Ei meillä tänä vuonna ole varaa lähteä merelle, sanoi mieheni ja lähti työmatkalle. Ja jo seuraavana päivänä näin hänen kuvansa rannalta käsi kädessä siskoni kanssa.
Maarit, älä nyt. Olet sentään järkevä nainen, kirjanpitäjä! Laske itse. Näet numerot. Autolainan lyhennys 250 euroa kuussa. Asuntolaina 950 euroa. Äidin mökin remontti siinäkin menee satasia kuussa, katto vuotaa, muuten koko talo homehtuu. Mihin tässä meri enää mahtuu? Eikä ne Malediivitkaan mitään ilmaisia ole! Mennään vaikka Mustion jokeen uimaan, jos huvittaa…
Olli kulki edestakaisin meidän pienessä keittiössä, heilutteli käsiään, aukoi ja sulki kaappeja, helisteli astioilla, kaatoi vettä lasiin ja kaatoi pois. Ei katsonut kertaakaan minuun, ihan kuin olisin verottaja tarkastamassa hänen veroilmoitustaan.
Istuin pöydän ääressä selkä kyyryssä ja tuijotin auki jäänyttä matkatoimiston sivua läppäriltä. Kuvat houkuttelivat: turkoosi meri, valkea hiekka, palmuja mökkimajoituksen yllä. Se ei ollut vain kuva. Se oli haave. Haave, joka oli kantanut minua jo kolme vuotta, kuin veden varaan joutunutta.
Olli, sanoin varovasti, ääni väristen, olen sentään säästänyt varta vasten tätä varten. En ole käyttänyt bonuksiani. Syönyt omia eväitä toimistolla. Tehnyt tilinpäätöksiä kolmelle yhdistykselle iltaisin, silloin kun sinä nukuit. Minulla on tilillä 2 500 euroa erillään, ne kyllä riittävät. Olen laskenut kaiken. Auto odottaa, mökki myös. Kyllä se katto pysyy vielä pari viikkoa, ei koti siihen kaadu. Me tarvitaan nyt lepoa. Viiteen vuoteen ei ole kunnolla lomaa ollut, siitä asti kun otimme asuntolainan. Sinä olet käynyt äkäiseksi ja hermostut ihan pienistä asioista. Minä olen ihan äärirajoilla silmä nykii jo. Me tarvitaan hetki, että muistetaan, miksi me oikein ollaan naimisissa, eikä vaan jotain lainanmaksajia.
Kyse ei ole pelkästään rahasta! Olli melkein huusi, ja kahvikuppi kolahti lautaselle. Töissä on ihan hirveä kiire! Työmaa pitäisi luovuttaa tilaaja hermostuu. Pomo ei anna minun pitää vapaata! En minä voi lähteä tästä vain ottamaan aurinkoa, kun työt seisoo. Minut irtisanotaan, ja sittenhän se vasta kiva on eipä makseta Malediiveja eikä asuntoa enää yhtään!
Mutta viime viikolla juuri sanoit, että työmaalla on rauhallista? Että ollaan aikataulusta edellä
Tilanne muuttui! hän keskeytti ärtyneenä. Tilaaja tuli vaatimaan muutostöitä. Asia loppuun nyt. Ei tänä vuonna mitään merta. Keväällä mennään äidin mökille, laitetaan kasvihuone kuntoon ja laitetaan makkaraa grilliin. Kyllä sielläkin saa raitista ilmaa ja luonto on lähellä. Eikö sekään muka kelpaa lomaksi?
Mä en halua sun äidin mökille… kuiskasin ja tunsin kyynelten nousevan, enhän mä siellä lepää, vaan teen toista vuoroa: kitken, kuokin, laitan ruokaa koko suvulle. Haluan vaan merelle makaamaan ja olla tekemättä mitään.
