Unennäkijä
Taasko?! Siina, Siina! Herää nyt! Tai muuten herättää pienetkin! Ota kiinni hänestä! Lempi liukui alas sängystään ja ravisteli sisartaan olasta. Koskahan hän jo rauhoittuu
Sanni pyöri levottomasti unissaan ja hänen valituksensa, pitkänä ja surullisena, täytti koko huoneen ja sai sydämen muljahtamaan aivan kuin joku seisosi selän takana.
Aivan kuin huonossa kauhuelokuvassa! Siina veti peiton päältään ja, silmät puoliksi kiinni, käveli Sannin sängyn luo.
Siina asetteli oman peittonsa siskon päälle, painautui viereen ja lauloi matalalla äänellä:
Tuuti, tuuti, lapseni… Voi Lempi! Eipä taida tuutulaulut riittää! Hänhän hehkuu kuin uuni! Vietä äiti tänne!
Lempi epäröi hetken Sannin sängyn äärellä, huokaisi ja suuntasi sitten vanhempien makuuhuoneeseen. Ei auttanut Sanni oli heille yhtä tärkeä kuin pienemmät. Ja äiti ei varmasti antaisi anteeksi, jos jotain jätettäisiin kertomatta.
Vanhempien makkarissa oli rauhallista. Lempi silitti pikkuveli Sakarjan olkaa, tämän pinnasänky kun oli siirretty aivan vanhempien sängyn viereen, ja hipaisi varovasti Sirkun harteita.
Äiti
Samat, tummanruskeat silmät kuin Lempillä, avautuivat heti, aivan kuin Sirkku ei olisi nukkunutkaan, ja lämmin käsi tarttui pehmeästi tytön sormiin.
Mikä nyt, rakas?
Sannilla on tosi huono olo! Varmaan kuumetta. Koko tyttö on tulikuuma!
Sakarja inahti uneliaisena, ja Sirkku alkoi laulaa, yhtä hiljaa kuin Siina äsken:
Tuuti, tuuti, lapseni…
Hän veti Lempin käden Sakarjan kyljelle ja hymähti:
Heiluttele häntä siinä, ettei herää kunnolla. Minä käyn…
Kuin selkäkipua ei olisikaan ollut vielä eilen, kun hän putosi keittiötikapuilta, Sirkku nousi ja hiipi varpaisillaan lastenhuoneeseen, kuunnellen kodin lempeää hämärää.
Tämä talo oli hänen ylpeytensä. Kuinka monta kertaa hän oli kuullut, ettei heillä ollut varaa rakentaa. Että kannattaisi pysytellä kerrostalossa. Sukulaiset olivat kohauttaneet olkiaan täysin peittelemättä:
Miksi te tarvitte tällaisia huoneita? Minkä takia, kun ette saa lapsiakaan!
Sirkun sydän oli puristunut ja katse painunut maahan kuin joku piittaamaton olisi painanut häntä alemmas. Etkö osaa saada lasta? Sinua ei ole siihen tarkoitettu. Silloin ei kuulu katsoa maailmaa suoraan, eikä korottaa päätä. Pitää olla nöyrä!
Kuinka monta kertaa Arto oli tullut hänen luokseen, kun hän oli taas palannut keskustelusta äitinsä tai tätien kanssa surullisena silmiä luimistaen, ja vetänyt vaimonsa halaukseen. Kummallista, kuinka hyvin Sirkun poski sopi hänen kaulapitkureikäänsä. He tunsivat toisensa niin lujasti, että kaikki ajatukset ja toiveet olivat yhteisiä.
Anna olla! Älä välitä niistä puheista! Eivät he tiedä mitään!
Mitä tässä pitää tietää, Arto? Hehän ovat oikeassa. Ei meille tule lapsia
Sovitaan, että katsotaan vielä! Arton leuka kiristyi vihasta, ja hän päätti mielessään tehdä mitä vaan, että Sirkun unelma toteutuisi.
Kaikki tuntui mahdolliselta, jos raha riitti ja asui lähellä Helsinkiä. Yksi klinikka, toinen, kolmas… Jokaisesta tuli hylkäys. Lääkärit vain levittelivät käsiään:
Ei me olla mitään noitia!
Sirkku alkoi jo kätkeä katsettaan mieheltäänkin, ettei tarvitsisi kertoa ratkaisevaa totuutta. Vasta kun Arto ehdotti talon rakentamista, Sirkku avasi sydämensä.
Ei minun kanssani, Arto Minä rakastan sinua, mutta sinulla pitäisi olla perhe. Jos minä en voi antaa sinulle lasta, minä…
Unohda! Arto löi teenkupan pöytään ja pujahti korvalehdelleen, kun poltti sormensa. Sirkku! Lopeta tuollainen! Mä olen yksinkertainen mies, voin kyllä sanoa suoraan, mitä ajattelen! Anoppiasi ei miellytä yhtään! Miksi pitäisikään? Kuka käski päästää minut matkaan ilman sinua! En päästä! Et pääse minnekään… Anteeksi, mutta tyhmä nainen, siinäpä se!
