UUDENVUODENAATON TAPAUS
Minua ei huvittanut mennä kotiin. Vuoden viimeisen päivän työpäivä oli lyhyt, ja kaikki naiskollegani olivat jo kiiruhtaneet lastensa, miestensä ja perunasalaattinsa pariin. Iloisina, kirkkaasti hymyillen, tohkeissaan, isot muovipussit täynnä satsumia ja jokaisella lahjaksi toimitusjohtajalta saatu samppanjapullo kainalossa.
Kotona minua ei odottanut kukaan. Perunasalaattia ei ollut syytä tehdä vain itselleni. Katselin työpöydällä kohoavaa kirkkaassa pussissa olevien satsumien kasaa ja huokaisin. Ei, kotiin ei todellakaan tee mieli. Olin jo syventynyt raportin tekoon, kun yhtäkkiä huoneen oveen paukkasi hengästyneenä toimitusjohtaja, auki olevassa talvikurtiissaan toimistomme ainoa mies, samalla myös esimies.
No mutta, mitä sinä täällä yksin? Ja arvaa mitä, unohdin lahjan vaimolle! hän tokaisi, katosi sitten omaan huoneeseensa.
Parin minuutin päästä hän palasi.
Sinäkö se tosiaan täällä vielä olet? Miksi et ole menossa kotiin?
Olenhan sielläkin yksin, Antti, vastasin.
Jo kiireessä kotiin suuntaava pomoni jähmettyi ovensuulle, tuli viereeni, istui alas ja katsoi minua muutaman sekunnin hyvin vakavana.
No niin. Pilvi, nyt saat lopettaa tuon. Onhan nyt uusi vuosi tulossa. Miksi tuo surumielinen naama? Tänään kuuluu iloita, muutoin pysytkin yksin. Nainenhan on kauneimmillaan hymyillen! Alahan heiluttaa suupieliä, hän jupisi ja keräsi asiakirjani pinoon pöydältäni, muut lähtivät jo, mutta eikö tuolla ole muuta keksittävää…
Ei hätää, Antti! Olen pian menossa kotiin. Menkää vain vaimon luo, minä järjestän täällä kaiken ja lukitsen toimiston.
Ihan varma? hän varmisti kulmiaan kohotellen.
Ihan varmasti.
No hyvä sitten. Hyvää uutta vuotta!
Huokaisin taas. On se kyllä typerää jäädä toimistolle hengailemaan. Pitäisi lähteä kotiin.
Tilaisinko sittenkin pitsan? pohdin, Onkohan pizzeriat enää auki?
Ensimmäiseen paikkaan ei vastattu ollenkaan. Soitin seuraavan numeroon, siellä iloinen naisääni ilmoitti, että sulkeutuvat kuudelta ja toivotti samalla hyvää uutta vuotta. Vilkaisin kelloa kuusi viisi. Soitin vielä yhteen ja päätin, että tämä on viimeinen yritys. Yllättäen sieltä otettiin tilaukseni vastaan. Keräsin paperit, puin päälle takin, nappasin satsumat ja samppanjan mukaan ja astuin ulos.
Ulkona oli lumoavan kaunista. Talvinen ilma nipisti poskia, lumi narisi kengän alla. Katulamput paloivat kirkkaasti ja kaikkialla kaupungilla tuikki värikkäitä valoja. Ihmiset kiiruhtivat kotiinsa, kassit ja paketit kainalossa. Jotkut ryntäsivät kauppoihin vielä viime hetken lahjaostoksille. Minuunkin tarttui tunnistettava joulun kiireinen tunnelma.
Mitä mä oikein teen! moitin itseäni ja astelin päättäväisesti avautuvasta supermarketin ovesta sisään.
Pian jo purin ostokset keittiön pöydälle.
Jospa perunat ehtivät kiehua ajoissa.
Sytytin telkkarin, ripustin ikkunaan juuri ostamani valosarjan ja kytkin sen pistokkeeseen. Värikäs, välkkyvä käärme kiemurteli pitkin ikkunalistaa. Heilahdin ilmaan pienen tanssiliikkeen voimalla ja menin laittamaan uuden vuoden illallista.
Ihan itselle vain miksei!
Parvekkeella jäähtyi perunoita salaattia varten, pöydälle oli jo ilmestynyt voileipiä mädin ja lempigraavilohen kanssa. Kaupasta ostetut lihaherkut viipaloituivat isolle vadille salaattipedille, ja juustokuutioita sekä ananasta oli lautasilla. Satsumat, Antin lahja, olivat kulhossa.
Puolen tunnin päästä oli perunasalaattikin valmis, pannulla tirisi kanankoipia. Vein ruokapöytää varten pienen sivupöydän sohvan viereen, peitin sen pitsiliinalla ja aloin asettaa ruokia tarjolle niin huolellisesti kuin olisi ollut vieraita tulossa. Nostin maljan ja vesilasin, veitsen ja haarukan lautasen reunalle, peräännyin muutaman askeleen ja tarkastelin lopputulosta kriittisesti, aivan kuin parasta itseni vuoksi.