Aina vaan mitä sinä haluat! Olli rysäytti nyrkkinsä pöytään. Itsekäs olet! Minulla muuten on tulossa työmatka. Ouluun. Tarkastamaan nostureita. Kaksi viikkoa. Pomo käski. Joten pysy kotona ja älä valita. Ja muuten voisitko siirtää vähän siitä Malediivi-tililtä? Tarvitsen lentolippuihin ja hotelliin.
Mutta eiköhän firma korvaa työmatkat?
Korvaa, mutta vasta kuitteja vastaan. Hotelli siellä on kallis ja illalliset asiakkaille. En mene vetämään nakkeja toimitusjohtajan kanssa kuitenkaan. Pitää edustaa.
Kuinka paljon tarvitset?
Kaksituhatta, vähintään.
Kaksituhatta? melkein kiljaisin. Sehän on melkein kaikki rahat mitä olen säästänyt meidän lomaa varten!
Saat sitten takaisin. Kuitteja vastaan tilitetään kahden viikon sisään. Etkö luota omaan mieheesi?
Häpesin jo epäilyksiäni. Hänhän tässä uhrasi itseään perheen puolesta. Tein siirron tummin sormin.
Elimme yhdessä kymmenen vuotta. Olli oli aina ollut vähän jörö, ja pihi, mutta piti huolta asioista. Ei koskaan pettänyt luottamustani ennen nyt.
Seuraavana päivänä Olli lähti. Minä pakkasin hänelle laukut.
Koita pärjätä, Maikku! hän virnisti. Hän haisi kalliille hajuvedelle jonka olin hänelle säästänyt joululahjaksi. Yritän soitella, mutta Oulussa on välillä huono kenttä. Älä huolestu, jos en aina tavoita.
Ota lämmin villapaita. Siellä voi vielä olla kylmää.
Tietysti. Otin mukaan. Hän lätkäisi uimatakin laukkuun.
Miksi uikkarit ja shortsit?
Hotellissa on lämmitetty allas ja sauna. Miehet siellä iltaisin rentoutuu.
Siihen uskoin. Olli lähti iso harmaa matkalaukku perässään, rahat ja minun toiveeni mukanaan.
Oli kevättalvi, räntää satoi ja Helsinki oli harmaa. Menin töihin kuin kone, illalla istuin yksin hiljaisessa kodissa, lämmitin eineksiä, katsoin televisiosta ulkomaisia unelmamatkoja.
Kaipasin seuraa.
Soitin siskolleni, Ainolle.
Aino on aivan erilainen kuin minä. Minä olen tummahiuksinen, rauhallinen, perusvarma, kirjanpitäjä. Hän on vaalea, räväkkä, somevaikuttaja, aina menossa, juhlimassa ja tapaamassa uusia miehiä. Minua viisi vuotta nuorempi, mutta käytökseltään välillä kuin teini.
Ainolla ja minulla ei koskaan ollut erityisen läheisiä välejä (liian eri maailmat), mutta ollaan aina oltu tärkeitä toisillemme. Olen auttanut häntä rahallisesti ja muutenkin.
Soitin hänelle.
Tilaajalla ei ole yhteyttä tai numero ei ole enää käytössä.
Aino oli aina tavoitettavissa. Hän postaili jatkuvasti Instagramiin: syön salaattia, takissa matkalla, uusi huulipuna.
Selasin hänen profiiliaan. Uusin julkaisu viikon vanha Ollin lähtöpäivänä.
Kuva vaaleanpunaisesta matkalaukusta. Kuvateksti: Lähdössä unelmareissuun! Arvaa minne? Vinkki: siellä on lämmin! Salainen tehtävä! #Matka #Unelma #Salaisuus
No, joku uusi mies lennätti hänet varmaan etelään.
Viikko meni. Olli soitti harvoin, kerran-pari viikossa. Kiirettä pitää, huono kenttä.
Omituisen iloinen ja rento oli hänen äänensä, eikä ollenkaan uupunut. Taustalta kuului kaiku aaltojen kohina?
Ja taustamusiikki rento, eksoottinen. Ei ihan perus Suomi-poppi.
