Kun veljeni täytti 18 viime kuussa, hän yllätti koko perheen ilmoittamalla aikovansa mennä naimisiin tyttöystävänsä, Venlan, kanssa. Vanhempani eivät kuitenkaan ilahtuneet uutisesta, päinvastoin he eivät olleet koskaan hyväksyneet Venlaa, koska hänen käytöstapansa olivat heistä huonot ja opinnot eivät kiinnostaneet lainkaan. Venla kävi ammattikoulua, mutta jätti tunnit usein väliin, mikä ärsytti vanhempiani valtavasti. He olivat varmoja siitä, että Venla vei veljeni huomiota pois koulusta ja vaikutti häneen epäedullisesti.
Venlan epäkohteliaisuus ja tapa pukeutua rennosti monesti vanhempieni mielestä jopa sopimattomasti vain syventyi vanhempieni kielteinen suhtautuminen. Myöskään Venlan omat vanhemmat eivät hyväksyneet heidän suhdettaan; he eivät halunneet Venlaa edes kotinsa läheisyyteen. Kahden vuoden yhdessäolon jälkeen Venla ei vieläkään ollut onnistunut voittamaan vanhempieni luottamusta.
Veljeni suuttui, kun vanhemmat vastustivat hänen päätöstään, ja ilmoitti päättäväisesti, ettei aikonut luopua Venlasta heidän takiaan. Itse suhtauduin Venlaan neutraalisti, mutta minua huoletti, miten hänen läsnäolonsa voisi kärjistää perheen sisäisiä jännitteitä. Veljeni asui vielä kotona meidän kanssamme, kun taas Venla asui äitinsä, isäpuolensa ja pikkusiskonsa kanssa. Koska he eivät voineet muuttaa yhteen omaan asuntoon, veljeni esitti Venlalle, että tämä voisi muuttaa meille hänen omaan huoneeseensa.
Tilanne eskaloitui, kun isämme päästi suustaan kovia sanoja ja kysyi, miten he voisivat asua pelkässä tyhjässä huoneessa ilman kunnon kalusteita, painotti vielä, että veljeni saisi myös maksaa kaikki menot itse. Veljeni reagoi repäisevästi, vaati hänelle kuuluvan osuutensa talosta, ja lähti saman tien pois mukanaan vain pieni reppu. Seuraavat viikot he kulkivat ystävältä toiselle, kunnes palasivat yhdessä vakaana aikomuksenaan pysyä yhdessä, olipa tilanne mikä tahansa.
Suurin järkytys tuli, kun veljeni ilmoitti aikovansa myydä oman osuutensa asunnosta ja vihjasi, että olisi valmis katkaisemaan välit meihin, ellei hänen valintaansa hyväksyttäisi. Tämä johti kiivaaseen riitaan, ja hän lähti taas kotoa. Kuulin myöhemmin huhuja, että Venlan tuleva anoppi oli saattanut kannustaa tähän radikaaliin ratkaisuun, sillä hänellä oli jonkinlaisia yhteyksiä lakialalle ja saattoi neuvoa nuoria. Yritin itse sovitella, mutta sekä vanhempani että veljeni torjuivat minut sanoen, että minun on parempi pysyä poissa tästä asiasta.
Olen joutunut miettimään paljon tämän tilanteen äärellä. Toivon, että ajan, ymmärryksen ja keskustelun avulla löytäisimme ratkaisun, joka palauttaisi sovun perheeseemme. Tämä epätietoisuus on raskasta kantaa.
