SYDÄN LYÖ UUDELLEEN
Aino synnytti tyttärensä Sannan, eikä ollut varma, kenelle kiittää. Voi sanoa, että elämässä sattui pieni lipsahdus ennen avioliittoa.
Kyllä, Ainolla oli ollut ihailija nuori mies, joka hurmasi katseellaan ja kohteliaisuudellaan, mutta ei koskaan varsinaisesti kosinut. Aino kulki tämän miehen kanssa käsikynkkää ylpeänä ohittaen talojen edustalla istuvat vanhat naiset paikalliset koivut, joiden päät kääntyivät tutkailemaan ohikulkijoita kuin auringon mukaan.
Nuori mies ei halunnut töitä, vaan eli elämäänsä keveästi kuin kesäperhonen, Aino elätti, ruokki ja helli häntä. Hän olisi valmis ollut levittäytymään kirjavaksi matoksi hänen tiellään. Mutta eräänä päivänä mies ilmoitti Ainolle tylsistyneensä häneen: Etkö osaa arvostaa miestäsi? Jos rakastaisit, veisithän edes kerran ulkomaille.
Aino itki viikon, repi entisen valokuvia ja poltti ne. Koko kuukauden hän kärsi yksin, mutta sitten hänen elämäänsä astui uusi mies Mikael.
Eräänä kiireisenä aamuna Aino hermoili bussipysäkillä töihin menossa, kun viereen pysähtyi taksi. Kuljettaja avasi oven ja tarjosi kyydin. Miettimättä sen enempää Aino hyppäsi kyytiin.
Matkalla kuljettaja Mikael osoittautui herrasmieheksi: siisti, hyväntuoksuinen, parta ajettu, puku silitetty. Kaikista parasta oli Mikaelin hienotunteisuus, joka huokui hoivaavasta naiskädestä Aino ajatteli, että ehkä miehen äiti piti tästä huolta.
Mikael oli täysin toista maata kuin aiempi ihastus. Aino antoi numeronsa empimättä. Se oli ensimmäinen ja ainoa kerta, kun hän sai ilmaisen taksikyydin.
Nuori pari alkoi seurustella. Mikael toi Ainolle kukkia, lahjoja ja osoitti lämmintä rakkautta.
Keväällä he kulkivat yhdessä metsässä. Aino keräsi sinivuokkoja, Mikael liittyi mukaan kukat kasautuivat suureksi kimpuksi, Mikael pani omansa takapenkille. Aino mietti, kenelle se oli kenties vaimolle? Hän ei uskaltanut kysyä, mutta jäi arvuuttelemaan. Aino oli jo tottunut Mikaeliin.
Mutta eräänä päivänä Mikaelin vaimo ilmestyi Aino kotipihalle kahden lapsen kanssa:
Tässä ovat Mikaelin lapset, rakkaani. Opeta heidät ja pidä hyvänä he rakastavat isäänsä kovasti!
Aino häkeltyi ja vastasi vain:
Anteeksi, en tiennyt, että teillä on perhe. En aio rikkoa toisen onnea enkä pesäni vieraalle kynnykselle tee.
Aino hyvästeli Mikaelin sinä iltana.
Seuraava mies Ainon elämässä oli Petri, karismaattinen lappilaismies, joka tempaisi Ainon mukaansa kuin myrsky ja katosi yhtä nopeasti.
Aino tapasi Petrin ystävänsä synttäreillä. Petri oli täynnä energiaa ja optimistisuutta, jonka imussa Ainon arki sai uudenlaista väriä. Hänellä ei koskaan ollut tylsää, Petri järjesti aina jotakin uutta. Vuosi kului, sitten Petri lähti pohjoiseen sukunsa luo joko kaipasi kotiseudulleen tai sairaan äidin vuoksi.
Aino jäi jälleen yksin, surullisena ja tarpeettomana. Hän päätti, ettei enää halunnut kärsiä: Parempi yksin ja rauhassa kuin uudelleen pettyneenä.
