Eräänä iltana palasin kotiin ja minua odotti yllätys. Tyttäreni pakkasi tavaroitaan: vaatteita, kosmetiikkaa, elektroniikkaa. Kysyin, minne hän oli menossa.
Kävi ilmi, että 18-vuotias Eevi oli äkkiä tuntenut itsensä aikuiseksi. Hätkähdin ihan ja päästin huudahduksen. Eevi sanoi:
Äiti, minä muutan nyt pois. Menen asumaan Villen kanssa.
Mitä ihmettä? Kuka Ville edes on? Etkö aio esitellä häntä meille? Kenen rahoilla aiot elää? Onko hänellä vanhemmat? Minusta teet tämän liian nopeasti.
Äiti, rauhoitu. On 2000-luku. Olen aikuinen ja elän omaa elämääni! vastasi Eevi.
En sanonut mitään siihen. Tajusin, ettei minulla ollut sananvaltaa. Seurasin sivusta, kun Eevi pakkasi tavaroitaan, ja hyvästelin hiljaa kaiken. En ollut käyttänyt vatkainta muutenkaan. Eevi sai tavaransa kasaan ja lähti. Ikkunasta näin nuoren miehen, joka kantoi hänen laukkujaan autoon. Jos hän kerran halusi aikuisen elämää, niin katsotaan miten se sujuu! Seuraavana päivänä vaihdoin oven lukot varmuuden vuoksi koskaan ei tiedä, millaisen yllätyksen Eevi ja hänen uusi tuttunsa vielä tekevät.
Muutama päivä kului. Ei sanaakaan tyttäreltäni. En olisi uskonut, että hän aloittaa oman elämän noin nopeasti. Sitten sain Eeviltä puhelun:
Äiti, maksatko edelleen kouluni?
Tuntui pahalta, että Eevi soitti vain kysyäkseen rahaa koulua varten, eikä edes kysynyt miten minulla menee.
En maksa. Olet itsenäinen nainen, en sekaannu enää elämääsi.
Selvä sitten. Kiitti vaan, äiti! Eevi haastoi topakasti ja lopetti puhelun.
No, juuri näin hän halusikin. Nyt hän saa itse kokea aikuisen elämää.
Päätin laittaa Eevin huoneen työhuoneeksi. Eihän hän siellä enää asunut. Etsin kivan pöydän ja tuolit. Jätin sängyn paikalleen, jos hän vaikka miettisi ja haluaisi palata.
Kaksi viikkoa kului. Olin palamassa töistä, kun näin Eevin ovella laukkuineen. Hän näytti hermostuneelta.
Mikset ilmoittanut tulostasi, kultaseni?
Hävetti, äiti. Etkö ole iloinen nähdessäsi minut? Eevi kysyi ja pyyhki kyyneliä.
Totta kai olen! Mitä oikein puhut? Tule sisään.
Menimme asuntoon, ja Eevi alkoi purkaa tavaroitaan omalle paikalleen. Mutta kahvinkeitin puuttui. Se oli jäänyt poikaystävän äidille. Tämä peri sillä tavalla maksua huoneesta ja ruoasta. Villehän on kolmekymppinen. Kun Eevi huomasi, etten aio enää maksaa hänen opiskelujaan, hän pyysi sitä poikaystävältään. Mutta tämä ei aikonut ottaa hänen kuluistaan vastuuta, eikä maksanut pennin hyrrää hänen tarpeistaan.
Itse mietin lähinnä, mitä Ville mahtoi ajatella, kun toi työttömän tyttäreni vanhempiensa kotiin?
Press «Like» and get the best posts on Facebook ↓