Olli, mikä musiikki tuo on?
Radiossa soi jotain espanjalaista. Ollaan matkalla työmaalle, kuljettaja diggaa.
Aallot?
Ouluun aallot osuukin Tuulee hemmetisti! No, yhteys pätkii, moi!
Perjantaina yöllä en saanut unta. Huoli kalvoi. Istuin teekuppi kädessä läppärillä, selasin somea päämäärättömästi VPN:n kautta.
Kissoja, ruokayksiöitä, lasten synttäreitä. Yhtäkkiä:
Aino Jokinen merkitsi sinut kuvaan.
Sydän hakkasi rinnassa. Painoin ilmoitusta.
Kuva latautui hitaasti. Ensin tuli sinistä. Sitten turkoosia. Valkoista hiekkaa.
Tunnistin kuvan heti se oli täsmälleen sama hotelli jonka olin läpikotaisin selannut. Paratiisisaari, Malediivit.
Etualalla makasi Aino raidallisessa aurinkotuolissa, punaisissa pikkubikineissä vieressä miehen käsi hänen vyötäröllään. Rannalla tuttu kello Casio jonka olin Ollille ostanut viisi vuotta aiemmin.
Olli, minun Ollini, siinä bikinit päällä Ainoa halaten, rannalla, ei suinkaan Oulussa työmatkalla.
Kuvateksti: Onni tykkää hiljaisuudesta mutta onni pitää jakaa! Rakkaani yllätti minut matkalla! Kiitos paratiisista! #Malediivit #Love #MyMan #Loma #SiskoAnteeksMuttenOikeestaan
Ja minut oli merkitty kuvaan. Juuri siihen nauravaan Olli-siskopariin.
Ei vahingossa. Vaan erikseen näyttääkseen, että minä voitin. Olen nuorempi. Kauniimpi. Sinä maksat meidän juhlat.
Tuijotin kuvaa. Näkö haittasi musteni. Minun mieheni. Minun siskoni.
Minun säästöilläni. Kaikki ne kahvilta kieltäydyt sumpit ja uudet sukkahousut. He ottivat kaiken sen, mistä olin kolme vuotta haaveillut.
Ei ole varaa, ole tyytyväinen mitä saat, itsekkäästi vaan itellesi ajattelet.
Kuulin Ollin sanat. Silmiin nousi musta viha. Vatsassa kylmä kouraisu. Juoksin vessaan ja oksensin. Jään viileydellä pesin kasvot.
Peilistä katsoi väsynyt, harmaantunut, kyyneleinen nainen täti. Samaan aikaan Aino nautti elämästään. Miksi Olli haluaisi minut ja lainankorot, ongelmat ja alati painavat vastuut, jos Aino on kevyt ja huoleton?
Makasin penkillä, sydän jäässä. Sitten tuli kylmä kirkkaus päähän. Selkeys.
Palasin koneelle. Otin kuvakaappaukset. Tallensin. Videoin kännykällä Ainon Instagramin tarinoita, missä Olli kantoi häntä vedessä, he nauroivat shampanja kädessä bisnesluokassa.
Katsoin tilejä. Auto Ollin rakas musta Land Cruiser oli nimissäni. Hän oli antanut minulle laajan valtakirjan vuosi sitten kaiken varalta, mitä jos joudun myymään nopeasti. Asuntolaina yhteinen. Säästötili, jolle olin siirtänyt rahat matkalle, oli tyhjä. Rahat olivat menneet matkatoimistomaksuna.
Makasin keittiössä ja itkin, huomaamattomasti, ettei naapurit herää. Jokin minussa kuoli. Tuli uusi minä: kylmä, päättäväinen, vihainen.
Aamulla keitin kahvit, pukeuduin housupukuun, laitoin kirkkaanpunaisen huulipunan (kostoksi, lainasin Ainon kikkaa), keräsin kaikki valokopiot: rekisteriote, valtakirja, vararenkaat ja auton avaimet.