Minä vai?! Sirkku kohotti päänsä hämmästyksestä.
Kuka sitten? Keksit tuollaista! Sinä olet minulle tärkeä. Lapsia… Jos tulee, tulee! Jos ei, se on meidän kohtalo. Ei kaikille ole kirjoitettu sama polku.
Tämä keskustelu ei vakuuttanut Sirkua. Mies oli nuori ja vahva nyt, mutta mitä myöhemmin tapahtuu? Olisiko hänellekin tullut joskus mieleen, ettei kaikki mennyt niin kuin piti?
Mutta Arto pysyi kannassaan. Hän oli odottanut Sirkun tapaamista koko ikänsä.
Sirkun avioliitto oli toinen. Ensimmäisen kerran hän meni naimisiin yhdeksäntoistavuotiaana ei niinkään halusta, vaan jotta pääsisi pois kotoa, äidin ankaran kontrollin alta.
Sirkun ja hänen äitinsä, Hilkka, väleissä ei ollut kehumista. Joskus Hilkka rakasti tytärtään ylitse kaiken ja kehui tätä kaikille, mutta toisena hetkenä aivan kuin paholaiset olisivat repineet hänen sisintään, ja kaikki aiempi ylpeys oli unohtunut.
Miksi minusta tuli tällaisen lapsen äiti? Sirkku! Joskus olet nero… ja toisinaan… Mitä oikein on päässäsi, tyttö?!
Jos Sirkku olisi osannut vastata, hän olisi. Mutta hän painoi vain katseensa ja mietti, miten rakastaa äitiä, joka vain huusi ja moitti.
Jos joku olisi kysynyt, rakastaako Sirkku äitiään, hän olisi vastannut kyllä heti. Mutta aikuisena hän ymmärsi, että vain älykkyydellä, koulutuksella ja ystävillä ei ollut väliä vaan lämmöllä. Hänen äitinsä oli hurmaava seurassa, kekseliäs, mutta ei koskaan löytänyt lämpöä suhteessaan omaan lapseensa.
Äiti, miksi sinä et rakasta minua? Sirkku sai sanottua häidensä alla, kun Hilkka näki hänen morsiusmekkonsa ja kysyi, mistä hän oli tuon rievun löytänyt.
Sirkku, joka oli metsästänyt mekkoa kuukauden, oli varma, ettei äidillä olisi moitittavaa. Mutta niin vain kävi…
Äiti! Kerro! En ymmärrä! Olen ainut lapsesi. Sinä ja isä elitte ihan hyvin yhdessä, ainakin minusta tuntui niin. Mikä minussa on vikana? Miksi olet niin armoton?
Älä höpötä!
Mutta ihan sama, mitä teen, kaikki on väärin
Tee sitten oikein! Ja kaikki järjestyy! Sirkku! Lopeta hermojen repiminen! Jos kerran päätit mennä naimisiin, niin älä vaadi minulta hyväksyntääsi! Se on sinun päätöksesi. Minua ei tule syyttää sen jälkeen.
Omiin lapsiin oppii ymmärtämään Hilkka huokaisi.
Mitä ymmärtämään, äiti?
Kuinka raskasta on rakastaa lasta! Kuinka vaikea osoittaa, että hän on tärkeä! Eikö se muka näy siinä, mitä olen tehnyt sinun hyväksi?
Puhutaan nyt muusta…
Sinun isäsi oli aina omissa jutuissaan, ja minä kasvatin sinut niin kuin osasin. Jos olisi ollut poika
Sirkku ymmärsi tuolla hetkellä, mikä perheessä oli vialla. Äiti kertoi myöhemmin, että vanhemmat olivat aina halunneet pojan, ja tyttären syntymä otettiin vastaan laimeasti.
Voi taivas, vieläkö tällaista Sirkku vaelteli Kaisaniemen puistossa. Poika yhtä, tyttö toista! Kun saan lapsia, en koskaan tee eroa. Toivottavasti en Jumalauta, miksi näin käy? Mitä voin tehdä, ettei omista lapsista ikinä tule vieraita?
Häät olivat näyttävät ja sekavat. Sirkku oli tukehtua tiukkaan korsettiin, ja äiti vain huokaili muka onnellisena.
Kaikki on hyvin, eikö vain? Olette upea pari! Oletko onnellinen?
Sirkku vain nyökkäili, vaikka kuristi.
Avioliitto jäi lyhyeksi, kun keskenmenon jälkeen mies pakkasi tavaransa ja lähti. Asunto, jonka vanhemmat olivat ostaneet Sirkulle jo ennen naimisiinmenoa, jäi autioksi.
