Pariskunta oli ollut naimisissa jo kahdeksan vuotta. Mies teki kaikkensa vaimonsa eteen: huolehti hänestä, puolusti, hemmotteli. Kaikki tuttavat kuiskailivat aina, miten upean aviomiehen hän olikaan saanut. Kerran nainen hukkasi vihkisormuksensa Helsingin edustalle mereen, mutta mies marssi saman tien koruliikkeeseen ja toi uuden saman viikon aikana.
Jotta kaikki varmasti näkevät, että olet varattu ja minun mies ilmoitti luovuttaessaan uuden sormuksen.
Nainen nautti miehensä huomiosta ja kalliista lahjoista, tietenkin. Hän pysyi kuitenkin tiukasti miehensä selän takana, eikä huomannut itse antavansa suhteessa aika paljon vähemmän kuin sai. Syntymäpäivilleen mies ei saanut lahjaksi vaimoltaan muuta kuin ehkä kynttiläillallisen (jos siis muisti varata pöydän), kun taas nainen sai aina jotain ihanaa ja kallista ja ruusukimpun päälle. Ruokaakaan nainen ei juuri miehensä iloksi jaksanut harrastaa: työpäivän jälkeen he molemmat olivat liian poikki tarttuakseen patakauhaan, joten voileipä tai Woltin lähettämä yllätys kelpasi kyllä.
Mies tosin ei koskaan sanonut tästä sanaakaan, mutta naisen äiti kyllä sanoi.
Sinä täällä kahden sormuksen kanssa, ja mieheltäsi puuttuu yhä toinen. Etkö ole ajatellut ostaa hänellekin uutta? Kaikki naiset Helsingin raitiovaunuissa kiinnittävät hänen komeaan olemukseensa aivan liikaa huomiota eivät tiedä yhtään, että hän on varattu.
Tuo napautus sattui. Nainen ei olisi halunnut muiden katsovan miestään sillä silmällä. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi, että sormuksen puuttuminen aiheuttaa yhtään mitään eihän?
Häiden aikaan heillä oli varaa vain naisen sormukseen, ja mies lainasi sormuksen kaveriltaan seremonian ajaksi. Sen palautettuaan uusi jäi hankkimatta aina muka kiirettä, eikä ylimääräistä rahaa. Eikä hän myöhemminkään ollut pitänyt kiirettä, vaikka olisi jo hyvin voinut hankkia sen.
Ei nainen alkanut etsiä mitään erityistä päivää tai syytä. Hän marssi Suomalaiselle kultasepälle ratikalla ja osti kultaisen sormuksen, ihan tavallisen mutta komean. Illalla, kun mies tuli töistä kotiin, yöpöydällä odotti pieni samettirasia.
Mikäs tuo on? mies ihmetteli. Oletko taas ostanut itsellesi jotain ihanaa?
Sinulle, nainen vastasi, yrittäen pitää tunteet kurissa.
Mies ei tosiaan osannut odottaa mitään. Kun hän avasi rasian, silmät suurenivat ja huulille ilmestyi aito hymy.
Ostit tämän minulle? hän pujotti sormuksen sormeensa ja rutisti vaimoaan. Kiitos, kiitos! Olin juuri ajatellut pyytää, että mentäisiin yhdessä valitsemaan, mutta tämähän on paljon siistimpi yllätys! Oliko tämä sinulta toinen kosinta?
He nauroivat ja halailivat pitkään. Lopulta suuntasivat yhdessä keittiöön tekemään iltapalaa viikonloppu oli vihdoin alkamassa, ja elämä sujui taas kevyesti, aivan suomalaisella tavalla.
