VUODENVAIHTEEN EPISODI
Olisi ollut liian masentavaa mennä kotiin. Työpäivä 31. joulukuuta oli onneksi lyhyt, ja kaikki naispuoliset kollegat olivat jo pyyhältäneet omien pariskuntiensa ja lasten luo tekemään rosollia ja avaamaan siihen kylkeen saatuja samppanjapulloja jokaiselle sellainen, lahjana pomolta, Veikko Koskiselta.
Mutta kotona Kukkaa ei odottanut kukaan eikä hänellä ollut ketään, jolle silputa silli- tai makaronisalaattia. Hän vilkaisi kaihoisasti työpöydälle kasaantuneisiin klementiineihin kirkkaassa muovipussissa, kohotteli kulmakarvaansa ja huokaisi.
Ei. Kotona odotti vain täysi hiljaisuus ja vähän liian siisti sohva. Kukkahan uppoutui raportin tekoon.
Hetken päästä oveen kolahti. Veikko Koskinen, the one and only miespuolinen työntekijä ja tietenkin pomo, tormäsi sisään toppatakki auki ja karvalakki vinossa, posket punaisena.
Että täällä vielä joku! Kävin jo puoli matkalla, kun muistin että vaimon lahja jäi. Älytön juttu! hän huikkasi ja katosi omaan koppinsa.
Viiden minuutin päästä Veikko oli taas ovella.
No, mitä sinä vielä jäit? Miksi et jo lähtenyt kotiin?
Eipä siellä odota ketään, Veikko, vastasi Kukka.
Veikko, joka oli juuri lähdössä kohti puolisoaan, jäi kuin suolapatsaaksi paikalleen. Hän tuli Kukan pöydän ääreen ja istahti viereen, katsoen sekunnin-pa kaksi hurjan vakavasti.
Kuules nyt Kukka. Joulun jälkeen on uusi vuosi ja silloin pitää karistaa ankeus! Pitää HYMYILLÄ. Noin synkistelemällä houkuttelet synkkyyttä lisääkin. Koita nyt iloita älähän ota liian vakavasti, Veikko höpötti, ja kaiveli Kukan käsien alta paperit järkevämpään pinoon. Annoin työporukalle jo vapaata, ja täällä sitä vielä jäädään uskomatonta!
Veikko, en minä sinusta huolta kanna. Lähde vain kotiisi. Minä pistän täällä paikat pakettiin.
Ihan varmasti? Veikko kysyi epäilevästi.
Totta maar.
Hyvä on. No, Hyvää Uutta Vuotta! ja Veikko paineli ovesta ulos.
Kukka huokaisi uudelleen. Mitä järkeä lojua töissä, kun voisi lojua kotona? Ehkä pitäisi tilata pitsaa? Ihmekös, jos pitsapaikat yhä auki…
Ensimmäinen paikka ei vastannut lainkaan. Seuraavassa pirteä ääni kertoi kepeästi olevansa kiinni viideltä illalla, ja toivotti hyvää uutta vuotta Kukka vilkaisi kelloa, 18.05. Vielä yksi yritys ja kas, sielläpä tilaus otettiin. Kukka keräili paperit, puki päälle, nappasi klementiinit ja samppanjan mukaan ja läksi talvelliseen iltaan.
Ulkona ilma kutitti poskia ja lumirouhe narskui kengän alla. Katulamppujen valo kilpaa välkkyvien jouluvalojen kanssa, ihmiset pinkoivat hymyissä suin kauppakassit pullollaan. Jäljellä olevat auki olevat marketit olivat täynnä viime hetken ostajia. Humina tarttui Kukkaan.
“No nyt ryhdistäydy!” hän nurisi itselleen. Ja marssi ajoissa markettiin.
Hetken päästä omalla keittiön pöydällä köllöttivät ostokset. Toivottavasti perunat keittyvät ajoissa…
Kukka napsautti TV:n päälle, ripusti juuri kaupasta ostetun led-nauhan ikkunaan ja surautti sen pistorasiaan. Kirkkaat valopallerot juoksivat ikkunakarmin ympäri. Kukka pyöräytti pienen tanssiliikkeen kädet ilmassa ja laittoi juhlaillallisen tulille.
“Miksi ei ihan vain itselle!”
Kun salaattiperunat jäähtyivät parvekkeella, pöytään ilmestyivät voileipiä mädillä ja savulohella. Herkkulihat aseteltiin kauniisti ison lautasen reunoille salaatinlehdille kiertyen. Juustokuutiot kipossa. Ananasta. Ja tietenkin klementiinit, pomolta.
Puoli tuntia myöhemmin oli kasassa myös perinteinen venäläinen eikun suomalainen “rosolli-olivie”, ja pannulla tirisivät kanankoivet. Kukka jynssäsi pienen pöydän sohvankulmaan, levitti pitsiliinan ja kantoi astioita siihen järjestyksessä, aivan kuin olisi kohta saanut vieraita.
