Tänään mieleni täyttyi taas muistoista siskostani, Ainosta. Meillä on aina ollut hieman kilpailuhenkeä välillämme Aino pyrki aina olemaan ensimmäinen, missä sitten olikin kyse. Hän meni naimisiin ennen minua, ja vanhempamme järjestivät hänelle hulppeat häät, eivätkä säästelleet euroja. Itse jouduin tyytymään vaatimattomiin juhliin, koska perheellä ei kuulemma ollut enää varaa suurempaan kaikki säästöt oli jo käytetty Ainon juhliin.
Ainon elämä näytti ulospäin helpolta ja mukavalta. Hän vietti päivänsä kahden lapsensa kanssa kotona, poikkesi välillä kauneushoitolassa, ja hänen miehensä huolehti kaikista kuluista. Me puolestamme muutimme mieheni kanssa hänen mummonsa luokse, jotta välttyisimme suurilta asuntolainoiltamme. Emme halunneet velkaantua, joten päätimme rakentaa omaa polkuamme: perustimme pienen kaupan ja teimme pitkää päivää kasvattaaksemme sitä.
Työmme palkittiin, ja lopulta liikkeestämme kasvoi menestys. Sillä välin Ainon elämä muuttui hän ja hänen miehensä erosivat. Yhtenä päivänä äiti soitti ja pyysi minua ottamaan Ainon töihin kauppaamme, koska hän nyt oli yksinhuoltaja ja tarvitsi apua. Silti mielessäni tiesin, että oikea syy eroon oli Ainon pettäminen.
Kun Aino otti minuun yhteyttä, hän yritti heti neuvotella omia ehtojaan. Hän oletti saavansa hyvän palkan ilman mitään vastuuta, eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä, millaista työ liikkeessä oikeasti olisi. Olin suorastaan hämmästynyt hänen röyhkeydestään. Sanoin suoraan, että en aio palkata häntä, sillä en halunnut löytää itseäni taas tilanteesta, jossa joku jatkuvasti vaatii ja muuttaa mieltään, kuten hänen ex-miehensä kanssa oli useasti käynyt.
Kerroin Ainolle selvästi, että hänen kannattaisi hakea uusia mahdollisuuksia muualta. En aikonut antaa mahdollisuutta tulla hyväksikäytetyksi. Vaikka siskosuhteessa on ollut monia vaiheita, tiedän nyt, missä rajani kulkevat ja osaan pitää niistä kiinni.