Hilkka haki tytärtään sairaalasta ja rupatteli iloisena, aivan kuin mitään pahaa ei olisi tapahtunut.
Vuokrataan tämä, tyttöseni! Muutat meille! Nyt riittää. Ole nyt järkevä.
Sirkku ei vastustellut, mutta pyysi illalla isää ratkaisemaan asian eri tavoin.
Isä, jos yhtään rakastat, anna minun asua yksin.
Miksi?
Sattuu liian paljon
Isä ymmärsi ja määräsikin kuukausiavustuksen, kielsi vaimoaan puuttumasta Sirkun asioihin.
Näin päätin.
Hilkka suostui, vaikka yleensä hän ei myöntänyt mitään. Myöhemmin hän vain vaati, ettei isä ottaisi tukea pois ja määräsi säästämään rahat syrjään.
Sirkku sai opintonsa päätökseen, työ eteni, mutta yksityiselämä takkusi. Hän ei ollut huonon näköinen, muttei mikään loistava ilopilleri; sielua hehkuttava kipinä puuttui.
Hyvä syy siihenkin löytyi. Lääkäriltä hän sai pian kuulla, että raskauden komplikaatioiden vuoksi tuskin enää saisi koskaan lasta.
Tämä mursi Sirkun. Työ ja arki rullasivat vielä, mutta elämänilo oli kadonnut.
Mikä Sirkulla on? äidin isosisko, Olga, otti puheeksi tytön voinnin.
Mikäpä hänellä olisi?
Katso nyt! Hän on kuin patsas… Silmät elottomat!
Sirkku ei kiinnittänyt huomiota, kun juhlia ja sukukekkeröitä alettiin pitää yhä enemmän. Vasta näissä tapaamisissa hän tapasi Arton.
Arto ei ollut mikään hienon perheen poika, vaan taksinkuljettaja, joka oli tuonut Olgan perheen mökille. Yhtäkkiä Sirkku, lumenvalkoisessa turkissaan, loikkasi autoon.
Kaupunkiin, ja heti!
Miksi juuri sinä päivänä, Sirkku ei tiennyt. Hän oli valmis karkaamaan.
Arto ei kyselemään jäänyt. Hän vei tytön kotiin, mutta kun Sirkku tajusi unohtaneensa laukun mökille eikä voinut maksaa, Arto vain naurahti.
Sovi sillä, että hymyilet minulle, niin ollaan kuitattu!
Odota hetki, haen rahat sisältä!
Mutta Arto oli jo lähtenyt, kun Sirkku palasi pihan portille. Se tuntui oudolta kohtalolta.
Tätä ei tietenkään jäänyt perheeltä huomaamatta. Äiti raivosi perinteiseen tapaan, isä suhtautui maltillisemmin.
Seuraavana aamuna Arto jo odotti Sirkun pihalla.
Hyppää kyytiin!
Rento nuori mies, jolla oli pilkettä silmäkulmassa. Tuu nyt, niin jutellaan.
Siitä heidän tutustumisensa lähti.
Sirkku oli varovainen, näkymättömän korkeuden ja perhetaustan erojen vuoksi. Hän kuitenkin aisti, että juuri tässä miehessä oli jotain lohdullista ja omaa. Päätös antaa romanssille mahdollisuus tuli yllättäen.
Mä en ehkä koskaan voi saada omia lapsia, Sirkku tunnusti ennen häitä.
Ei ihminen rakastu vain saadakseen lapsia, Arto vastasi. Minä rakastan sinua, ja ollaan yhdessä, oli lapsia tai ei.
He menivät maistraatissa naimisiin, juhlat pidettiin Artolla. Sirkun vanhemmat eivät tulleet. Isä saapui myöhemmin, onnea toivottaen, mutta Hilkka pysyi poissa.
Mutta Arton vanhempien kanssa Sirkku löysi pian yhteisen sävelen vaikka äiti Aila kävikin heti asiaan.
Laiha olet kuin orava… Nyt syödään kunnolla! Jos et itse keitä, minä opetan!
Äiti! Arto nauroi.
Elähän siinä, poika! Tule auttamaan minua, Sirkku! Keitän hilloa, miehiin ei ole luottamista!
Sirkku huomasi viihtyvänsä tässä talossa, jossa tunnelma oli lämmin ja jossa asioita sanottiin, kuten oikeasti tarkoitettiin.
Kun hän sitten kertoi hedelmällisyysongelmista, Aila vain halasi lujasti.
Voi tytön tyllerö! Kiitos siitä että kerroit. Kaikki on Jumalalla tiedossa. Näet vielä, onnea tulee kyllä!
Juuri Aila keksi, että lapsen voisi ottaa myös sijaisperheeseen.
Ei meidänkään perhe ollut verestä ja olin silti vanhemmilleni tärkein.
