Kevään tultua vanhemmilleni tuli mieleen laittaa mökkitontti myyntiin. He olivat jo iäkkäitä, eikä heidän terveys enää sallinut huolehtia palstasta entiseen tapaan. Tytär oli kiireinen lasten kanssa, työn parissa, eikä hänellä ollut aikaa auttaa. Vanhemmat pohtivat asiaa kauan, mutta lopulta päätös syntyi.
Vanhempi tytär, Sinikka, oli helpottunut: enää ei tarvitsisi kuulla moitteita ajanpuutteesta. Viljelypalstan hoitaminen oli työlästä ja matkaa sinne kertyi pitkästi. Sinikka oli useammankin kerran ehdottanut vanhemmilleen, että tontin voisi myydä; tilalle voisi hankkia paikan lähempää. Hän ei halunnut käyttää kaiken vapaa-ajan rikkaruohojen kitkemiseen. Viihtyisä paikka, jossa voisi lukea kirjaa tai pitää eväsretken, olisi paljon parempi. Minulle tontti oli lähinnä paikka, josta säilöin marjoja ja vihanneksia.
Sinikan ja hänen miehensä viikonloput hupenivat nopeasti. Kotityötkin jäivät usein tekemättä miehellä kun oli töitä rakennusfirmassa, ja häntä saatettiin kutsua hommiin myös viikonloppuisin. Sinikka tiesi hyvin, ettei palsta tuonut juuri muuta kuin murheita: viikonlopun jälkeen olisi tarvinnut itsekin levätä pari päivää.
Koko perhe oli tyytyväinen päätökseen. Tontti myytiin, ja muutaman vuoden ajan elämä sujui rauhallisesti. Sitten Sinikka alkoi kaivata paikkaa rentoutua. Hän usein haaveili paikasta luonnon keskellä, missä perhe voisi viettää aikaa. Mies ehdotti, että hankkisivat uuden mökkitontin.
Työvuorot tasaantuivat, viikonloppuisin pääsi rentoutumaan maaseudulle. Lapsetkin saisivat ulkoilua ja marjoja. He päättivät, ettei tontilla olisi suuria viljelyksiä: muutama omenapuu ja marjapensas lasten vitamiiniksi riittäisi. Vanhemmille kerrottiin heti, että palsta olisi vain rentoutumista varten, ei istutus- tai kitkemishommia. Kaikki pitivät ideasta. Enää olisi päätettävä, minkä tontin ostaisi.
He selasivat useita kohteita. Lopulta löytyi sopiva: pieni, hyvä kuntoinen mökki, istutuksia valmiina. Myyjä oli vanha ukki, Matti, joka oli menettänyt vaimonsa ja ei enää jaksanut pitää pihaa kunnossa. Päätös oli helppo: kaupat tehtiin.
Sinikka oli onnensa kukkuloilla unelma toteutui. Mökki oli kaunis, asuttava, eikä remonttia tarvinnut heti tehdä. Sovittiin, että laitetaan piha kuntoon kesällä, ja niin myös tehtiin.
Ensimmäinen viikko sujui rauhallisesti. Sitten Matti-ukki alkoi käydä tontilla vierailulla. Hän ilmoitti tulevansa hakemaan vielä muutamia tavaroita. Kukaan ei pannut vastaan, mutta alkoi tulla narinaa: vanha ukki löysi jatkuvasti jotain, mistä valittaa. Ensin seliteltiin pois kaadetut pensaat olivat jo kuivia. Sitten calla-lilja, jota kukaan ei kaivannut.
Ukki sanoi, ettei tällaista oltu sovittu. Hän muistutti, että vaimonsa kanssa olivat aikanaan istuttaneet pensaan, ja puolukoita tarvittiin aina. Huomasi, että mansikkamaalta oli nyt koristekiviä.
Ukki kiersi koko tontin ja löysi joka nurkasta jotain negatiivista sanottavaa. Lopulta Sinikan mies ei enää jaksanut ja sanoi suoraan: mökki on ostettu, maksettu euroilla, paperien mukaan meidän omaisuutta, ja me päätämme mitä tehdään.
Kauppakirjassa ei mainittu, että vanha omistaja saisi jatkaa tontin käyttöä. Eihän muuten olisi kauppaa syntynytkään. Matti lähti, mutta seuraavana päivänä palasi mukanaan pensas, jonka aikoi istuttaa ruusun tilalle.
Sinikan mies kysyi, mitä tästä pitäisi ajatella. Lopulta ukki ehdotti, että ostaisi mökin takaisin he kieltäytyivät, mutta hän istutti pensaan silti. Sitten naapurikin tuli käymään, yllättyi vanhan omistajan läsnäolosta. Matti alkoi valittaa uusista omistajista. Naapuri totesi, että Sinikka ja hänen miehensä saavat päättää mökkinsä asioista itse. Mutta kukaan ei osannut saada ukkia ymmärtämään.
Vähän myöhemmin naapuri kertoi, että Matti-ukki riiteli nykyään kaikille kadulla. Vaimon kuoleman jälkeen hänen käytöksensä oli muuttunut. Rauhallista elämää ei ollut odotettavissa Matti tuli jatkuvasti käymään. Naapuri ehdotti, että voisi puhua kunnalle, jotta ukille selviäisi tilanne.
Kesken keskustelun Matti ehti istuttaa pensaan ja poistua taas rauhallisesti. Hän palasi hakemaan lisää tavaroita ja teki omia temppujaan pihalla, ennen kuin taas lähti.
Aamulla Sinikan mies lähti työmaalle. Hän kertoi tilanteesta kollegoille rakennusfirmassa. He totesivat, että tonttiin liittyy “kaupankäynnin perintö.” Mutta eivät jättäneet perhettä pulaan: alkoivat pystyttää aitaa. Matti-ukki pysyi poissa muutaman päivän. Palatessaan huomasi, ettei enää päässyt tontille.
Hän huusi, syytti, yritti kiertää aidan, meni kunnalle. Siellä tiedettiin jo, että ukki ei päästänyt uusia omistajia rauhaan. En tiedä, mitä hänelle sanottiin, mutta sen jälkeen hän kävi vain kerran hakemaan loput tavaransa.
Olen oppinut tämän kokemuksen myötä, että muutos voi olla vaikea vanhemmille ihmisille, etenkin kun menneeseen liittyy paljon tunteita. Mutta jokainen ansaitsee oikeuden omaan rauhaan ja omiin päätöksiin. Yhteisön tuki ja selkeä viestintä auttavat ja lopulta asiat järjestyvät.