Puoli yhdeltätoista menin avaamaan samppanjapulloa, kun yhtäkkiä ovipuhelin soi.
Tilasitteko pitsan? kuului reipas miehen ääni.
Voi hyvänen aika, kokonaan unohtui!
Totta kai! Tulkaa vaan ylös, vastasin ja painoin avausnappia.
Saisinko tietää paljonko olen velkaa? kysyin hymyillen nuorelta mieheltä, jolla oli neliskanttinen pitseriakotelo käsissään.
Et mitään. Ottakaa tämä lahjaksi.
Hänellä oli lämmin ja vilpitön hymy.
Mutta sehän ei sovi! Eikö se oteta palkastasi?
Ei oteta. Voin luvata. Tämä on hyvitystä näin myöhäisestä toimituksesta. Ottakaa nyt pitsanne, viimeinkin.
Huomasin yhä piteleväni avaamatonta samppanjapulloa kädessäni.
Ottaisitko samppanjan hetkeksi? pyysin, ojentaen pullon, samalla vastaanotin pitsalaatikon.
Sinäpä et näytä ihan lähetiltä, sanoin palattuani keittiöstä.
En olekaan. Olen pitserian omistaja. Päästin työntekijäni kotiin aiemmin onhan uusi vuosi. Itselläni ei ketään kotona odottamassa. Sitten huomasin yhden tilauksen jääneen hoitamatta ja päätin viedä sen itse. Minua ei kukaan odota, mutta pitsaa odotetaan. Tosin matka vähän venähti…
Vartti enää jäljellä! huudahdin, avaa nopeasti samppanja! Täytyy ehtiä kilistää ennen vuotta vaihtuu!
Totta kai. Onhan sinulla lasit?
Juostessani hakemaan laseja, kuului korkin poks.
Vanhalle vuodelle!
Vanhalle vuodelle!
Kilistimme varovasti ja kumosimme kuohuvan juoman.
Voi meitä!
Mikä hätänä? mies kysyi.
Voi, sinähän autoilit! Nyt et voi enää ajaa!
Totta! mies hymyili leveästi uudelleen.
Miten nyt kotiin pääset?
Näyttää siltä, että en mitenkään!
Eikä taksitkaan varmasti kulje…
Ei taida, mies totesi iloisesti.
Tiedätkö mitä? Ota kengät pois ja astu sisään. Muuten istumme uutta vuotta vain eteisessä!
Onpa täällä kodikasta.
Kaadatko pian, presidentin puhe loppui jo!
No niin, hyvää uutta vuotta… ööh…
Pilvi, kannustin.
Hyvää uutta vuotta, Pilvi! Olen Oskari.
Hyvää uutta vuotta, Oskari! Maista perunasalaattia, tein sen itse. Tosin minulla on vain yhdet ruokailuvälineet. Hae ne tosin kohta… Tai syö vaikka suoraan kulhosta, jutustelin iloisesti ja minua hymyilytti kummallisesti.
Pidin Oskarista, hänen kanssaan oli niin helppoa.
Nam, suoraan kulhosta on paremman makuista. Pilvi, onko sinulla yhtään ruisleipää? Olen suunnilleen nälkään kuoleva.
On toki!
Kun palasin leipäpalan kanssa, Oskari istui molemmissa käsissä kanankoipi, hampaat täynnä ruokaa.
Anteeksi, oli pakko maistaa heti aivan loistavaa. Pilvi, osaatpa laittaa ruokaa!
Voi että, Oskari. Kuvittelin jo, että kaikki menee hukkaan. Katso, miten paljon laitoin. Yksin en millään olisi syönyt tätä.
Eihän yksin minä autan!
Pian pitääkin auttaa!
Huomasin näläntunteen.
Söimme salaattia suoraan kulhosta, joimme samppanjaa, katselimme uuden vuoden ohjelmaa ja nauroimme höpötyksille.
Näköjään kaikki kuohuva meni!
Minulla on lisää autossa, käyn hakemassa!
Oota hetki, tulen mukaan!
Raikas ilma, sanoin, heilautin hartioita.
Seisoimme Oskarin auton vierellä, ilotulitukset räiskyivät taivaalla.
Pilvi, tuletko naimisiin kanssani? Heti ei tarvitse, vuoden kuluttua! Sinun pitää tutustua minuun ensin.
Toivottavasti vitsailet.
Älä suotta toivo!
Lupaan miettiä asiaa.
Jatketaanko juhlimista?
Nyökkäsin ilahtuneena, Oskari otti autosta kassinsa ja jatkoimme yhdessä juhlaa.
Koko yö aikaa…
