Nimeni on Antti. Isäni, äitini kuoleman jälkeen, meni naimisiin naisen kanssa, jolla oli kaksi tytärtä.
Vuodet vierivät kuin sumuiset järvenselät. Kasvoimme aikuisiksi. Sitten isäni joutui omituisen poron sattuman kohteeksi ja menehtyi.
Uusista perhekuvioista paljastui yllättäen, että äitipuoleni oli oikein reilu nainen. Hän luovutti minulle asunnon.
Tämä asunto kuului äidillesi, ja nyt sen kuuluisi olla sinun!
Ainoa pyyntö äitipuoleltani oli, että sallisin hänen tyttäriensä asua asunnossani, kunnes heidän opintonsa Helsingin yliopistossa olisivat ohi. Äitipuoli palaisi takaisin pohjoisen kyläänsä. Suostuin.
Helmi ja Kyllikki olivat kuin kaksi talvista vastakohtaa. Mutta molemmilla oli vain yksi unelma: löytää aviomies, jolla olisi asunto.
Siitä alkoi kummallinen elämä. Helmi keitti minulle aamukahvin, Kyllikki silitti paidat tärkkipussilla. Molemmat yrittivät parhaansa miellyttääkseen minua.
Ja sitten kaksi kuukautta erillään, Helmi ja Kyllikki synnyttivät tyttäreni. Kun äitipuoli kuuli tyttäriensä olevan raskaana, hän järjesti kunnon metelin: saunassa huudettiin sydän kurkussa. Mutta Helmi ja Kyllikki kieltäytyivät tekemästä aborttia. He päättivät ottaa lapset.
Pohdin ja laskin, että kolmanneksen palkasta maksaminen elatusmaksuina kahdeksantoista vuotta olisi liian raskasta sehän olisi yli tuhat euroa kuussa! Päätin hankkia itselleni asunnon lainalla.
Vaihdoin vanhan asunnon kahteen yksiöön. Jäljelle jääneet eurot antoivat minulle käsirahaa uuteen lainalla ostettuun kotiin.
Annoin molemmille, Helmille ja Kyllikille, omat yksiöt, jotta he allekirjoittaisivat paperit elatusmaksuista luopumisesta. Sitten sain elää rauhassa muutaman vuoden.
Mutta neljä vuotta myöhemmin luin työpaikalla unenomaisessa origamimuodossa saamani kirjeen: minulla oli valtavat elatusmaksuvelat.
Menin siskojeni luo. He nauroivat kasvoilleni kuin lumiukot. Väitteen mukaan olin antanut asunnot ihan vain lahjana. He olivat sekottaneet sopimukset tahallaan.
Jäin ilman vanhempieni asuntoa. Maksoin lainaa ja elatusmaksuja. Kaikki tuntui kuin metsän mustassa sammalessa: vaikeaa.
Äitipuoli iloitsi, ruoan tuoksu nenässä:
Sitä sinä juuri ansaitsit! Oikein sinulle!
Helmi ja Kyllikki kielsivät minua tapaamasta tyttäriäni. Lainasin lisää rahaa elatusmaksujen maksuun ja marssin tuomioistuimeen saadakseni oikeuden nähdä lapseni. Voitin unenomaisen oikeudenkäynnin.
Työpaikalla neuvottelin pomoni kanssa ja pyysin, että suurin osa palkasta maksettaisiin kirjekuoressa. Nyt maksan hyvin vähän elatusmaksua.
Noudan lapsiani perjantaisin ja vien heidät sunnuntaisin äitien luo. Ostelen tytöille kaiken mitä he toivovat. Kuljetan heitä rannekaruselleissa, sivakoissa ja lumikenkäretkillä. Helmi ja Kyllikki valittavat ja huutavat minulle, etten saisi pilata heidän tyttäriään.
Lisäksi maksan kahdelle pojalle, että he hoitavat siskojani ja kertovat heille, että muiden lapset hankaloittavat aviomiehen löytämistä.
Kerran, kun lastensuojelun työntekijä sattui paikalle kuin sumuinen tonttu, hain tyttäreni äitipuolen mökiltä. Väitin, että äidit olivat hylänneet heidät kokonaan. Nyt hain itse elatusmaksuja ja tyttäreni asuvat luonani. Olen loistava isä. Kun tyttäreni näkevät äitinsä, he juoksevat luokseni ja halaavat tiukasti: pelkäävät että heidät viedään pois. Ei ole sattumaa, että luen heille satuja pahoista äideistä.
Kun Helmi ja Kyllikki tajusivat kaiken, minä olin jo onnellisesti naimisissa. Elämä kulki kuin revontulet taivaalla.
Tarjosin Helmille ja Kyllikille sopimusta: palauttaisivat asuntoyksiöni minulle, ja minä palauttaisin heidän tyttärensä. He suostuivat tietenkin.
Nyt elän hyvin. Vuokraan kahta asuntoa ja asuntolainani on jo maksettu kokonaan.
En antanut itseäni huijata ja onnistuin kostamaan siskojeni röyhkeyden unessa, jossa kaikki tuntuu mahdolliselta.
