Työtoverini yritti siirtää omat raporttinsa minun hoidettavaksi. Lähetin hänen pyynnön esimiehelle: Auttaisittehan Tuulikkia, hän ei ehdi työtaakkansa kanssa.
Tuulikki ilmestyi tiimiimme puolitoista vuotta sitten. Hän oli miellyttävä ja huolellinen nainen, tunnollinen työntekijä, kahden lapsen äiti. Aluksi hänen avunpyyntönsä kuulostivat viattomilta: Hei, jään vähän pidempään terveyskeskukseen, voisitko vastata puheluun puolestani?, Täytyy hakea lapsi aiemmin päiväkodista, voisitko ladata raporttini järjestelmään, se vaatii vain pari painallusta. Meillä on tapana auttaa toisiamme, ja pidin tärkeänä olla tukena.
Mutta auttaminen voi helposti muuttua toistuvaksi vastuun siirtämiseksi. Muutaman kuukauden päästä huomasin, että pari painallusta oli muuttunut kokonaisiksi työtehtäviksi. Tuulikki kirjoitti viestejä iltapäivisin: Sinähän olet vielä töissä kuuteen ja minulla nuorempi sairastaa. Tätä kautta hän vaikutteli tunteisiin, vetosi syyllisyyteen ja sosiaalisiin normeihin. Suomessa äitien asema on erityisen suojattu; sillä tuella hän kulki pitkään, kunnes tunsin omat voimavarani hupenevan.
Tuulikki rakensi itsestään kiireisen sankarin, joka samalla taisteli arjen ja työn kanssa. Totuus oli kuitenkin tämä: palkka oli kaikilla sama, mutta osa hänen työtaakastaan siirtyi minun harteilleni, vaikka illat olivat minulla omia. Kun ensimmäistä kertaa kieltäydyin kohteliaasti vedoten kiireisiin, kohtasin passiivis-aggressiivisen vastauksen: Sinullahan ei ole lapsia, et ymmärrä, kun revitään joka suuntaan. Ovela ansa yrittää viedä oikeuden väsyä vetoamalla siihen, etteivät muiden syyt muka ole riittäviä.
Loppuhuipennus tuli kvartaalin lopussa. Meidän piti laatia myyntikoosteet huolellista, keskittymistä vaativaa työtä. Kello 16.45 sain Tuulikilta sähköpostin, raakadataa ja viesti: Päiväkodin juhla siirrettiin ja minun pitää lähteä nyt. Viimeistele, ethän sä aina osaat tämän nopeasti, menee vain 15 minuuttia, mutta minulla ei ole lastenhoitoa. Kiitän huomenna! Tajusin: jos taas suostun, menetän vapaa-aikani kuukausiksi. Suora kielto olisi tuonut loukkaantumista ja valituksia oli aika siirtää asia pois henkilökohtaiselta tasolta ja viedä se työprosessiin.
En lähettänyt kiukkuista vastausta. Sen sijaan välitin viestin esimiehelle, Markku Kivistölle, ilman syytöksiä: Hyvää iltaa Markku. Välitän Tuulikin viestin hän joutuu jättämään työt muille perhetilanteen vuoksi, eikä ehdi hoitaa tehtäviä normaalin työajan puitteissa. Voisiko Tuulikin töitä järjestellä uudelleen, ehkä tilapäisesti osa-aikaisesti, niin hän voisi rauhassa keskittyä perheeseen ilman, että muut joutuvat hoitamaan hänen raporttinsa? Olen tänään täynnä omia tehtäviä enkä ehdi ottaa hänen työblokkejaan ilman laadun heikkenemistä.
Lähetä-painallus tuntui pelottavalta. Pyörittelin mielessäni: Onko tämä ilmianto?, Vihataanko minua nyt? Mutta olin kyllästynyt tekemään muiden töitä.
Reaktio tuli heti. Markku ei ollut tiennyt, että olin hoitanut Tuulikin töitä hän luuli kaiken rullaavan normaalisti. Seuraavana aamuna Tuulikki kutsuttiin hänen huoneeseen. En tiedä tarkalleen, mitä keskusteltiin, mutta hän poistui sieltä posket punaisina ja hiljaisena, eikä enää pyytänyt hoitamaan tai viimeistelemään raportteja.
Monen mielestä pitäisi olla lempeämpi, lapset ovat pyhiä. Totta mutta jos lempeys on toisen kustannuksella, se on hyväksikäyttöä. Oikeasti vaikeuksissa oleva työntekijä hakee joustoa avoimesti: etäpäivää, liukuvia työaikoja tai virkavapaata, ei kaada tehtäviä salaa kollegalle.
Tekoni ei ollut kosto; laitoin rajat. Yrityselämässä on yksinkertainen sääntö: jos otat hiljaa muiden hommat, tarkoitat, että kaikki on hyvin. Kuukausien pyyntöjen virta Tuulikilta kuivui. Välillämme on nyt muodollisen kohtelias suhde, ja tiimi toimii entiseen tapaan. Kävi ilmi, että Tuulikki selviää hyvin, kun ei yritä siirtää omia velvollisuuksia muille.