Vasta kun Aino oli hyväksynyt yksinäisyyden, selvisi että sydämen alla kasvoi uusi elämä. Ensimmäinen yllätys oli kuka on lapsen isä? Toinen miten jaksaa? Kolmas miten pysyä järjissään?
Syntyi tyttö, Sanna, josta tuli Ainon elämän keskipiste. Sanna muistutti Petriä: samat tummat hiukset, hymy ja ilo kasvoilla. Tämä lämmitti Ainoa ehkä siksi, että hän todella rakasti Petriä. Katsellessaan Sannaa Aino muisteli huolettomia päiviä hänen kanssaan.
Välillä Aino tunsi kateutta ystäviään kohtaan ja huusi sisällä tuskaansa, mutta Sannan kasvatus vei kaiken ajan eikä itkulle ollut tilaa. Aika kului.
Syksyllä Sanna astui kouluun. Hänet laitettiin istumaan vierekkäin Eeron kanssa. Sanna ei heti pitänyt pojasta; Eero haukkui Sannaa kiharapääksi tolkuksi. Lapset riitelivät, kunnes opettaja erotti heidät. Silti välitunneilla tuli kinaa.
Aino meni koululle selvittämään, miksi Sanna tuli kotiin naarmuilla. Opettaja antoi Eeron osoitteen: Keskustelkaa vanhempien kanssa.
Aino päätti puolustaa Sannaa ja meni vierailulle.
Oven avasi nuori mies Tommi pyyhkiessään käsiään keittiöpyyhkeeseen kaulallaan.
Tervetuloa, käykää peremmälle! Tarjoan kahvit ruokailutan vain tuon pienen riiviöni ensin. Mies katosi keittiöön.
Aino näki epäjärjestyksen pölyt, vaatteet sekaisin ja tupakansavu leijaili ilmassa. Hän ajatteli: Tätä paikkaa ei ole naisen käsi siivonnut.
Tommi palasi tarjottimen kanssa, kaksi höyryävää kahvikuppia mukanaan. Tämä tuoksu jäi Ainon mieleen eliniäksi.
Mitäs asiaa? Tommi kysyi.
Olen Sannan äiti, Aino aloitti.
Aa, nyt ymmärrän Eero on tainnut ihastua teidän tyttöönne, Tommi naurahti.
Ja siksi Sanna tulee kouluun naarmuilla? Aino kysyi.
En ymmärrä? Tommi ihmetteli.
Toivon, että selvität tilanteen. Kiitos kahvista. Aino teki lähtöä.
Selvä laitan pojan ruotuun, älkää huolehtiko, Tommi rauhoitteli.
Keittiössä Eero istui hiljaa.
Aino meni kotiin, eikä saanut yöllä unta. Tommissa oli jotakin, mikä jäi vaivaamaan lämmin ja kodikas mies! Eikä kukaan aiemmista miehistä ollut tarjonnut kahvia vain viiniä ja samppanjaa. Ainossa heräsi halu tietää enemmän. Hän huomasi mielessään siivoavansa asuntoa, asettavansa kukkia ikkunalaudalle ja jopa silittävänsä Eeroa hellästi pään päältä.
Aamulla Aino kehotti Sannaa olemaan ystävällisempi Eerolle koulussa. Aikaa kului viikot vaihtuivat kuukausiksi.
Lopulta vanhempainillassa Aino kohtasi Tommin uudelleen. Siinä selvisi, ettei Eeron äitiä ollut. Isä selviytyi yksin.
Kokouksen jälkeen Tommi tarjoutui saattamaan Ainon ja Sannan kotiin. Oli joulukuu, ilta pimeni aikaisin. Aino suostui, sillä hän ei enää odottanut satua elämä oli opettanut.
Tommi esitteli itsensä. Tommi.
Aino, hauska tavata, vastasi Aino hymyillen.
Ilmeisesti tunne oli molemminpuolinen pian Tommi ehdotti yhteistä uutta vuotta. Seitsemän vuotta yksinäisyyttä sai Ainon suostumaan.
