Olen ollut yli kymmenen vuotta puhumatta vanhemmilleni tai isosiskolleni. Hyvin varhaisessa vaiheessa oivalsin, etten ollut rakastettu tytär. Heidän tapansa toimia oli kuin sanonta: “kaikki yhdelle, ei mitään toiselle”. Olin silloin seitsemäntoistavuotias, kun isosiskoni, Elina, tuli raskaaksi ja meni naimisiin. Vanhempani päättivät saman tien antaa Elinalle kaksion Helsingin keskustasta. He olivat nuoria, menestyviä ja rahasta ei ollut pulaa. He vielä remontoivat asunnon ja sisustivat sen uusilla huonekaluilla.
Tunsin itseni ulkopuoliseksi, ja lopulta rohkaistuin kysymään: “Saisinko minäkin oman asunnon?” Vanhempani tyrmäsivät minut heti: “Olet vielä yliopistossa. Puhutaan siitä sitten, kun perustat perheen.” Vuosia kului, ja olin 22-vuotias, yliopisto oli takanapäin. En ollut vielä aikeissa mennä naimisiin, mutta halusin itsenäistyä ja asua omillani. Uudestaan otin asian puheeksi siinä vaiheessa perheen yrityksellä ei enää mennyt yhtä hyvin kuin ennen. “Kun meistä aika jättää, tämä kolmio Töölössä on sinun”, he vakuuttelivat. “Se on jopa parempi kuin isosiskosi asunto, ja arvoltaan kalliimpi. Siihen saakka asumme kaikki yhdessä. Voisit sitten auttaa meitä vanhan päivän varalle.”
Aloin pohtia asiaa: “Miten voisin virallistaa tämän sopimuksen? Isosiskollani Elinalla on perintöoikeus tähänkin asuntoon.” Hain selvennystä ja kysyin vanhemmiltani: “Haluatteko, että rekisteröin tämän asunnon omiin nimiini? Luotteko, ettei Elina vaadi tästä osuuttaan? Hänellähän on jo omansa, mitä hän tästä enää tarvitsee?” Sisimmässäni tiesin, että osa heistä ajattelee, ettei asuintilaa voi olla liikaa. Myöhemmin ymmärsin, kuinka selvästi he suosivat Elinaa. Hänen miehellään oli ollut rahaongelmia, mutta siitä huolimatta vanhempani tukivat heitä taloudellisesti parhaansa mukaan minulle samanlaista apua ei koskaan tarjottu.
Kymmenen vuotta myöhemmin olemme edelleen vieraantuneita. Vanhemmilleni oli kova paikka, kun sanoin, että kaiken pitäisi olla mustaa valkoisella. He torjuivat idean tyystin. Siinä vaiheessa päätin vuokrata oman asunnon ja aloittaa elämän itsenäisesti. Vuosien varrella he eivät ole yrittäneet ottaa yhteyttä nykyään luotan vain itseeni.
