Neiti, istuta lapsesi syliisi, suuri, noin viisikymppinen nainen torui minua. Halusin mainita, että ostin pojalleni paikan linja-autosta ja maksoin siitä 80 euroa.
Sinä päivänä olin viemässä Anttia mummon luokse. Meillä Antti on isokokoinen, vaikka vasta viisivuotias, mutta kaikki pitävät häntä jo koululaisena. Perheessäkin häntä kohdellaan kuin aikuista. Siksi ostamme aina hänelle oman paikan linja-autoihin hän käyttäytyy hyvin, ja on pitkä ja painava, vaikea pitää sylissä. Sekä minä että lapseni menisimme epämukavasti, ja hän saattaisi vielä sotkea kengillään toisten vaatteet, jos istuisi sylissäni. On siis kaikkien kannalta parempi, että Antti istuu omalla paikallaan.
Juuri tänään Antti istui ikkunan vieressä ja minä hänen vieressään. Olimme valinneet paikat etupenkistä, jotta pääsemme helpommin ulos, sillä meidän piti jäädä kyydistä ennen muita matkustajia. Kerroin kuskille, että lapsellekin on ostettu lippu, ettei hän asettaisi ketään toiseen paikkaan.
Lähdimme Helsingin ulkopuolelle. Aivan maantiellä linja-auton pysäytti pyylevä nainen. Jossain takana oli vielä vapaita paikkoja, joten kuski pysähtyi. Kun tämä nainen nousi kyytiin, en voi sanoa sitä muuten kuin että koko auto keinahti, ja matkustajat katselivat hiljaa kun hän kapusi sisälle. Kun hän lopulta sai oven kiinni perässään, kaikki kuulivat kuskin surullisen huokauksen. Kuski jatkoi matkaa, ja nainen alkoi tunkeutua kohti matkustajien penkkejä.
Tyttö, istuta lapsesi syliisi, nainen nuhteli minua tiukasti. Selitin hänelle, että olen maksanut lapseni paikasta, enkä siirrä häntä syliini. Kuski puolusti minua, sanoen että voisimme siirtyä eteenpäin, siellä on enemmän tilaa. Tämä nainen murisi töykeästi, että hänen täytyy saada istua, koska meidän olisi helpompi vaihtaa. Lisäksi hän kulkee tällä bussilla usein ja istuu aina ikkunapaikalla.
En luovuttanut paikkaani, mutta bussi kiihtyi ja nainen alkoi horjua penkkien välissä, eikä ollut menossa kohti takapaikkoja. Sisälläni kiehui, mutten halunnut riidellä lapsen edessä. Rupattelimme Antin kanssa, jotta saisin ajatukset pois naisesta. Häntä ärsytti rauhallisuuteni, ja hän huusi: No, siirrä nyt nopeasti lapsi ja anna minun istua, etkö ymmärrä? Vastasin rauhallisesti, että en anna periksi. Poikani on iso ja hänellä on oma paikka. Koska olimme tulleet kyytiin aiemmin, istuimme missä halusimme. Lippuja ei tässä määrin jaeta.
Kuski ei antanut tilanteen häiritä, mutta aisti, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta hänen reitillään. Aluksi matkustajat eivät kiinnittäneet huomiota, jotkut kuuntelivat kuulokkeita, toiset nukkuivat. Vähitellen nainen alkoi saada neuvoja: Nainen, mene tyhjälle paikalle. Älä huuda, et ole kotonasi. Nainen väitti, ettei menisi eteenpäin, koska se on liian vaivalloista kokonsa vuoksi. Kaikille oli selvää, että hän halusi vain viedä meidän paikkamme periaatteesta.
Bussissa nousi melkoinen hälinä. Ja sitten tapahtui jotain erityistä. Kuski pysäytti auton, nousi omalta paikaltaan, siirtyi bussin sisälle, nosti naisen kassit ulos ja talutti hänetkin ulos. Hämmentynyt ja kiihdyksissä oleva nainen ei ehtinyt edes protestoida, kun kuski palasi ratin taakse ja jatkoi matkaa. Bussissa vallitsi hiljaisuus. Kaikki antoivat yhdessä kuskille korvauksena puuttuvat eurot. Kun saavuimme perille, annoimme rahat ja mies oli niin iloinen, että lupasi tulevaisuudessa pitää huolen ettei kyseinen nainen enää pääse kyytiin hän oli aina riidoissa muiden kanssa.
Tuo päivä opetti meille, että jokainen ansaitsee paikkansa ja toisten kunnioittaminen tekee matkasta miellyttävämmän kaikille. Kunnioita toisia se on taloudestakin tärkeämpää.
