Kiiruhtaessaan pitkin sumuista Helsingin katuja, Tommi mietti yhä sitä varhaista aamua, kun hänen vaimonsa oli kertonut olevansa raskaana. Kolmen vuoden hiljaisten toiveiden ja pettymysten jälkeen tuo hetki oli tullut, ja todellisuus tuntui yhtä aikaa kaukaiselta ja painavalta kuin hylätty kansallispuvun palanen syksyisessä metsässä. Tommi halusi yllättää Ailin, joten hän valmisti juhlaillallisen: höyryävää lohisoppaa, tuoreita puolukoita ja vitamiineilla täytettyjä marjoja, aivan kuin lapsuutensa laavulla.
Ennen kuin Aili ehti kotiin, Tommi käveli läpi harmaan tihkun Stockmannille ja osti hopeiset korvakorut tiesi, että niiden kimallus saisi Ailin hymyn hehkumaan kuin kesäauringon Lapissa. Mutta kun Tommi avasi oven, kohtasi hän Ailin kalpeana ja vaiti, kuin kasteinsen keto. Sanaakaan sanomatta hän vetäytyi makuuhuoneeseen. Huoli painoi Tommia kuin märkä huopa; hän yritti soittaa terveyskeskukseen, mutta Aili pyysi häntä jättämään hänet rauhaan, sanoi että kaikki olisi hyvin, jos vain uni tulisi.
Niin he puhuivat vain kuiskaten koko illan. Juhla-ateria pöydällä jäi koskematta, kynttilät sulivat hiljalleen yönharmaaseen. Aika venyi ja hajosi kuin revontulet yhtäkkiä oltiin toisessa ajassa, ja koitti odotettu hetki: synnytys. Kätilö ilmoitti, että he olivat saaneet pojan.
Tommi seurasi kätilöä, joka näytti kulkevan pitkin loputonta käytävää. Lääkäri kertoi, että pojan vointi oli muuten hyvä, mutta jaloissa oli häiriö, joka saattaisi estää kävelemisen. Kaiken lisäksi Aili kuin olisi muuttunut toiseksi ihmiseksi oli päättänyt luopua lapsesta.
Shokissaan, Tommi yritti vedota Ailiin, puhua tälle kaamosyössä, mutta Ailin sydän pysyi jään hiljaisena, vaikka oma äitikin koetti puhua järkeä. Lopulta Tommi myöntyi: hän ottaisi vastuun pojasta. Hän pakkasi yöhön Ailin tavarat, asetti turvalukon oveen ja osti pienen puisin pinnasängyn sekä rattaat, joihin tarttui vielä tammikun käry.
Hän uppoutui oman mielen järvenselkään, tutki pojan sairautta, haki tietoa kuin marjoja mustikkamättäiltä. Kysymällä kylän laidalla asuneelta naiselta, hän löysi apua: kuului olevan nuori nainen, vaikka Tommi oli odottanut kohtaavansa vanhan saunatontun. Nainen lupasi auttaa pientä Mikaelia, mutta vain, jos Tommi jäisi asumaan hänen luokseen.
Kuuden kuukauden päästä Mikael vilisi jo pitkin uuden kodin lattioita, kujeili kuin karhunpentu nuotion ympärillä. Tommi rakastui tähän nuoreen naiseen; heidän välilleen kasvoi side tasaista ja syvää kuin järvenselkä. Iästä viis, Tommi lakkasi miettimästä avioeroa ja tunnusti tunteensa nainen helkähti ilosta ja suostui avioliittoon. Nyt Mikaelilla oli rakastava äiti, Tommilla uskollinen vaimo.
Kaksi vuotta myöhemmin, Tommi, hänen uusi vaimonsa ja Mikael istuivat Meilahden sairaalan käytävillä, sylissään vastasyntynyt. Silloin oudossa valossa, jossa aika kulki takaperin, kohtasi Tommi Ailin. Hän tunnisti Mikaelin heti siinä juoksevassa pojassa katseli tätä hetken, kuin olisi nähnyt ihmeen, jonka vain talven pimeimmät unet voivat synnyttää.
