Vanhaksi tuleminen ei ollut mikään asia, jota olisi pitänyt vastustaa se oli jotakin, mitä tuli kunnioittaa.
Ikä ei vienyt kauneuttasi, arvoasi eikä valoasi. Jos jokin muuttui, niin se, että ne kaikki tulivat entistä vahvemmin esiin. Vuosi vuodelta maailman asettamat vaatimukset karisivat yltä, ja jäljelle jäi se, kuka todella olit ihminen kaiken hälyn takana.
Aika ei pienentänyt sinua se kirkasti sinut. Se hioi pois ne kulmat, joista ei ollut enää hyötyä, ja vahvisti niitä piirteitä, jotka todella olivat arvokkaita. Se opetti päästämään irti taakasta, joka ei koskaan ollut omasi kannettavaksi tarpeesta tehdä vaikutus, tarinoista kuulua kaikkialle ja yrittää olla kaikki kaikille.
Juuri siinä hetkessä, kun päästit irti, alkoi tapahtua jotakin vahvaa.
Sinusta tuli enemmän itsesi kuin koskaan ennen.
Kasvojen uurteet eivät olleet katoavan nuoruuden merkki ne olivat kartta naurusta, surusta, rohkeudesta ja rakkaudesta. Hopeiset suortuvat hiuksissa eivät olleet värin häviämistä ne olivat elämänkokemuksen kruunu, todiste käydyistä taisteluista ja arvostetuista hetkistä.
Iän mukana tuli kirkkaus.
Rakkautta antoi harkitummin.
Puhui suoremmin ja aidommin.
Tarttui tiukemmin siihen, mikä oli merkityksellistä ja päästi rauhassa irti siitä, mikä ei ollut.
Vanhaksi tuleminen ei tehnyt sinusta vähempää.
Se teki sinusta syvemmän, viisaamman, ehjemmän.
Siksi jokainen uusi vuosi oli syytä vastaanottaa kiitollisuudella siitä viisaudesta, jonka oli saanut, siitä voimasta, jonka oli löytänyt, sekä siitä ainutlaatuisesta ihmisestä, joksi oli matkannut.
