Tätikin
Tätimummo Pirkko tuotiin maaseudulta. Vanhalle naiselle talouden hoito alkoi käydä liian raskaaksi. Niinpä hänen sisarentyttärensä Hannele vei hänet kaupunkiin, asumaan omaan kotiinsa.
Hannelen aviomies Juhani ei vastustanut asiaa lainkaan. Hän oli hiljainen, hoikka, silmälasipäinen mies. Kaikessa hän myötäili tarmokasta ja pyöreähköä Hanneleaan.
Ei ole vieras ihminen. Mummoni kuitenkin. Eikä hänellä ole omia lapsia. Eikä minulla äitiä enää. Mun äitini oli kolmeakymmentä vuotta nuorempi kuin mummo Pirkko, eri perheessä syntynyt isäni lapsi. Ja pitihän näin käydä, äiti kuoli aivan liian nuorena, voi sentään. Mummoakin käy sääliksi! Otetaan hänet meille! julisti Hannele.
Heidän lapsensa Erkki ja Tuulikki eivät tunteneet tätimummoa ennestään lainkaan.
Eipä siinä, Hannelekaan ei ollut nähnyt Pirkkoa kuin muutaman kerran. Puhelimella eivät jutelleet ainoastaan kirjeitse. Kävi ilmi, ettei mummo Pirkolla ollut kotona mitään nykyaikaista tekniikkaa.
Nyt hän siis on täällä, heidän luonaan. Pikkuinen, kuin tonttu (13-vuotias Erkki oli häntä pitempi). Hentoiset hiukset kuin voikukan hahtuva. Päässä tablettihattu. Kirkkaan siniset, nuoret silmät.
Käsissä nyssäkkä ja vanha verkkokassi sellainen kuin Suomessa käytettiin 1960-luvulla. Kaksi vanhaa matkalaukkua.
Sylissään punertavan pörröinen kissa. Se katseli laiskasti uutta kotia, hyppäsi alas ja lähti tutkimaan huonetta.
Tämä on Appelsiini. Otin mukaan maalta. Elävä sielu, älkää pahastuko, sanoi tätimummo Pirkko.
Lisäksi hän totesi:
Nyt näen, millaisia olette! Omat rakkaani!
Siitä alkoivat perhepäivät. Mummo toi mukanaan suolakurkkuja, hilloa ja omia säilykkeitä. Hannele ihmetteli, miten perheen ruokaan valikoivat lapset söivät hilloa, kurkkuja ja leipäjuustoa, kilvan.
Hannele-hyvä! Onko teillä mökki? Kasvatan kaikkea, vaikka terveys heikentynyt, mutta on pakko! Omaa täytyy olla, muuten ei pärjää, vaati mummo Pirkko.
Hannele kertoi, ettei ole mökkiä, eikä tarvitse kaiken voi ostaa kaupasta, eikä aika riitä. Hän on kahdessa työssä, Juhanikin töissä. Lapset nähdään pikaisesti, asunto otettu lainalla, maksetaan vuosikausia.
Mökin tarvitaan. Älä katso noin, Hannele. Ihminen ilman maata ei pysy hyvänä. Ostetaan, etsitään tontti, Pirkko totesi ja meni huoneeseensa.
Etsitään, niin. Me pyöritään, välillä laitetaan kaikki sivuun. Mummo varmaan luulee, että meillä on Eurojackpotissa voitettu, mutisi Hannele tiskatessaan.
Seuraavana päivänä oli vapaata. Juhani makoili sängyssä ja luki Helsingin Sanomia. Hannele huusi lapsille, että lämmittävät einekset. Hän aikoi itsekin nukkua hetken.
Erkki ja kahdeksanvuotias Tuulikki uppoutuivat kännyköihinsä, kuten aina.
Kissa Appelsiini istui vieressä ja heilutti päätään. Sisään astui Pirkko.
Mitä touhua tämä on? kysyi hän.
Erkki ja Tuulikki selittivät vuorotellen ja näyttivätkin. Mummo voiteli päätään. Sitten hän totesi:
Maalla meilläkin oli tämmöistä. Mutta aika yksinkertaisempaa. En hankkinut itselle, ei ollut tarpeen. Kirjeet Hannelelle kirjoitin se sopi paremmin minulle. Hyödyllistä laitteita, saa ihmisen kiinni missä vain. Hyvä keksintö. No, laittakaa ne syrjään ja tulkaa keittiöön!
Miksi? Me täällä pelaamme! protestoi Erkki.
Missä pelaatte? Te vain istutte ja näpytätte, et soita kenellekään, ihmetteli Pirkko.
Pelaamme sisällä. Siis kännyköissä! sanoi Tuulikki.
Pirkko alkoi kertoa, miten maalla leikittiin ennen vanhaan. Vähitellen hän houkutteli lapset keittiöön.