Sirkun ura asianajajana nousi, mutta hän halusi enemmän. Vanhemmuuskoulu käytiin, kuten laki vaati, ja sitten he alkoivat etsiä lasta.
Heille soitettiin jo heti: Naapurit, Virtaset, ovat joutuneet luopumaan kolmesta lapsesta. Sirkun vanha naapuri, joka tunsi lapset syntymästä asti, rukoili, etteivät ne joutuisi laitokseen.
Ymmärrän, että aioitte ottaa vain yhden… Voi jos näitä ei viedä laitokseen! Pienimmät eivät kestäisi.
Arto ja Sirkku eivät epäröineet, vaan ajoivat saman tien hakemaan lapset.
Seitsemänvuotias Siina ja kuusivuotias Lempi kotiutuivat varsin nopeasti.
Älä säikähdä! Näemme kyllä, että olet kiva, he sanoivat aikuismaisesti Sirkulle.
Kaksivuotias Samuli alkoi heti sanoa Sirkulle ‘äiti’.
Suvussa nousi äläkkä.
Oletko ihan hullu? Kolme lasta, vielä tämänlaisella suvulla?
Olen juristi, äiti…
Sirkku huomasi uudessa roolissaan, että joskus on irrotettava äidin otteesta.
Lapset kasvoivat yksi, kaksi, kolme vuotta kerrallaan. Hän teki töitä kotoa käsin, hoiti minimaalisesti asiakkaita, mutta pääosin oli lapsilleen äiti.
Kun Sirkku viimein huomasi olevansa raskaana, hän ajatteli ensin kaiken johtuvan stressistä. Arto kuitenkin vakuutti:
Nyt mennään lääkäriin.
Aila, joka oli yötä, naureskeli hellästi ja arveli tietävänsä, mistä oli kyse.
Kun lääkäri näytti ultraäänikuvaa, Sirkku purskahti itkuun.
Sakarja syntyi talvella, tuoden tupaan iloa ja vaivaa. Siina ja Lempi ottivat uuden veljen rauhallisena asiana mitä enemmän, sitä parempi. Samuli suhtautui ensin mustasukkaisesti: itki ja piti Sirkun aina lähellään.
Kun Samuli viimein rauhoittui, elämä toi jälleen uuden lapsen: Sanni.
Tämä lapsi muutti kaiken. Sanni oli Sirkun serkun tytär, joka menetti äitinsä tragediassa, eikä kenellekään koskaan tullut mieleenkään jättää häntä laitokseen.
Sanni oli arka ja pelkäsi öisin niin, että koko talo heräsi.
Kun Sanni jälleen kerran heräsi yöllä itkien, Sirkku veti tytön syliinsä.
Älä pelkää, olet minun, hän sopersi surusta värisevällä äänellä.
Sanni tunsi, ettei kukaan enää voinut ottaa häntä pois.
Sanni ei kuitenkaan unohtanut öisiä huutoja.
Lopulta lapset päättivät keksiä apukeinon.
Sanni pelkää unissaan, Siina sanoi mummolleen. Miten autetaan?
Rakkaudella, lapset, Aila sanoi hellästi. Jos hän tuntee kuuluvansa kotiin, pelko haihtuu.
Tytöt yrittivät lahjoilla, mutta mikään ei tehonnut. Sitten Samuli toi kirjasta idean.
Käärmeiden pyydystäjä! hän julisti.
Mitä tarkoitat?
Unennäkijä! Täytyy tehdä sellainen Sannille! Pahat unet jäävät kiinni verkkoon eikä hän enää itke öisin!
Tytöt pyysivät äitiä ostamaan puuvillalankaa ja helmiä. Mummon hanhen höyhenet irrotettiin ja koko perhe osallistui tekemiseen.
Valmis unennäkijänverkko ripustettiin Sannin sängyn päätyyn. Siina kertoi Sirkulle:
Se on nyt valmis. Mutta oikeasti Sannilla on jo oma unennäkijä.
Ai miten niin?
Sinä. Hän piti yöllä kädestäsi kiinni eikä itkenyt. Joten sinä olet hänen unennäkijänsä.
Sirkku nyökkäsi ja hymyili. Hänellä oli viisi lasta, oma perhe vihdoin.
Kun Sanni seuraavana yönä heräsi, hän kietoi kätensä äitinsä kaulaan ja nukahti rauhassa.
Aamulla Sirkku katsoi ympärilleen: kotona kuului naurua. Mummot keittiössä, isä-auto toi ruokaa, Samuli leikki tipun kanssa ja tytöt käyttivät kissa- ja koiravertauksia, haaveilivat omasta lemmikistä.
Kaikki olivat paikalla, kaikki olivat kotona ja juuri niin kuului ollakin.
Ehkä vielä on tilaa jollekin uudelle rakkaudelle. Aika näyttää.
