Tänä aamuna 18-vuotias suomalainen tyttö synnytti tytön. Sitten hän kirjoitti virallisen paperin, tilasi taksin, ja poistui Naistenklinikalta katsomattakaan taakseen. Hän ei osannut kuvitellakaan, millainen yllätys pientä odottaisi.
Illalla, kun mieheni Aapo ja minä ajoimme sairaalan pihaan sydän täynnä odotuksen iloa, uuden elämän syntymän hetki oli käsillä. Olin kokenut supistukset jo hetken aikaa ja ajatuksissani risteilivät tunteet meille syntyisi neljäs lapsi, perheemme kasvaisi isoksi.
Joudun mainitsemaan, että toinen ja kolmas lapsemme Sampo ja Samuli ovat identtiset kaksospojat, mikä oli melkoinen yllätys, sillä suvussamme ei ollut koskaan aiemmin esiintynyt kaksosia. Seuraavan raskauden aikaan meillä olikin oma hauska lausahdus: Entä jos taas tulee kaksoset?
Vanhempamme olivat ällistyneitä uutisesta ja auttoivat paljon ensimmäisten päivien aikana. Toisessa ultraäänitutkimuksessa meille kuitenkin vakuutettiin: tällä kertaa kaksosia ei ole tulossa.
Niinpä maailmaan asteli meidän neljäs ninjamme vain yksi lapsi. Kaikki jännitys jäi nopeasti taakse. Mies oli jo etukäteen maksanut meille oman rauhallisen huoneen Meilahden sairaalassa.
Muutaman tunnin kuluttua hoitaja toi vauvan imetystä varten. Yhtäkkiä ovesta astui vakavailmeinen osastonhoitaja, Ritva Korhonen, ja sanoi hiljaa: Meillä olisi sellainen pieni ongelma
Juuri samana aamuna 18-vuotias Helka synnytti terveen tytön, mutta kirjoitti heti luopumisilmoituksen ja otti taksin pois sairaalasta.
Synnytyksen jälkeen Helka oli niin heikko, ettei kyennyt kävelemään kunnolla, mutta halusi vain lähteä eikä suostunut viipymään sairaalassa enää hetkeäkään. Meidän oli päästettävä hänet menemään.
Vastasyntynyt tyttö oli ihmeen terve ja hento. Ajattelin: Olet aina haaveillut kaksosista Jospa ottaisimme tämän pienen matkaamme?
Voidaanhan me väittää, että sinä hänet synnytit Ei, en voi antaa hänen päätyä lastenkotiin. Se särkee sydämeni Mutta tiedän, että se olisi laitonta.
Virallinen adoptio voitaisiin toki käynnistää, mutta se veisi kuukausia eikä onnistuisi välttämättä lainkaan. Ja sillä aikaa pieni joutuisi laitokseen.
Se tuntuu niin lohduttomalta Minua järkytti tilanne syvästi. Tunsin osastonhoitaja Ritva Korhosen hyvin lämmin ja ymmärtävä ihminen. Olimme joskus nähneet sairaalan ulkopuolellakin.
Ehkä juuri siksi hän kertoi minulle tästä vaikeasta tilanteesta luottaen minuun.
Nuori äiti valitsi lähteä omia polkujaan suoraan synnytyksen jälkeen;
Vauva syntyi vahvana ja kaipaa hoivaa;
Virallinen adoptioprosessi on hidas ja epävarma;
Osastonhoitaja tarjosi apua, koska ymmärsi tilanteen ja välitti.
Tämä hetki iskeytyi kipeästi sydämeeni. Juuri tällaiset tarinat muistuttavat, kuinka herkkä ja hauras uuden elämän alku voi olla.
Lopuksi voin todeta, että lapsen syntymä on aina täynnä toivoja ja pelkoja. Mutta välillä kohtalo on arvaamaton ja kivinen, ja tarvitsemme toistemme myötätuntoa ja tukea ehkä enemmän kuin koskaan. Tämä tarina saa miettimään, kuinka tärkeää ihmisyys on vaikeimmissa hetkissä ja miten joskus rakkaus ja ymmärrys voivat muuttaa koko tulevaisuuden suunnan.
