Vaatekaapissa on sekasotku, tuoleilla kasoja silittämättömiä vaatteita ja jääkaapissa hapantunutta soppaa ei tämä ole se puoliso, jonka kanssa menin naimisiin, mutta tällainen arki meille kuitenkin kertyi ajan myötä.
Kun yritin varovasti huomauttaa tästä vaimolleni, tulin itsekin syylliseksi.
Rakastuin Eiraan heti ensi hetkellä. Häntä ei voinut olla huomaamatta kaunis, fiksu, huoliteltu. Olin pitkään varma, että minulla kävi tuuri. En jäänyt jahkailemaan ja tein kosinnan nopeasti.
Päätimme pian muuttaa yhteen. Eira kertoi heti, ettei kotityöt oikeastaan innosta häntä, että hän haluaa panostaa töihin, kunhan kotityöt jakautuvat tasan. En ole ylpeilijä, joten suostuin. Silloin se tuntui järkevältä ja oikealta, mutta jälkikäteen olen ollut pettynyt.
Sovimme selkeästi, kuka tekee mitäkin arjessa. Eira vakuutti, että hänen unelmatyönsä ja kotiaskareet sopivat hyvin yhteen. En siis vastustanut.
Puolen vuoden avioliiton jälkeen ymmärsin, ettei kaikki mennyt niin kuin suunniteltiin. Elämä toi omat muutoksensa sääntöihin. Eira ei koskaan päässyt menestymään urallaan. Hän teki osa-aikatöitä pienessä helsinkiläisessä firmassa, ja palkka tuli epäsäännöllisesti. Käytännössä rahat menivät hänen omiin menoihinsa. Minä olin töissä aamusta iltaan. Kotityöt hoituivat kuitenkin Eiran tarkasti jakamien listojen mukaan mutta hän unohti välillä omat tehtävänsä.
Aluksi Eira hoiti osuutensa tunnollisesti, mutta innostus katosi. En puuttunut asiaan, kunnes laiskottelu alkoi näkyä: koti oli sotkuinen, vaatteet sekaisin ja soppakin jääkaapissa hapantui.
Kun yritin ottaa puheeksi arjen kaaoksen, sain syyt niskaani. Työhän minäkin teen, rahaa tuon, eikö olisi kohtuullista auttaa minuakin, kysyi Eira. Olin loukkaantunut. Teen töitä kahden edestä, silti kotityötkin pitäisi hoitaa yksin? Jaamme kaiken tasan ainakin teoriassa.
Eilen jääkaapissa odotti hapantunut hernesoppa, jonka haju olisi saanut rotatkin karkuun. Ajattelin, että lapsen syntymän jälkeen Eira ottaisi vastuuta, menisi äitiyslomalle ja ehtisi enemmän hoitaa kotia. Mutta tilanne paheni. Riitoja tuli jatkuvasti. Pitää ymmärtää vaimoa, asettua hänen asemaansa mutta kuka ymmärtää minua? Päivät kuluvat töissä, illat kotona haluaisin joskus vain levätä.
En ymmärrä, miten Eira ei ehdi tehdä ruokaa, vaikka on äitiyslomalla? Tai edes järjestellä tavaroita. Lapsi on vasta 7 kuukautta vanha ja nukkuu päivän suurimman osan ajasta. Sinä aikana ehtisi vaikka pyyhkiä pölyjä. Mitä sitten kun toinen lapsi syntyy? Kannatan edelleen tasa-arvoa ja tukea molemmin puolin. Olen valmis hyväksymään ja auttamaan, mutta odotan samaa vastakaikua. Silti Eira ei tunnu ymmärtävän.
En halua rikkoa perhettä, rakastan lastamme. Mutta tämä arki tuntuu välillä sirkukselta. Kärsivällisyyteni on loppumassa.
Elämä opetti, että täydellistä tasapainoa ei aina saa, vaikka kuinka sopii säännöt ja jakaa vastuut. Ymmärrys ja joustavuus tekevät arjesta mielekkään molempien on välillä asetuttava toisen asemaan. Kun lopulta löydämme yhteisen sävelen, arki muuttuu paljon kevyemmäksi.
