pystyimme ostamaan pienen kerrostaloasunnon lainalla.
Hiljattain sain vanhemmiltani viestin, että veljeni ja hänen perheensä tulevat vierailulle viikoksi, ja he odottivat, että majoittaisin heidät meille. Olin kyllä iloinen siitä, että saisin taas nähdä veljeni pitkästä aikaa, mutta en voinut ottaa heitä meille asumaan, koska meidän neljän hengen perhe asuu pienessä yhdessä huoneessa.
Kun tapasimme heidät rautatieasemalla, vietimme päivän kaupungilla kiertäen. Vanhempani ehdottivat vielä kerran, että minun pitäisi majoittaa veljeni, hänen vaimonsa ja poikansa, koska Helsingin majoitushinnat ovat kalliita. Valitettavasti se ei ollut mahdollista. Illallisella päätin tarjoutua viemään heidät hotellille, mutta veljeni ei pitänyt ajatuksesta lainkaan ja vaati, että heidän kuuluu yöpyä meillä.
Yritin keksiä vaihtoehtoja, ehdotin hyvää hotellia, hostellia tai mahdollisuutta vuokrata asunto tuttavien kautta, mutta he torjuivat kaikki ehdotukset. Oli selvää, että he halusivat asua Helsingissä minun kustannuksellani. Silti minusta tuntuu, että minulla on oikeus hallita omaa kotiani, jonka olemme Ainon kanssa hankkineet kovalla työllä, enkä ole kenellekään velkaa tätä majoitusta.
