Sotilaskoulutuksessa opetti yksi lääkäri, tohtori Aino Salonen. Hän oli työskennellyt koko elämänsä lastenklinikan osastolla Helsingissä. Eräänä iltana Aino kertoi kurssille tarinan, joka oli jäänyt hänen mieleensä. Hänen omat lapsensa olivat sairastaneet kaikki mahdolliset tartuntataudit, vaikka Aino oli itse lääkäri. Oli kuin kaikki virukset tarttuivat heihin välillä Aino oli jo aivan uupunut jatkuvaan hoivaamiseen. Lapset olivat silti reippaita ja iloisia, eivätkä mikään erityinen hoito auttanut. Vitamiinit eivät vaikuttaneet eikä edes avantouinti ja ulkoilu yhdessä koko perheen kanssa.
Aino piti ankarasti kiinni hygieniasta kotona hän ensimmäiseksi kävi suihkussa, vaihtoi vaatteet, pesi kädet. Siitä huolimatta lapset saivat kotona juuri niitä infektioita, joita hän oli koko päivän Helsingissä hoitanut. Ja heti, kun klinikalla oli ollut poikkeuksellisen vaikea tapaus, lapset sairastuivat aivan kuin äidin mukanansa kantama raskas ilmapiiri olisi liimautunut heihin. Aino oli jo aivan neuvoton.
Eräänä aprillikuun iltana raskaiden työpäivien keskellä hän tunsi hirveää väsymystä ja pelkäsi mennä kotiin oli tunne, että taas lapset sairastuisivat. Mutta tällä kertaa hän teki jotain toisin. Hän ei mennytkään suoraan kotiin, vaan asteli kadun yli Tennispalatsiin elokuviin. Siellä pyöri vanha Indiana Jones -elokuva, jonka seikkailut saivat Ainon nauramaan ensimmäistä kertaa aikoihin. Hän palasi kotiin hieman huono omatunto rinnassaan, mutta lastenhuoneesta kuului vain iloista puhetta ja naurua: kukaan lapsista ei ollut sairastunut.
Seuraavalla viikolla Aino pysähtyi ystävänsä Marjan luo iltateelle. He vaihtoivat kuulumisia, söivät pullaa ja nauroivat hersyville vitseille. Taas kotona odotti iloinen tuhina, terveet lapset. Aino huomasi kaavan: kun hän ei tuonut kotiin kiireen ja raskaan työn raskasta tunnetta, lapset pysyivät terveinä.
Vähitellen tästä syntyi Aino Saloselle tapa. Vaikka koti työt odottivat ja väsytti, hän käveli kotiin aina Esplanadin puiston halki. Hän pysähtyi ihailemaan kukkaistutuksia ja istui joskus suihkulähteen viereen hengittämään raikasta kesäilmaa vasta sitten hän jatkoi matkaa kotiin. Siitä lähtien lapset eivät enää sairastelleet.
Aino teki johtopäätöksen: kyse ei ollut vain mikrobeista ja viruksista. Jokin näkymätön osa työpäivän tunnelmaa tarttui häneen ja sitä kautta lapsiin. Hän ajatteli, että joskus huono mieliala ja negatiiviset tunteet voivat vaikuttaa läheisiin, vaikka niistä ei sanoisi sanaakaan. Siksi kannattaa hengähtää ennen kuin palaa rakkaiden luo vaihtaa hetkeksi maisemaa, antaa hyvien ajatusten tulla ja vasta sitten astua kotiin. Ei tiedä tarkkaan, miksi tämä vaikuttaa ehkä tutkijat selvittävät sen jonain päivänä mutta Aino tiesi, että ainakin Esplanadin puisto ja Indiana Jones todella auttoivat hänen perhettään. Siksi hän kiirehti kotiin vasta, kun mielessä tuntui taas kevyt ja valoisa olo.