Myöhemmin Tommi kertoi, että erosi ex-vaimostaan aikoja sitten. Vaimo meni heti Tommin parhaan ystävän kanssa naimisiin, mutta Eero jäi Tommille.
Tommi ei ollut osannut kuvitella, miten paljon kaipasi puolisoa, eikä Eero äitiä. Pian Tommi tunnusti rakkautensa Ainolle hän ajatteli Ainoa ensi hetkestä asti. Tommi näki Ainossa hyvän vaimon ja huolehtivan äidin pojalleen.
Aino ja Sanna muuttivat Tommin ja Eeron luo, mutta ensin kysyttiin lasten mielipidettä.
Lapset nyökkäsivät hiljaa.
Elämä alkoi pyöriä. Tommi oli onnensa kukkuloilla. He ostivat uuden tilavan kodin ja ajan mittaan Sanna ja Eero kasvoivat rakkaudessa, Aino hoiti kumpaakin kuin omiaan.
Tommi rakasti Sannaa kuin omaa tytärtään. Hän suojeli omia prinsessojaan.
Vuosien kuluttua Sanna ja Eero menivät naimisiin.
Aino ja Tommi antoivat siunauksensa tälle yllätykselliselle liitolle. Nuoripari halusi viettää kuherruskuukauden Pariisissa. Aino ehdotti Tommille lomaa meren rannalla.
Tommi ei olisi halunnut lähteä.
Aino, osta jotain tarpeellista. Ei meidän tarvitse lähteä.
Tommi, meillä olisi vihdoin mahdollisuus olla kahden hengitetään vapaasti! Mennään edes kerran yhdessä lomalle! Aino pyysi.
Tommi myöntyi. He viettivät viikon satamakaupungissa. Se oli suunnaton onnen viikko. Tommi ylitti itsensä: toi Ainolle kukkia, kehui, osoitti kuumatunteensa.
Lähtöpäivänä pari käveli rannalle hyvästelemään merta. Oli varhainen aamu eikä ketään ollut rannoilla. Tommi suuteli Ainoa ja sanoi haikeasti:
Aino, rakastan sinua enemmän kuin mitään
Mies meni pulahtamaan veteen, eikä koskaan palannut.
Tommi hukkui, vaikka meri oli täysin tyyni.
Aino jäi yksin kotiin. Pitkään hän oli aivan hukassa Tommin äkillinen poismeno mullisti koko elämän. Miksi juuri Tommi, hyvä uimari? Miksi 55-vuotiaana leskeksi? Miksi en viime hetkellä sanonut, että rakastan sinua?
Lukemattomat miksit jäivät ilmaan.
Aino sulkeutui sisälleen, vihasi merta ja maailma menetti värinsä. Hän ei voinut edes viedä kukkia haudalle koska ei ollut hautaa.
Ainon sydän hajosi pirstaleiksi! Ei olisi jaksanut elää. Joku sanoo, että aika parantaa mutta ei se paranna, se vain turruttaa.
Muistot nousivat aina uudestaan pintaan tuomaan samaa sietämätöntä tuskaa. Mikään ei päästänyt irti.
Vuosien päästä Aino käveli puistossa kahden pienen lapsen, Katjan ja Matin, kanssa Sannan lapset, hänen rakkaat lastenlapsensa. Perheellä oli tapana poiketa kahvilaan, Aino osti lapsille jäätelöt ja itselleen kupin kahvia, juuri sitä samaa aromikasta, joka toi Tommin mieleen. Aino tunsi sydämessään Tommin läsnäolon, oli kuin hän näkisi ja tietäisi kaiken.
Monien kipujen ja surujen jälkeen, hyväksyttyään kaiken, Aino kiitti elämää Tommista. Hän oli kiitollinen heille suodusta kahdestakymmenestäviidestä onnellisesta vuodesta.
Elämä joskus päättyy, mutta rakkaus ei koskaan. Sen opimme: rakkaus jää, ja arvokkainta on jakaa sydän toiselle, sillä elämä on lahja, johon pitää tarttua, kun se annetaan.
