Minä ja vaimoni olemme ihan tavallinen suomalainen perhe. Tämä on meidän ensimmäinen avioliittomme, ja olemme eläneet yhdessä jo 25 vuotta. Emme ole koskaan riidelleet tyttäremme Eevan nähden, vaan olemme näyttäneet toisillemme rakkautta ja huolenpitoa. Kaiken kaikkiaan meillä on onnellinen liitto. Toivoin, että kun tyttäremme näkee hyvän esimerkin kotona, hänkin pystyisi aikanaan rakentamaan oman onnellisen perheensä. Sanotaanhan, että lapset kasvavat vanhempiensa mallin mukaan.
Ongelmana vain on tämä: Eeva ei ole vielä naimisissa, mutta hänellä on poikaystävä. Kaksi vuotta sitten äitini kuoli, ja Eeva sai perinnöksi pienen kerrostaloasunnon Helsingistä. Minä ja vaimoni päätimme, että Eeva saa asunnon käyttöönsä. Nyt hän kertoi, että asuu siellä poikaystävänsä kanssa.
Ei meitä haittaa, että Eevalla on oma elämä. Mutta tämä poika on suorastaan kuriton. Hän ei tee kotona yhtään mitään, ei miesten töitä eikä muitakaan askareita. Jos hana alkaa vuotaa tai lamppu pitää vaihtaa, Eeva soittaa välittömästi minulle, että tulisin auttamaan. Olen monta kertaa kysynyt miksi poikaystävä ei tee mitään, mutta Eeva on aina hiljaa tai sanoo vain että kohta hän alkaa kyllä auttamaan.
Sain hiljattain tietää, että poikaystävä on tällä hetkellä työtön. Se tarkoittaa, ettei hän tuo kotiin euroakaan, vaan Eeva elättää heidät molemmat. Eeva raataa kahta työtä sen takia, että voi maksaa kaiken yksin. En usko, että poikaystävä oikeasti välittää hänestä.
Sanoin Eevalle, että hän on valinnut väärin. Mutta Eeva ei välitä hän uskoo, että poika vielä muuttuu ja että kaikki menee lopulta hyvin. Eeva rakastaa häntä. Minä taas rakastan tytärtäni ja sydäntä särkee katsella tätä.
Lopulta olen oppinut, että vaikka miten haluaisin suojella tytärtäni ja ohjata hänen polkuaan, jokaisen on kuitenkin opittava omista kokemuksistaan. Voin olla tukena vieressä, mutta en voi elää hänen elämäänsä hänen puolestaan.
