Olin seurustellut Joonan kanssa kolme vuotta, kun hän pyysi minua muuttamaan yhteen mikä käytännössä tarkoitti muuttoa hänen vanhempiensa luokse Espooseen. Avioliiton jälkeen elämä alkoi suistua raiteiltaan.
Anoppini syytti jatkuvasti poikaansa minun ratkaisujeni vuoksi, mikä johti jatkuviin ristiriitoihin ja kitkaan kotona. Hän kyseenalaisti päätökseni olinko sitten töissä tai kotona. Kerran sunnuntaiaamuna halusimme vain nukkua pitkään, mutta hän ryntäsi makuuhuoneeseemme ja alkoi valittaa, miksi emme olleet vielä nousseet. Joona yritti puolustaa meitä, mutta anoppi tiuski, että talo oli hänen ja hänen sääntönsä olivat laki.
Joona ei jaksanut enempää ja sinä iltana aloimme etsiä vuokra-asuntoa Helsingistä. Vuokrat olivat tolkuttoman korkeita, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut. Muutettuamme omaan kotiin, kaikki alkoi vihdoin rauhoittua.
Myöhemmin katselimme tonttia Kirkkonummelta, mutta kaivon tekeminen olisi maksanut liikaa euroja. Pyysimme Joonan vanhemmilta taloudellista apua. Oma isäni kuoli kun olin lapsi, ja äitini, joka asuu pienessä kylässä Pohjanmaalla, on kasvattanut kaksi nuorempaa veljeäni yksin.
Aloimme rakentaa taloa alusta pitäen, ja rakennusvaiheessa käsiimme osui papereita, joiden mukaan tontti oli kirjattu anoppini nimiin. Hämmennyin ja näytin ne Joonalle. Hän vakuutti rauhallisesti, että kyseessä oli vain muodollisuus vanhempamme olivat maksaneet ja sitten siirtäneet omistuksen meille.
En täysin uskonut selitystä. Pyysin anoppiani poistumaan kodistamme. Olimme erossa kuukauden verran, kunnes Joona lupasi korjata kaiken ja pyysi anteeksi, pyytäen antamaan suhteellemme vielä mahdollisuuden. Muutaman kuukauden kuluttua huomasin olevani raskaana olin onnellinen, sillä olin haaveillut tästä lapsesta jo pitkään.
Kuultuaan uutisesta otimme uudelleen yhteyttä Joonan vanhempiin, vaikka heidän asenteensa ei ollut muuttunut. He soittelivat ja kutsuivat jatkuvasti luokseen näkemään lasta, vaikka pyysin, että saisimme olla rauhassa. Anoppi kiristi tunnelmaa entisestään, mikä aiheutti välillemme riitoja Joonan kanssa. Muistutin häntä rikotuista lupauksista ja hänen perheensä käytöksestä.
Käännekohta koitti, kun anoppini soitti äidilleni ja ehdotti talon uudelleen rekisteröintiä. Äidilleni kuitenkin esitettiin vaatimus luopua puolesta talon arvosta. Kun äitini kieltäytyi, anoppi arvosteli minua, väittäen etten osannut tehdä töitä enkä nähnyt vaivaa mihinkään.
Silloin minulle viimein valkeni, ettei yhteiselo olisi koskaan mahdollista raha tuntui ohjaavan heidän koko elämäänsä. Oli aika päättää tämä suhde. En enää halunnut kenenkään sanovan minulle, miten minun kuuluisi elää. Päätin elää itseni ja lapseni takia, en yhteiskunnan odotusten vuoksi.
En kadu päätöstäni. Tiedän, että pystyn huolehtimaan itsestäni ja lapsestani. Todennäköisesti Joona jää asumaan äitinsä luo.
Teistäkö nainen teki oikein?
Tämän naisen ratkaisut voidaan nähdä tapana asettaa oma hyvinvointi ja itsenäisyys etusijalle vaikeassa elämäntilanteessa ja ristiriitoja täynnä olevassa perheessä. Jokaisen tilanne on ainutlaatuinen, ja hänen päätöksensä perustui siihen, mikä hänestä tuntui oikealta itsensä ja lapsensa kannalta.
