Laitoin kaiken hänen unelmaansa ja jäin itse ulos juhlista…
Joskus rakennamme linnoja ihmisille, jotka kantaisivat meidät kynnyksen yli mutta vain sillä ehdolla, että kannamme vielä työkalulaatikkoa. Tämä on Tapio Virtasen tarina: muistutus siitä, että rakkaus ja bisnes ovat vaarallisen kirpeä juoma, jos toinen rakastaa ja toinen vain hyödyntää.
Kohtaus 1: Kaikki tai ei mitään
Meilahden fiini kortteli tuoksuu tuoreelta maalilta ja uusi lasivitriini kiiltää. Tapio, vähän päälle kolmekymppinen mies lippalakkipäässä ja haalareissa, hinkkaa uuden muotiliikkeen oven viimeistä tahraa pois. Kasvoilla on sekoitus väsymystä, ylpeyttä ja ehkä ripaus Sisu-pastillin jälkimakua. Hän ei ole vain talkkari vaan se, joka kaivoi viimeiset eurot säästöpossustaan tämän unelman vuoksi.
Häntä lähestyy elegantti Siiri ja tämän äiti Tuulikki, jonka katse jäädyttäisi vaikka Järvi-Suomen järvivedet keskikesälläkin.
Kohtaus 2: Onnellista hetkeä ennen myräkkää
Tapio kääntyy rakkaansa puoleen, silmät tuikkien kuin juhannusyönä:
**”Kaikki on valmiina, kulta. Joka ainut yksityiskohta on juuri sellainen kuin halusit. Huomenna avataan ovet vihdoin!”**
Kohtaus 3: Pohjolan kylmä suihku
Tuulikki ottaa askeleen, vilkaisee Tapiota kuin kolmen päivän vanhaa korvapuustia.
**”Me avataan? Älä nyt viitsi,”** hän tokaisee. **”Sinä olet vain se remonttimies. Nyt korjaa työkalusi pois, ennen kuin kunnon vieraat tulevat.”**
Kohtaus 4: Lapiolla takaraivoon
Tapio jäätyy. Hän odottaa, että Siiri avaa suunsa puolustukseksi.
**”Tarkoittaako hän tosissaan? Siiri, laitoin tähän kaikki säästöni meidän vuoksi!”**
Siiri katselee hetken omaa kampaustaan ikkunasta ja sitten vasta Tapiota, silmissä talvi-iltapäivän harmaus.
**”Realistinen pitää olla, Tapio. Sä et vaan sovi tämän liikkeen tyyliin. Äiti on oikeassa: nyt olisi hyvä alkaa miettiä uusia kuvioita.”**
Kohtaus 5: Se hetki, kun Jopo jää sateeseen
Tapiolla raksuttaa päässä, mutta tuska vaihtuu omituisen tyynen rauhalliseksi. Hän kiskaisee taskusta pienen suomalaisen IoT-puljun älynappulan.
**”Unohditte varmaan, että asensin tänne kaiken tekniikan,”** hän toteaa hiljaa, peukalo punaisen napin päällä.
Tarinan finaali:
Tuulikki mulkaisee: “No jaa, aiotko pimittää sähköt? Ammattimies tulee ja näppäilee tunnit uusiksi.”
Tapio nostaa katseensa:
**”Minä en vain asentanut, minä omistan ohjelmiston. Tämä liike on älyrakennus, ja koodi on omaa firmaani. Ja koska siirtosopimusta ei allekirjoitettu…”**
Hän painaa napin.
Sähköputki naksahtaa, ja jyhkeät teräslamellit humahtavat alas. Sisältä sammuu jokainen lamppu. Ovet paukahtavat lukkoon. Koko liike on yhtäkkiä pimeä kuin Lapin kaamos.
**”Mitä sä menit tekemään?!”** Siiri karjaisee ovea nykien. **”Meillä on tunnin päästä tarjoilut sijoittajille! Avaa heti, muuten…”**
Tapio tunkee napin taskuunsa, nappaa työkalulaatikkonsa ja kääntyy pois.
**”Jos en kelpaa teidän brändiin, ei tarvitse kelvata minunkaan kikkani. Huomenna lakimies lähettää laskun älyjärjestelmän käytöstä. Siihen asti… nauttikaa hämärästä. Juhlat on peruttu.”**
Hän kävelee pois, kuuntelee korvakuulolla huutavat äänet ja tuhahtaa partaansa. Ovelle kerääntyy jo silitettyä juhlaporukkaa, jotka katsovat mystistä teräslaatikkoa hämmentyneinä viisi minuuttia sitten se oli Siirin suurin unelma.
**Opetus:** Älä koskaan vähättele sitä, joka kaivoi perustukset sun menestykselle. Ilman sitä kaikki on vain kasa kallista jätettä.
*Mitäs itse tekisit Tapion sijassa? Kommentoi alle!*Tapion askeleet kevenevät joka korttelilla. Sateen jälkeinen ilta tuoksuu mahdollisuuksilta, ei enää maaleilta, eikä pettymykseltä. Hän miettii, miltä tuntuu omistaa koko valo ei liikkeen lasiseinässä, vaan sydämessä, joka vihdoin ymmärtää oman arvonsa.
Ensimmäisen kadunkulman kohdalla vanha tuttava Kalle nostaa kättä.
“Kuulin, että pyöritit taas temppuja. Meillä olisi uusi projekti, missä juuri sun osaamista tarvitaan.”
Tapio hymyilee, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, varovainen toivo vilahtaa katseessa. Ehkä uusia unelmia rakennetaan niille, jotka osaavat myös sulkea ovet ajoissa.
Sillä ovien takana, pimeässä, kaikuvat vielä oudon kaiun lailla Tuulikin huudot ja Siirin valitus mutta Tapio kääntää kasvonsa kohti kasvavaa, kirkkaampaa aamua.
Hän pyyhkii Sisu-purkin kädellään, painaa huulille pienen hymyn ja ottaa askeleen eteenpäin tällä kertaa ihan itseensä uskoen.