Kun Hannele tuli kotiin, hän jäi sanattomaksi. Pöydällä oli lautasellinen suomalaisia lettuja. Erkki joi onnensa teetä. Tuulikki kääräisi karjalanpiirakoita yhdessä mummon kanssa.
Katso, äiti! Onnellinen tässä! Ehkä sinäkin saat omasi! hymyili Tuulikki.
Juhani saapui perässä.
Hän naurahti ja nuuhkaisi ilmaa.
Jatkossa tehdään piirakoita ja lettuja yhdessä viikonloppuisin! Omasta pitää syödä! julisti Pirkko.
Eihän tässä ole järkeä. Kaikki voi ostaa kaupasta! vastusteli Hannele, joka inhosi ruoanlaittoa.
Hän osti lähes aina valmista ja pakastettua. Perhe ei vastustanut tähän asti.
Ei, äiti. Tehdään itse. En ole ikinä syönyt näin hyvää piirakkaa! totesi Erkki.
Mummo Pirkko teki sitten kuminauhasta hyppelyradan tuolien ympärille ja alkoi opettaa Tuulikille, miten maalla pelattiin kuminauhahyppyä.
Miksette hyppää näin? kyseli Pirkko.
Eivät! He menevät uloskin puhelimet kädessä! Nykypolvi! tuhahti Juhani.
Ei ole hyvä. Täytyy jutella kasvokkain! Puhelin on tarpeellinen, mutta sitä pitää käyttää oikein soittaa, lähettää tarvittaessa viesti. Siinä kaikki! totesi Pirkko.
Iltaisin hän neuloi villasukkaa, vieressä kissa Appelsiini makoili nojatuolissa.
Äiti, tule! Tuulikki veti Hannelea mukaansa.
Hannele tuli eteiseen ja kurkkasi kylpyhuoneeseen.
Pirkko silitti pesukoneen kylkeä ja sanoi:
Hyvää juhlapäivää, pesukone! Palvele pitkään ja hyvin, rakas!
Mummo, mitä oikein teet? kuiskasi Hannele, peläten että Pirkko oli mennyt sekaisin.
Mitäkö. Tänään on 8. maaliskuuta. Pesukone on tyttö, päätin onnittaa sitä! nauroi Pirkko.
Mutta sehän ei ole elävä! Tyhmää! vastasi Hannele.
Kaikki tekniset laitteet ymmärtävät, älä väitä. Kerran maalla Vesa meinasi jäädä traktorillaan kiinni, mutta kannusti sitä hellästi, niin päästiin irti. Hector aina tervehtii omaa autoaan ja kutsuu sitä “Kyllikiksi”. Ette tiedä, kuinka kiitollisia saatte olla! Ennen pestiin pyykit käsin, paljon. Käytiin joella huuhtelemassa. Nyt on vaikka mitä helpottavaa! Ja te murjotatte! Puhelimetkin, kun niitä käyttää oikein. Tietää aina, missä lapsi on. Pesukone hoitaa kaiken. Mikro lämmittää, kuin lapsi, Pirkko iloitsi, katse kiersi ympärillä.
Hän alkoi hakea lapsia koulusta.
Erkillä tuli kerran ongelmia koulussa. Hän ei kertonut äidille eikä isälle. Kun hän itki nurkassa, Pirkko tuli päättäväisesti sisään. Erkki kertoi hänelle kaiken, itsekin yllättyen. Seuraavana päivänä hän ei mennyt koulun kahdelle ensimmäiselle tunnille. Kotona oli hiljaista. Mummoakaan ei ollut.
Varmaan meni kävelylle, Erkki arveli.
Hän lähti kouluun. Luokan oven takana kuului tuttu ääni! Glimpsasi ovea raolleen. Opettaja istui tuolilla. Hiljaista. Ja Pirkko seisoi taulun luona, kertoi innokkaasti.
Voi ei! Miksi hän tuli? Nyt nauretaan! Erkki jää oven viereen.
Mutta kukaan ei nauranut. Tunnin loputtua luokkatoverit piirittivät Pirkkoa. Erkki astui varovasti sisään. Vastaan tuli Pekka, pahin kiusaaja.
Moi, miksi olit myöhässä? Kuule, sun mummo on tosi siisti! Hän kertoi meille vaikka mitä. Harmi kun mulla ei ole mummoa, kaipaan… Niin paljon. Huomenna sun mummo lupasi tulla meille puistoon! Hän tuntee kasvit ja eläimet, niin kiinnostavasti kertoo! Opettaja antoi hänen esiintyä, Pekka hymyili.
Jep, tällainen hän on! Erkki nauroi ja juoksi halaamaan Pirkkoa.
Illalla Hannelekin itki. Väsynyt kaikkeen. Mutta Pirkko tuli taas viereen.
Älä itke, rakas. Miksi? Kaikki on hyvin! Miksi itket!
Olen väsynyt! Työtä paljon, elämä jää. Juhani on kuin pehmo. Muilla miehet ovat oikeita! Olen itsekin… sellainen harmaa. Nyt tällaisia ei arvosteta, itki Hannele Pirkon olalla.
