Olen kotoisin suuresta perheestä, jossa olivat isäni, äitini, vanhempi veljeni, kaksi siskoani ja minä nuorimpana. Asuimme avarassa kolmionssa Helsingissä, ja isäni rakensi meille aikanaan suuren mökin järven rannalle Etelä-Savoon. Siitä huolimatta emme koskaan olleet kovin läheisiä oikeastaan me lapset, erityisesti tytöt, olimme usein riidoissa keskenämme. Kun kasvoimme aikuisiksi, mikään ei juurikaan muuttunut: suhteemme pysyivät etäisinä ja kiristyivät ajan myötä vain lisää.
Veljeni muutti ensimmäisenä pois kotoa. Armeijan jälkeen hän avioitui nopeasti ja sai hyvän aseman yhteisössään, vaikka paljon vaimonsa, Kaisan, vaikutuksesta, joka oudolla tavalla ei koskaan erityisemmin pitänyt perheestämme. Heille syntyi tytär, ja vanhempamme yrittivät parhaansa mukaan pitää yhteyttä lapsenlapseensa. Valitettavasti Kaisan vihamielinen asenne teki vierailuista ahdistavia. Tätä kesti vuosia, kunnes noin seitsemän vuotta sitten yhteydenpito loppui kokonaan.
Vanhin siskoni, Annikki, rakastui palavasti teatterialan opiskelijaan ensimmäisenä vuotenaan yliopistossa ja jätti opintonsa. Kolmen vuoden ajan hän seurasi miestä ja tämän teatteriseurueita ympäri Suomea esityksissä. Lopulta heidän välinsä rikkoutuivat ja mies jätti siskoni vieraaseen kaupunkiin yksin. Vanhempamme tarjosivat apua, minkä ylpeä Annikki kuitenkin torjui. Aluksi hän asui milloin missäkin soluasunnoissa, kunnes myöhemmin kertoi meille menneensä naimisiin. Emme tienneet tarkkaan, miten hän uuden miehensä tapasi, sillä siitä on jo kymmenen vuotta kun hän viimeksi kävi kotona.
Toinen siskoni, Sini, oli aina perheemme kruununjalokivi. Hän sai parasta kaikesta, eikä niinkään kykyjensä, vaan huomiota herättävän kauneutensa ansiosta. Opiskelu ei ollut hänen vahva puolensa, sillä hänen elämänmottiensa tuntui olevan: “Ihmisen arvo näkyy lähinnä lompakon paksuudessa.” Lukion jälkeen Sini alkoi seurustella tunnetun liikemiehen pojan, Markun, kanssa. Kun yrityksen menestys romahti, Sini ei aikaillut vaihtaa seuraa ja alkoi pian elää varakkaamman tuttavan, Antin, rinnalla. He ovat asuneet yhdessä viisi vuotta ja heillä on poika.
Minun oma elämäni ei ole ollut helppo. Valmistuttuani yliopistosta menin naimisiin, ja meille syntyi tytär, Hilkka. Mieheni kuitenkin ajautui alkoholin pyörteisiin, ja lopulta erosimme. Samaan aikaan vanhempani sairastuivat vakavasti, ja vuosien ajan tasapainottelin heidän ja lapseni hoitamisen välillä. Sisaruksistani ei koskaan ollut apua, vaikka kun puhe kääntyy perinnönjakoon, he kyllä muistavat vaatia osuuttaan. Isäni lahjoitti minulle aikoinaan mökin omistuksen, mutta uskon, että minulla olisi oikeus myös perheemme vanhaan asuntoon. Nyt kun aikaa on kulunut, nämä muistot nousevat mieleen kuin sumuun peittyneenä järven yllä hiljaisena iltana haikeina, täynnä kiertämättä jääneitä kysymyksiä ja vaikenematta pysyneitä murheita.