Ajoin automyyntiliikkeeseen. Kysyin Pekalta, vanhalta opiskelukaverilta:
Tarvitsisin autolle pikaisen myynnin.
Mites Olli? Pekka kysyi huolestuneena.
Olli? Hän lähti paratiisiin. Tarvitsee rahat nopeasti. (Valhein, mutta nyt oltiin sillä linjalla.)
Hetken päästä kävin pankissa, maksoin autolainan pois (9 000 euroa) ja laitoin jäljelle jääneet rahat yli 35 000 euroa omalle, vanhalla, tyttönimelläni olevalle tilille.
Kotimatkalla tilasin pakettiauton. Keräsin Ollin kaikki tavarat: kalliit puvut, kalastusvehkeet, pelikonsolit ja hänen rakkaan puukahvikuppinsa. Kaikki laatikoihin.
Minne viedään? kuski kysyi.
Hyvinkää, Männistöntie 15. Äidilleen.
Halusihan hän luonnon ja raitista ilmaa
Soitin lukkoliikkeeseen. Vaihdatin kaikki lukot, asennutin murtohälyttimen.
Sitten kirjauduin Ollin sähköpostiin (hän oli käyttänyt syntymäpäivääni salasananaan). Löysin matkatoimiston vahvistukset. Soitin hotelliin:
Hyvää päivää, Mrs. Maarit Laaksonen täällä. Haluan puhua hotellipäällikölle. Mieheni Olli Laaksonen on majoittunut teille väärennösyrityksen vuoksi. Olen talousjohtaja. Olen ilmoittanut rikosilmoituksen Suomen poliisille. Rahoitus palautetaan pankin toimesta välittömästi. Suosittelen poistamaan heidät hotellistanne.
Puhelu katkesi kiireessä. Hetken päästä tuli viesti pankista: “Maksukorttisi käyttöä on rajoitettu”. Hotelli yritti nostaa lisämaksuja.
Tunti vielä, ja sitten Olli soitti. En vastannut.
Aino soitti. En vastannut.
Viestejä alkoi tulla:
Olli: Mitä helvettiä? Kortit ei toimi! Meidät heitetään ulos huoneesta! Katja itkee! Mitä olet tehnyt!?
Aino: Maarit, älä nyt suutu Tämä ei ole sitä miltä näyttää! Me vain satuttiin samoihin bileisiin! Emme me mitään Voitko siirtää edes vähän rahaa? Me jäädään tänne rannalle ilman, me kuollaan!
Olli: Auto myyty? Pekka soitti! Minähän tapan sinut! Se oli minun!
Lähetin takaisin yhden kuvan sen kuvakaappauksen, jossa he olivat rannalla sylikkäin.
Nauttikaa hiljaisuudesta. Osoite: Savo, Männistöntie 15. Bussi kulkee.
Olli pääsi lopulta kotiin. Sain isältäni, äidiltäni, viestejä: Aino teki tyhmästi, mutta hän on kuitenkin siskosi. Voi, Maarit, anna anteeksi Olli houkutteli hänet
Minulla ei ole siskoa vastasin. Se vanha Maarit kuoli tänä keväänä.
Aino jätti Ollin heti paluun jälkeen köyhä ilman autoa ja asuntoa ja löysi uuden miesystävän.
Minä varasin sillä samalla monilla tuhansilla matkan Malediiveille. Samaan hotelliin, omalle nimelle, vieläkin paremmalla bungalow’lla.
Istun nyt aurinkotuolissa, juon piña coladaa, katson merelle.
Vesi todella hoitaa sielua. Olen vapaa. Rahat eivät ratkaise, mutta oikeus on tehty. Minä päätän itse, riitänkö ja ansaitsenko levon.
Me ansaitsemme hyvin mutta vain, jos osaamme pitää omat rajamme. Sen minä opin. Olen itselleni vastuussa. Ja nyt keuhkot vetävät vapaata ilmaa, vihdoin.
