Kuules, pakko kertoa mitä sattui, kun oltiin pojan kanssa käymässä Itiksessä ja tultiin takaisin bussilla kotiin. Samassa pysäkissä meidän kanssa nousi kyytiin nainen ja hänen lapsensa, joka oli aivan saman ikäinen kuin mun poika.
Bussi oli ihan täynnä. Huomasin nuoren miehen, joka kuunteli kuulokkeilla musaa, ja menin ystävällisesti pyytämään voisko hän antaa meille paikan. Tyyppi nousi heti ja ihan iloisesti, ja mä pääsin istumaan pojan kanssa. Poika antoi miehelle vielä suklaakarkin kiitokseksi, ja siitä nuori mies vähän nolostui ja hymyili ujosti.
Mut arvaa, sen jälkeen näin kun se nainen päätti ottaa mallia mun tempusta. Hän koitti kirjaimellisesti herätellä erästä miestä, joka hieman torkkui penkillään. Kun mies ei herännyt heti, se nainen alkoi huutamaan. Mies otti kuulokkeet pois ja oli ihan ihmeissään, ei tajunnut mikä on tapahtunut.
Etkö näe, että minulla on pieni lapsi mukana? Anna paikka! Nainen huusi niin kovaa, että hänen oma lapsensa alkoi itkeä. En aio antaa paikkaa! Mieskin suuttui ja piti puolensa.
Ja tiiätkö, mä ihan oikeasti ymmärrän miksi mies teki niin. Hän ei ollut velkaa sille naiselle yhtään mitään, eikä ansainnut sellaista kohtelua. Koitin ehdottaa, että hänen poikansa voisi istua mun pojan vieressä, mutta ei sille naiselle oli tärkeämpää saada draamaa aikaan.
Mä en koskaan oo toiminut noin. Aina jos tarvitsen istumapaikan lapselle, kysyn nätisti. Ja jos joku antaa paikan, kiitän hulluna. Jos ei anna, sekin tulee ymmärrettyä onhan se ihan niiden oma päätös. Eikä kukaan oo koskaan kieltäytynyt.
Ehkä siksi, että en ole ikinä huutanut tai vaatinut ventovierailta mitään.
