Hän oli päättänyt olla näyttämättä tunteitaan, varsinkaan miehelleen, joka odotti häneltä vähintäänkin jääprinsessan viileyttä koko ajan. Hän toivoi vain rauhaa, mutta ei oikein tiennyt, mitä kaikkea elämältä voisi odottaa. Moni suomalainen pariskunta päätyykin eropapereihin siinä vaiheessa, kun rakkauden liekki hiipuu ja Unelmia ja Toimintaa -lehden kannen idylliseen mökkielämään on yhtä pitkä matka kuin Helsingistä Utsjoelle ilman eväitä. Kun ero kävi väistämättömäksi, hän löysi töitä vuorotyöstä yöt mukaan lukien. Ongelma vain oli siinä, että perheeseen kuului pieni poika, joka ei vielä pärjännyt yksin kotona. Päiväkotikin meni kiinni jo kello 19 ja Suomi tunnetusti nukkuu aikaisin eikä hänellä ollut ketään, jolle pieni Ville olisi voitu jättää.
Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kysyä eksältä, voisiko tämä katsoa Villeä iltaisin seitsemän jälkeen hänen ollessaan töissä. Ex-mies, Jarmo, ilmoitti yhtä tyynesti kuin marraskuinen aamu, ettei tämä nyt kyllä ollut hänen ongelmansa ja miksi hän muka joutuisi lasta hoitamaan eikö se ollut täysin äidin hommia? Nainen hetken hätkähti, mutta suomalaisella sisulla palautti tilanteen raiteilleen: molemmilla on oikeudet ja, kyllä, myös velvollisuudet kasvattaa yhteistä lasta. Elatusapua olisi syytä maksaa, mutta hän itse ei aikonut uhrauttaa elämäänsä enää Jarmon bulevardille. Lapsi oli hänelle tärkein.
Matka oli kivinen kuin korpitaival: työn ja äitiyden yhdistämisessä oli enemmän kompastuskiviä kuin Puronuoman polulla kevätkelillä. Hermot paukkuivat, paniikkikohtaukset ilmestyivät ihan pyytämättä ja joskus väsymys painoi niin, että sänky tuntui maagiselta leijuvalta pilveltä. Lopulta hän ymmärsi tarvitsevansa apua ja marssi terveyskeskukseen. Siellä lääkäri joka tuntui lukevan suoraan Jarmon käsikirjaa vihjasi, että nainen laiminlöi lastaan vain aloittaakseen uuden elämän uuden vaimon kanssa. Aivan kuin Ville olisi nyt jokin este Jarmon auvoiselle perheonnea täynnä olevalle tulevaisuudelle, eikä saanut edes kunnollista tukea tai aikaa.
Niinpä nainen päätyi pieneen henkiseen sota-tilaan, jossa eksä, tuo itsekäs ja ylikeitetyn kaalin katkera Jarmo, vei voiton pojaltaan puhtaalla itsekkyydellä. Koko avioliitto oli ollut hänelle aina yksi suoranainen arvoitus, ja hän pohti vuodesta toiseen, miksi ihmeessä Jarmo käyttäytyi kuten käyttäytyi etenkin lastaan kohtaan. Kaikista mutkista ja myrskyistä huolimatta nainen päätti, ettei anna toisen itsekkyyden määritellä omaa elämäänsä. Hän oppi selviytymään, ja ennen kaikkea: päätti antaa Villelle juuri sen rakkauden ja huolenpidon, jonka jokainen suomalainen lapsi ansaitsee, samalla kun rakensi omaa tulevaisuuttaan ja söi salaa salmiakkia keittiössä iltaisin, kun Ville jo nukkui.