Pirkko antoi hänen itkeä. Kaatoi teetä.
Sitten hän puhui. Miten menetti kolme lasta pienenä, miten puoliso kuoli nuorena. Miten taisteli vakavaa sairautta vastaan ja voitti, vaikka kärsi ja laihtui.
Mikä ihmisissä muka on muotia? Jokainen luotu omaksi itsekseen. Toiset hoikkia, toiset muodokkaita. Maut erilaisia, Hannele. Ennen just muodokkaat naiset olivat arvossaan! Sillä sinä olet ihana! Luonnonkihara, isot siniset silmät. Hyvä kroppa. Arvosta sitä. Toisilla ei ole mitään! Kuinka moni yksinäinen! Juhani on kultaa. Katsoo rakkaudella, perheen eteen. Lapsetkin on ilo! Muusta… Kaikki järjestyy, jotain unohdin, mutta nyt mennään nukkumaan! Pirkko lähti keittiöstä.
Hannele ei enää itkenyt. Mikä häntä vaivasi? Mummo oli oikeassa. Kaikki oli kunnossa.
Loman alussa Hannele odotti Juhania töistä (oma loma oli alkanut). Juhania ei kuulunut.
Lapset! Onko isä soittanut? Missä hän on? Hannele kysyi.
Erkki hääräsi keittiössä, sekoitteli jotain kupissa. Hänellä oli kasvanut uusi innostus kokkailuun. Osasi jo kääntää letun ilmassa.
Tuulikki rakensi tuoleista majan ja ripusti peitot, istutti lelut.
Lasten kännykät olivat hyllyillä, he koskivat niihin vain soittaakseen.
Hannele yritti soittaa Juhanille uudestaan ja uudestaan. Kuului vain: “Tilaaja ei ole tavoitettavissa.”
Hän säikähti. Pirkko! Missä mummo on? Ei kuulunut tuttua tossujen töminää eikä rauhallista ääntä.
Ryntäsi Pirkon huoneeseen. Kissa Appelsiini venytteli laiskasti sängyllä.
Erkki! Tuulikki! Missä Pirkko! huudahti Hannele.
Lapset juoksivat heti.
Tultiin koulusta hänen kanssaan, mutta sitten hän lähti pois, kuiskasi Tuulikki.
Milloin? Tuulikki, kauanko sitten? kiljaisi Hannele. Tytär nyökkäsi ja itki.
Voi ei! Ostettiin hänellekin puhelin, mutta ei ottanut mukaan. Hän on aivan vanha! Hannele vaipui tuoliin.
Erkki syöksyi pukemaan.
Minne menet? äiti juoksi perässä.
Etsimään! Mamma, me ei pärjätä ilman häntä! poika juoksi portaista alas.
Tuulikki laittoi lenkkarit ja seurasi veljeään.
Hannele kiirehti pukeutuen lasten perässä.
He olivat oven edessä, iloisina.
Mikä teillä? Hannele kysyi.
He osoittivat vasemmalle.
Sieltä, makihatussa, kukkakassi kädessä, Pirkko tuli Juhani käsi kainalossa.
Voi mummo! Me säikähdettiin! Ei saa tuolla lailla vain kadota! Ja missä sinä olit? kysyi Hannele.
Käytiin Juhanin kanssa hoitamassa se… mikä se… vesivuoto! nauroi Pirkko.
Miten? Miten se oli mahdollista? Hannele sai sanottua.
Haluttiin yllättää sinut. Pirkko on niin reipas pelasti meidät taas! Juhani nauroi.
Mummo… mistä sinulla rahat? Ei olisi tarvinnut, Hannele aloitti.
Mistäkö? Ensinnäkin, säästin. Eläkkeeni on hyvä, talous itsellä, en kuluttanut juuri mitään. Maidot omasta navetasta, leivät leivoin omin käsin. Toiseksi, myin oman taloni. Mihin minä niitä tarvitsisin? Eihän hautaan saa viedä rahaa. Olin aikeissa muutenkin jättää ne teille parempi heti antaa, niin hyötyä tulee, kertoi Pirkko.
Hannele vaikeni. Ei tarvitse enää tehdä kahta työtä. Saisi olla enemmän aikaa perheelle. Ihanaa!
Niin, huomenna mennään katsomaan mökkiä! Me valittiin Juhanin kanssa jo sopiva tupa! jatkoi Pirkko.
Oma mökki! Jee! Mökki! Lupasit opettaa katsomaan kiiltomatoja! Ja punomaan koreja! Ja tekemään salaisuuksia lasinpaloista ja kukista, joita voi myöhemmin kaivaa! lapset halasivat Pirkkoa.
Kaikki yhdessä, halaten, lähtivät kotiin.
Hannele pysähtyi hetkeksi oven eteen.
Katsoi taivaalle ja kuiskasi:
Kiitos. Kiitos Pirkosta!