Kello oli 23.30, kun hän alkoi availemaan samppanjapulloa. Juuri silloin ovikello soi no ei kun ovipuhelin.
Pitsan tilasitteko? kuului reipas miehenääni.
“Herranjestas! Melkein unohdin!”
Totta kai! Tuu sisään vaan, Kukka painoi avausnappia.
Eteisessä odotti nuori mies, hymy herkässä ja paksu pitsalaatikko käsissään.
Ei tästä mitään veloitusta, tämä tulee ihan lahjana.
Enhän minä nyt niin voi… teiltä vähennetään palkasta vielä, Kukka kiemurteli.
Ei vähennetä. Täysin varma siitä. Tämä oli vaan hyvitystä myöhäisestä toimituksesta. Ota ihmeessä vastaan jo.
Kukka huomasi edelleen pitelevänsä avaamatonta samppanjapulloa.
Pidä sinä hetki pullosta minä vien pitsan keittiöön, Kukka sanoi ja vaihtoi paketit lennosta.
Sinä et kyllä yhtään näytä pitsakuskilta, tulkit Kukka kun tuli takaisin.
En olekaan. Olen pizzerian omistaja pistin väen kotiin aikaisin; onhan tämä nyt sentään uuden vuoden aatto. Ja kun huomasin sinun tilauksesi jääneen roikkumaan, päätin tuoda sen itse. Eipä tuolla kukaan odota paitsi ehkä sinun pitsaasi! No, myöhästyin vähän tosin…
Kymmenen minuuttia enää! Kukka hihkaisi. Nyt se pullo auki, että ehditään kilistää ennen vaanivaa ensi vuotta!
Mulla on homma hanskassa. Laseja löytyy?
Kukka ehti juuri hakea lasit, kun samppanjasta jo poksahti korkki.
Vanhalle vuodelle!
Vanhalle vuodelle!
He kilistivät varovasti ja hörppäsivät poreilevan juoman alas.
Apua, mitäs me tehtiinkään!
No?
Sinä joit samppanjaa, vaikka olet autolla liikkeellä!
No, kappas muuten… mies virnisti taas leveästi.
Kuinka aiot nyt lähteä?
En lähdekään.
Taksia et kyllä tähän aikaan löydä…
Tiedetään tiedetään.
No istuhan alas! Otat kengät pois eihän tässä sentään uuden vuotta vietetä eteisessä!
Onpas sulla kotoisaa, mies totesi vilpittömästi.
Kaada nopeasti, presidentin puhe meni jo!
Hyvää uutta vuotta…öö…
Kukka!
Hyvää uutta vuotta, Kukka! Minä olen Osku.
Hyvää uutta, Osku! Maista salaattia, ihan omin pikku kätösin tehty. Tosin löytyy vain yksi ruokailuväline… Tai syö suoraan kulhosta!
Kukan kasvoille alkoi levitä kevyt ilo, hän nauti Oskun seurasta. Tuntui helpolta ja rennolta istua tuntemattoman kanssa keittiönpöydän ääressä.
Onpa muuten salaatti vielä parempaa suoraan astiasta. Löytyisköhän vähän ruisleipää? Olen nälkäinen ku mikäkin…
Totta kai löytyy!
Kun Kukka palasi, Osku istui kädet täynnä kanankoipia.
Anteeksi, en pystynyt vastustamaan kiusausta, puheli hän suupielet täynnä, Kyllä muuten osaat laittaa ruokaa!
Aivan helpotus, Osku. Luulin jo, että joudun heittämään suurimman osan pois. Katso nyt tätä saalista en yksin mitenkään söisi kaikkea.
Kukas tässä yksin syö! Minäkin autan.
Niin he haarukoivat salaattia suoraan kulhosta, napostelivat leipiä, siemailivat kuplivaa ja katsoivat vuoden vaihdetta telkusta, pieniäkin arkisia ilojaan jakaen.
Näyttäisi siltä, että kaikki kupliva meni jo!
On vielä yksi pullo autossa, mä haen!
Odotas, minä tulen mukaan!
Ulkona ilma tuoksui pakkaselta ja taivaalle nousi raketteja vähän joka suunnasta.
Tiedätkö mitä, Kukka? Mennäänhän naimisiin! Ei toki vielä vuodenkestä tutustumisjakso päälle silti.
Toivottavasti heität läppää nyt…
Siitä ei ole toivoakaan!
Lupaan harkita.
Jatketaanko juhlia ensin?
Kukka nyökkäsi, Osku nappasi auton peräkontista uuden pullon, ja yhdessä he katosivat takaisin kerrostalon lämpöön jatkamaan yötä.
Yhdessä tämäkin yö selätetään…
