Oli kerran nainen nimeltä Sirkku, joka aamuvarhain kiirehti töihin Helsingin arkkitehtuurin täyttämälle kadulle. Juuri kun hän astui ulos rapusta, hän huomasi unohtaneensa puhelimensa kotiin. Sirkku kääntyi kannoillaan ja suuntasi takaisin, mutta kun hän astui hissiin, se pysähtyi paukahtaen kahdeksannessa kerroksessa.
Sirkku odotti hississä jo jonkin aikaa, kun yllättäen rappukäytävästä kantautui hänen miehensä, Eeron, ääni. Eero keskusteli jonkun naisen kanssa, jonka äänen Sirkku pian tunnisti naapurinsa, Ilonan, ääneksi Ilona asui myös talossa.
Rakas Ilona, kuiskaili Eero pehmeästi, en malta odottaa, että olemme taas yhdessä.
Tänään illalla, vastasi Ilona hiljaa. Tuu mun luo kympin jälkeen.
Onko sun miehes tänään taas yövuorossa?
Koko viikon on yövuorot, vastasi Ilona lempeästi. Lähtee puoli kymmeneltä ja palaa aamulla, joten meidän pitää olla nopeita.
Miksi hissi jumittaa näin kauan? valitteli Eero hermostuneena.
He jutustelivat oven takana rauhassa, eivätkä heti tajunneet hissin olevan rikki. Kun asia lopulta selvisi, he lähtivät portaita alas. Eero kiitteli Ilonaa heidän hetkistään ja siitä onnesta, jonka tämä hänelle toi.
Aluksi Sirkku ei uskonut kuulevansa Eeroa rappukäytävässä saattoi olla kuka tahansa. Mutta kun Ilona mainitsi Eeron nimen ja vieläpä Sirkunkin, totuus alkoi valjeta: oma puoliso pettikin naapurissa, kahdeksannessa kerroksessa, Ilonan kanssa.
Sirkku nielaisi järkytyksen. No juuri näin, hän ajatteli katkerana. Sielläkö ne sun iltakävelyt sitten tapahtuvat, muka “raikasta ilmaa hengittämässä”? Nyt tiedän totuuden. Kyllä minä sinun ilmasi vielä korjaan, Eero…
Kun hissinovi viimein aukesi talonmiehen avaamana, Sirkku astui ulos ja päätti tehdä suunnitelman.
Oli jo ilta, kun Eero, kuten tavallista, ilmoitti lähtevänsä kävelylle ilmaa haukkaamaan.
Sirkku, lähden tunniksi ulos, hän ilmoitti eteisessä.
Mutta sääennuste lupasi sadetta, huomautti Sirkku.
Sade ei haittaa, otan sateenvarjon mukaan. Liikkuminen on hyväksi sydämelle, selitti Eero ja nykäisi takin ylleen.
Ehkä olisi parempi olla menemättä. Tänään ei tunnu olevan sun päiväsi.
En minä sellaisiin usko, Eero naurahti ja astui ovesta ulos. Tulen pian takaisin.
Mutta Eero palasi jo puolen tunnin päästä läpimärkänä ja ilman sateenvarjoa ja ilman takkia, kenkiä tai edes laukkua.
Mua ryöstettiin kadulla, hän huusi ovenraosta. Kyllä en muista milloin näin on käynyt, päästä sisään nopeasti!
Sun tavarat ovat pinoissa roskakuilun vieressä, Sirkku sanoi rauhallisesti. Voit viedä ne Ilonalle terveisten kanssa.
Mitä… Ilonalle?
Niin, sille kahdeksannen kerroksen naapurille.
Sirkku sulki oven ja palasi olohuoneeseen, televisiota katsomaan. Onneksi lapset ovat aikuisia ja muuttaneet pois, eivätkä joudu näkemään näitä aikoja, Sirkku mietti.
Eero juoksi roskakuilulle, löysi laukkunsa, pukeutui parhaansa mukaan, ja rahastakin hätäntyi hänen puhelimensa oli jäänyt Ilonan asuntoon. Niinpä hänen oli palattava Sirkulta pyytämään apua, mutta silloin hän jäi itsekin jumiin hissiin samaan kerrokseen, missä Sirkku aamulla.
Samaan aikaan koko talosta katkesi sähkö. Eero sai kyyhöttää hississä aikansa ennen kuin virrat palautettiin.
Kun Eero pääsi ulos, Sirkku oli jo matkalla töihin. Avain oli Sirkulla, eikä Eerolla ollut pääsyä kotiin. Eero lähti varmuuden vuoksi portaita alas, ja kahdeksannessa kerroksessa hän törmäsi Ilonaan, joka seisoi matkalaukun kanssa ja odotteli hissiä.
Onko mun puhelin sulla? kysyi Eero.
On, ja sun tavarat myös, sanoi Ilona hätääntyneenä.
He laskeutuivat alas hissillä yhdessä. Kummallekin oli tilattu taksi, ja matkat veivät heidät lopulta omille teilleen.
Näin nämä asiat menivät niinä vuosina silloin ennen täyttä draamaa helsinkiläisen kerrostalon arjessa, markoista euroihin, mutta ihmisten tunteet ja erehdykset ovat ajattomia, ihan niin kuin hissiin jäämisetkin.
