Maija ja hänen miehensä rakastavat kotiansa pienessä suomalaisessa kylässä. Heidän mielestään paikka on täynnä rauhaa ja muistoja. Mutta heidän miniänsä, Elina, ei voi ymmärtää viehätystä; hänen mielestään talossa ei ole mitään erityistä. Mukavuudet ovat kaukana moderneista, ulkohuussista ja saunasta arkeen, ja töitä riittää puutarhassa ja kasvihuoneessa. Silti, Maija ja hänen miehensä elävät kylässä keväästä syksyyn, huhtikuusta lokakuuhun. Jos se olisi heistä kiinni, he viettäisivät jopa talvet kylässä, mutta siihen tarvittaisiin merkittäviä investointeja talon kunnostukseen eikä heillä ole siihen varaa. “Paljon järkevämpää olisi, jos he matkustaisivat lomakeskukseen”, sanoo Elina.
Noin viisi vuotta sitten Maija ja hänen miehensä pyysivät poikaansa Juhania ja tämän vaimoa Elinaa auttamaan talon remontoimisessa. Nuorella parilla oli säästöjä tilillään, eikä heillä ollut suunnitelmia käyttää niitä. He lainasivat mielellään vanhemmilleen rahaa, 15 000 euroa.
Maija ja hänen miehensä lupasivat maksaa velan takaisin kahden vuoden kuluessa. Pian lainan jälkeen Elina sai kaksoset. Sinä aikana Maija tarjosi Elinalle korvaamatonta apua hän saapui joka päivä, vaikka oma rakas kesämökki jäi toisinaan vähemmälle huomiolle. Elinan oma äiti ei voinut auttaa samalla tavalla, sillä hänellä oli vielä työvuorot jäljellä. Samaan aikaan Juhanin isä teki lähes kaiken työn ulkona yksin.
Kahden vuoden aikana Maija nosti usein esiin velan takaisinmaksun ja vakuutti Juhanille ja Elinalle, että kaikki järjestyy. Mutta vähitellen puheet velasta jäivät mitään ei tapahtunut. Juhani sairastui vakavasti eikä pystynyt työskentelemään vuoteen, ja Maija oli ollut eläkkeellä jo kuusi vuotta. Nyt he eivät näytä pystyvän koskaan maksamaan lainattua rahaa takaisin.
Elinan ystävä ehdottaa: “Unohda ne rahat. Maija auttoi lasten kanssa ja toi meille joka viikko marjoja ja vihanneksia kylältä.” Toinenkin tuttava kannustaa: “Velat vanhempien ja lasten välillä eivät yleensä ole järkeviä.” Elinan oma äiti kuitenkin huomauttaa: “He lainasivat rahaa ja lupasivat maksaa takaisin.”
Elina tuntee olevansa ristiriitainen; hän ei tiedä, mitä tehdä. Mietittyään pitkään hän tajusi, että elämässä perheyhteys ja apu ovat joskus tärkeämpiä kuin raha tai lupaukset. Usein kiitollisuus ja arvostus läheisten antamasta tuesta ovat palautus, jonka arvoa ei voi euroissa mitata.
